Viikonlopun kuulumisia

 

 

Viime viikonloppu hotellissamme vierähti varsin sutjakasti. Suuri määrä aktiivisia koiria oli tuotu meille hoitoon. Myös pari kissaa oli saapunut nauttimaan palveluistamme.

Päivät vierähtivät koirien kanssa touhutessa. Samankaltaisia koirakaveruksia löytyi useampi porukka. Osa koirista nautti muiden koirien kanssa leikkimisestä. Osa koirista viihtyi paremmin meidän hoitajien kanssa palloleikeissä sekä aktivointipelien parissa. Kaikille koiraystävillemme löytyi se oma tapa viettää aikaa hotellissamme! 😉

Rankkasateiden aikaan koirien kanssa touhuaminen tapahtui sisätilan greenillä. Sattuipa eräs neljän koiran porukka saamaan koko alueen lattimatot lentelemään kuinka sattuu. Sisätilassa oleva ”touhutila” on kyllä aivan ehdoton erityisesti viime viikon lopun tapaisien ”suomen kesä”- päivien aikana.  Touhuamisten jälkeen jokainen koira jäi mielellään omaan hotellihuoneeseen lepäämään. Tässä vaiheessa huomion sai keskittää ihaniin kissavieraisiimme. <3

Viikonlopun hälinässä samalla ehdimme pikaisesti maalaamaan uusia tulevia huoneita kissoille. Huoneet tulevat erillisiin huoneeseen, jonne samalla tulee myös kissojen ihan oma touhuamis- ja jaloittelualue. Näin kissaystävämmekin viihtyvät lomallaan entistäkin paremmin. Näistä kuitenkin lisää myöhemmin!

Viikonlopun kuvasatoa, olkaapa hyvä!

IMG-20160617-WA0007IMG-20160617-WA0012  IMG_20160617_154114

IMG_20160617_160229  IMG-20160617-WA0003
IMG-20160617-WA0002

IMG-20160617-WA0010IMG_20160617_154712 IMG-20160617-WA0017IMG-20160617-WA0004IMG-20160617-WA0013IMG-20160617-WA0008IMG-20160617-WA0011

 

 

 

 

 

 

IMG_20160616_145859

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vinkkaa kaverille tästä artikkelista

Jatka lukemista

Dog playing with the ball

Lemmikkihotelli Doggies & Kitties: Miksi tarjoamme karvakorvallesi enemmän kuin tavallinen koirahoitola?

Lemmikkihotelli Doggies & Kitties tarjoaa koirallesi turvallisen yksiön ja yksilöllistä hoitoa viidellä paikkakunnalla. Lue vinkit

Koira hoitoon matkan ajaksi: Sopiiko karvakorvallesi paremmin koirahotelli vai kotihoitaja?

Matkan suunnittelu tuo mukanaan paljon iloista odotusta, mutta koiranomistajalle se tarkoittaa myös tärkeää järjestelyä: minne

koiran kanssa matkustaminen

Eläinhoitolan hinta ja palvelut: Paljonko lemmikin hoitojakso maksaa ja kuuluuko ruoka hintaan?

Lomamatkan tai työreissun lähestyessä moni lemmikinomistaja kohtaa saman pohdinnan: miten järjestää rakkaalle perheenjäsenelle turvallinen ja