Lemmikkihotelli Doggies & Kitties

Tervetuloa Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksen Blogiin!

Tämän blogin tarkoituksena on kertoa mitä hotellilla tapahtuu, antaa vinkkejä kotioloihin, kertoa millaista on työskennellä eläintenhoitajana yms. Toivottavasti saamme sinusta vakituisen seuraajamme!  Aiheita on paljon ja tässä ensimmäisessä blogissa käsittelemmekin yleisesti miten ja miksi Doggies & Kitties syntyi ja mitä pystymme asiakkaillemme tarjoamaan.

Idea koira- ja kissahoitolan perustamisesta lähti jo vuosia sitten, kun hotellin perustaja Kirsi, oli nuorena töissä koirakennelissä Tanskassa. Hän kävi matkoillaan tutustumassa myös erilaisissa lemmikkihoitoloissa Hollannissa ja USA:ssa. Tuolloin lähti ajatus siitä että jonain päivänä hän perustaisi hoitolan missä niin asiakkaat kuin työntekijätkin saisivat toteuttaa itseään.

Doggies & Kitties starttasi siis käyntiin huhtikuussa 2016 Seinäjoella. Saimme tiloista juuri sellaiset kuin olimme kuvitelleetkin; Tilat ovat valoisat, helppokäyttöiset, turvalliset, siistit, hygieeniset ja yksikään ”huoneisto” ei ole pienimmillä sallituilla mitoilla tehty. Eipä liene yllätys että olemme saaneet pelkkää positiivista palautetta tiloistamme. Jopa läänineläinlääkäri tarkastuskäynnillään piti kovasti näkemästään.

Ulkoaitaukset ovat vielä toistaiseksi puutteelliset mutta noin viikonpäästä sekin asia korjaantuu! 4 x 4 häkkejä tulee noin 10 kappaletta ja isohko takapiha aidataan kokonaan,  missä koirat saavat vapaasti, joko yksin tai porukassa liikkua irti. Onhan todistettukin että irti liikkuva koira käyttää lihaksiaan paljon enemmän kuin kytkettynä oleva koira. Ulkoaitauksessa on myös paremmat mahdollisuudet aktivoida koiria pallojen, esteiden, frispeen ym. avuilla unohtamatta tietenkään koirakavereita joiden kanssa voi vapaasti juosta ja olla hippasilla!

Tällä hetkellähän aktivoimme ystäviemme sisällä, greenillä. Greeni onkin osoittautunut oivalliseksi paikaksi varsinkin älypelejä ratkoessa.

Meistä kaikista hotellin työntekijöistä on kaikista hauskinta juurikin tuo koirien kanssa puuhastelu ja uusiin ystäviin tutustuminen. Olemmekin päässeet tutustumaan jo moneen valloittavaan persoonan ja toivomme saavamme uusia tuttavuuksia päivittäin.

Tällä hetkellä pyrimme saamaan hotelliamme tietoisuuteen koiraihmisille kaikin tavoin, jotta he osaisivat kääntyä puoleemme päivähoitoa tai pitempiaikaista hoitoa tarvitessa. Keskiviikkona (11.5.2016) starttaa näyttelykurssi, jossa opetellaan koiranäyttelyn salat Asta Öhön. Kurssilla opetetaan intensiivisesti myös kuinka se oma rotu esitetään ja mitä pitää erityisesti ottaa huomioon kyseistä koiraa näyttäessä tuomarille. Käydään läpi myös erilaiset häiriötilanteet mitä näyttelyissäkin on.

Torstaina (12.5.2016) puolestaan starttaa pentukurssi, missä pennut pääsevät tutustumaan toisiin pentuihin mutta myös omistajat saavat kullanarvoisia vinkkejä jokapäiväiseen koulutukseen. Kuten esim. kuinka tullaan luokse, kuinka katsekontakti saadaan, kuinka kuljetaan hihnassa ja ohitetaan toinen koira.

Kummallakin kurssilla on vielä muutama paikka vapaana joten vielä ehdit ilmoittautua!

Kiva kun jaksoit lukea! Tästä tämä alkaa!

Aurinkoisin terveisin

Kirsi

 

Vinkkaa kaverille tästä artikkelista

Jatka lukemista

koiran loma

Räätälöi täydellinen loma juuri sinun koirallesi

Kun suunnittelet koirasi lomaa, tiedät, että karvainen ystäväsi tarvitsee enemmän kuin vain perushoitoa. Lemmikkihotelli Doggies

Koirien leikkihuone.

Lemmikkihotelli vastaa: Usein kysytyt kysymykset

Onko lemmikkisi lomalle lähtö mielessä? Näillä kysymyksillä ja vastauksilla varmistat, että kaikki sujuu mutkattomasti Lemmikkihotelli

Kirsi Hautakangas

Kasvot yrityksen takana: Lemmikkihotelli Doggies & Kittiesin perustaja Kirsi Hautakangas

Lemmikkihotelli Doggies & Kitties ei ole pelkästään paikka, jossa lemmikit voivat viettää aikaa omistajiensa poissa