Arkisto

Tervetuloa mukaan hemmottelulomalle!

Hemmottelulomalla nimensä mukaisesti keskitytään nauttimaan olosta kaikin mahdollisin aistein!

Tuttuun tapaan karvainen ystäväsi saa käyttöönsä oman hotellihuoneen, jossa kelpaa niin rentoutua omassa rauhassa kuin tarkkailla hotellin menoa läpinäkyvän seinän läpi. Mikä milloinkin sattuu huvittamaan! Huoneen varusteluun kuuluu pehmeä Vetped ja pakettiin kuuluu tietenkin ruokailut oman rytmisi mukaisesti sekä ulkoilut neljä kertaa päivässä. 

 

 

Hemmotteluloma tarjoaa huomiota ja seuraa

Hemmottelulomalla tarjoamme kuitenkin vielä normaaliakin enemmän huomiota, rapsutuksia ja seuraa. Vietämme aikaa hotellihuoneessa koirasi kanssa ja toisinaan mukaan saattaa päästä myös toimistokoiran tehtäviin. Lisäksi (oman ruokavalion mukaisesti tietenkin) hemmottelemme ystävääsi kulinaristisilla koiran herkuilla, koska mitäpä muutakaan lomalla tekisi kuin söisi hyvin?

Hemmotteluloma on omiaan esimerkiksi koiravanhuksille, ujommille ja herkemmille tapauksille tai raputuksia ja läheisyyttä kaipaaville kainaloisille. 

 

Tiedossa on siis paljon rentoutumista hoitajien seurassa rapsutushoitoa kuunnellen ja makunystyröitä hieroen!

 

Lue lisää ja varaa hemmottelulomasi TÄÄLTÄ!

Olisiko sittenkin aktiiviloma koirasi juttu? Käypä lukemassa Uunon tarina touhulomasta TÄÄLTÄ! 

 

Mitä touhulomalla oikein tapahtuu?

Tässä blogissa pääset sukeltamaan mukaan Uunon touhulomalle lemmikkihotelli Doggies&Kittiesissä. Mutta varo, saattaa iskeä lomakuume sinullekin, tai ainakin sille parhaalle karvakamullesi siinä vieressä 😉

Touhuloma, osa 1

Pari päivää sitten kaksilahkeiset alkoivat pakkaamaan matkalaukkujaan. Silloin jo aavistelin, että nyt taitavat lähteä lomalle ilman minua, ryökäleet! Mutta tiedättekö mitä, minäpä sainkin ikioman Touhuloman Lemmikkihotelli Doggies & Kittiesissä!

Tässä saavun hotellille, siellä minua tultiin vastaan oikein ulos saakka ja saatettiin omaan huoneeseeni. Huoneessa vastassa oli pehmeä Vetped, Tervetuloa -matto ja tietenkin omat tutut lelut ja tutun tuoksuinen peitto, jotka oli kaivettu valmiiksi  laukustani minua odottamaan.

 

 

Osa 2


Ei muuta kuin asettumaan taloksi! Syöminen on tärkeää myös lomalla, joten sainkin heti aamuruokani ja pääsin pyörittelemään kongia. Ruokailun päälle otin oikein kunnon nokoset, että jaksan varmasti tutkia takapihalta kaikki hotellin muiden asiakkaiden jättämät viestit. Ketähän täällä tällä kertaa on yhtä aikaa lomalla? Muutama aika hauskan näköinen kaveri ainakin katseli omista huoneistaan kun majoituin omaani. 

 

 

Osa 3


Hoitajien aamuvuoron aikana pääsin ulkoilemaan kahdesti, oli muuten hotellin vieraskirjassa ihan hurjasti viestejä ja kirjoittelin sinne jo omatkin kuulumiset (useaan otteeseen ja vähän joka kulmalta, ettei vaan jää epäselvyyksiä). Vähän myös jo touhuiltiin pihalla hoitajien kanssa, jotka on muuten super mukavia! Ulkoilun jälkeen pääsin rentoutumaan omaan huoneeseeni.

 

 

Osa 4


Tiedättekö mitä? Sitten koitti päivän kohokohta, nimittäin leikkihetki ohjaajan kanssa! Kyllä kuulkaas jää kaksilahkeisten loma-aktiviteetit Kanarialla kakkoseksi, tässä hotellissa on niin laaja valikoima ettei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan! Tänään valitsin älypelin ja vetoleikin, huomenna voisin kokeilla joko namin piilotusta tai temppurataa. Loppuviikosta ajattelin tehdä pohja-ajan vieheen metsästyksessä, siinä onkin naapurihuoneen tessulle hieman haastetta 😉 Kävin myös pihalla päästelemässä höyryjä ja palasin sitten tyytyväisenä huoneeseeni.

Illallisen ja rapsutteluiden jälkeen kävin vielä pihalla ja nuuskuttelin rauhaksiin hotellin asukkaiden viestit päivän ajalta. Sitten alkoikin jo nukuttaa niin vietävästi että oikaisin omassa huoneessa tassut kohti kattoa. Huomisesta tulee taatusti taas mahtava päivä, täällä kun ei tarvitse huolehtia mistään. Tutut rutiinit ja mukavat puuhat tekevät elämästä helppoa.

 

 

 

 

 

Osa 5

Niin se vain viikon loma mennä hujahti ja omat ihmiset tuli hakemaan! Oli kyllä kiva viikko, vaikka kyllä loman jälkeen on aina mukava kotiinkin palata. Ja arvaas mitä, antoivat kakslahkeisille sellaisen päiväkirjan kaikesta mitä me on loman aikana tehty, muuttuivat ihan kateudesta vihreäksi! Lupasivat kuitenkin, että saan tulla tänne uudestaankin, oli kuulemma niin mukavaa olla reissussa kun tiesi, että mullakin on kivaa. 

 

 

Psst! Jos touhujen sijaan ottaisit mieluummin rennosti ja nauttisit erityismäärästä rapsutteluja sekä herkkuja, niin kannattaa vilkaista myös hemmotteluloma, sekin kuulostaa aika hyvälle! 

Doggies & Kitties Jyväskylän tiimi esittäytyy

 

JAANA 

Jaana on Doggies & Kitties lemmikkihotellin yrittäjä. Kotoa häneltä löytyy 4 omaa koiraa, lhasa apsot Carlos ja Toffe, amerikancockerspanieli Thomas ja Skotlanninhirvikoira, hotellin isäntänäkin tunnettu Albert. Jaana on harrastanut koiriensa kanssa näyttelyitä pitkään ja voisikin sanoa että Jaana on todellinen koiranäyttelyiden konkari! Uusimpana harrastuksena Jaanan on vienyt mennessään vinttikoirien maastojuoksukisat yhdessä Albertin kanssa. Jaana on suorittanut myös eläintenhoitajan ammattitutkinnon töiden ohessa Salpauksessa vuonna 2019. 

Jaanan luotsaama hotelli avasi ovensa karvaisille asukkaille toukokuussa 2018. Modernit ja siistit tilat, sekä ikiomat huoneet jokaiselle asukkaalle tarjoavat hyvät puitteet lomailuun. Hotellissa kaikki eläimet hoidetaan yksilöllisesti ja asiakkaan toiveet huomioiden. Ihania asiakkaita virikkeistetään ja hellitään joka ikinen päivä. 

“Lemmikkihotellilla meillä on aina hyvä meininki. Olemme onnekkaita, että meillä on ollut niin paljon ja niin erilaisia ihania hotellivieraita näiden vuosien aikana! Toivotammekin lämpimästi tervetulleeksi kaikki karvaiset ystävät lomalle meille! <3”

Lisää Jaanasta löydät myös blogistamme täältä:

https://dogkit.fi/2018/05/30/jyvaskylan-uusi-yrittaja-jaana-urpilainen/ 

 

 

MONIKA

 

Monikalle eläimet, etenkin koirat, ovat olleet intohimo, harrastus ja usein myös työ läpi elämän. Monikan maalaisjärki ja tilannetaju sekä ainutlaatuinen herkkyys lukea toisen lajin edustajia on kehittynyt jo lapsuudessa maalla eläinten kanssa touhutessa. Monika on myös ahkerasti syventänyt tietotaitoaan, laajentanut näkemyksiään sekä hakenut lisäoppia ja kokemusta koulutuksista ja kursseilta, erityisesti positiivisista metodeista. Unohtamatta käytännön tekemistä omien ja muiden koirien kanssa. Monika jakaa oppejaan ilolla myös muille tarvitseville ja käyttää taitojaan laajasti hyväksi lempi työpaikassaan Doggies&Kittiesillä. 

”Päivieni parhaat hetket on positiiviset kohtaamiset erilaisten ihmisten ja eläinten kanssa ja nähdä heidän välillään vallitseva side. Jokaisen hotellin asiakkaan yksilöllisten tarpeiden huomioonottaminen, onkin sydämeni asia <3

Häntä heiluen, nähdään taas!”

 

 

JENNI

 

Jenni on Vaasassa syntynyt lemmikki-ihminen, jolle kaikenkarvaiset otukset ovat pienestä pitäen olleet vaaleanpunainen päähänpinttymä. Nuorena perhetuttujen ja ystävien lemmikit, sekä myöhemmin kotiin muuttaneet suomenlapinkoirat ovat opettaneet Jennille taitoja toimia eläinten kanssa. Koirat veivät Jennin metsään, ja pitkät metsälenkit ovatkin Jennille arjen henkireikä edelleen. Suomenlapinkoirat sekä ystävän sekarotuiset sytyttivät myös Jennin rakkauden alkukantaisempiin koiriin, koirarotuihin ja seropeihin. 

Jenni aloitti Doggies&Kittesillä työkokeilussa pari vuotta sitten, mottonaan “parhaansa kun ihminen tekee niin muuhun hän ei pysty” ja hoitikin hommansa niin, hyvin että tekee Doggies&Kittiesillä töitä opintojensa ohessa edelleen. Omia karvakorvia ei opiskelijaelämää viettävällä Jennillä vielä ole, siispä Jenni iloitseekin “hyvästä mäihästä”, mahdollisuudesta työskennellä lemmikkien parissa. 

“Saan itse paljon irti täällä töiden tekemisestä. Kissojen kanssa seurustelu ja leikkiminen tuo aina hymyn huulille ja koirien kanssa on aina mukava pemuta ja touhuta. Tämän tästä on mukava upottaa kädet yhden tai toisen karvakasan turkkiin muiden hommien välissä. Parasta herkkua itselle on vanhemmat vieraat, joiden omanarvontunto ja rauhallisuus ovat usein omiaan antamaan minulle hengen voimaa.”

 

Lämpimästi tervetuloa lomalle lemmikkihotelli Doggies & Kitties Jyväskylään!

 

Pidämme perheenjäsenestäsi huolta rakkaudella ja ammattitaidolla. Olethan jo tutustunut erilaisiin lomavaihtoehtoihimme? Tarjoamme yksilöityjä lomia niin lepoa, hemmottelua kuin aktivointia ja touhuakin kaipaaville lomalaisille.  Valitse juuri sinun lemmikillesi sopiva loma ja tee varaus kätevästi verkossa. Kysyä voit myös aina lisää soittamalla meille. 

Lomiin pääset tutustumaan täältä: https://dogkit.fi/palvelut/

 

Ylöjärven ja Seinäjoen toimipisteiden yrittäjä Kirsi

Olen äärettömän eläinrakas nainen ja olen lähtöisin pienestä kylästä etelä-pohjanmaalta Soinista. Perheeseeni kuuluu aikuinen tytär, 3  brasilianterrieriä sekä 3 tenterfieldinterrieriä.

Olen pienestä tytöstä lähtien ollut hyvin eläinrakas ja ensimmäisen koirani, Amerikancocerspanielin Akun, sain 6-vuotis lahjaksi. Eläimet ovat koko ikäni olleet suuri intohimo ja kaiken energian sekä vapaa-ajan olen pienestä pitäen viettänyt eläinharrastuksen parissa. Aku oli yli kymmenen vuoden ajan silmäteräni ja Akun jälkeen seurasi muutama muukin samanrotuinen koira. Yläasteella kotiimme tuli ensimmäinen bretoni, joka toi tullessaan myös metsästysharrastuksen. Toimivan metsästyskoiran kanssa metsästäminen, on erittäin jännää ja palkitsevaa. Ihailen hyvin toimivia koiria, oli laji sitten mikä hyvänsä. Koiran ja ihmisen yhteistyö on harjoittelun ja luottamuksen tulos.

Lukion jälkeen pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin Tanskaan koirakenneliin töihin. Kennelissä oli noin 50 koiraa ja pentuja syntyi tasaisin väliajoin. Tuolla matkallani tutustuin myös amerikkalaiseen koiratuomariin ja pääsin myös hänen luokseen muutamiksi kuukausiksi oppimaan koirakulttuuria Amerikan malliin.

Amerikassa ja Euroopassa koirakenneleihin ja hoitoloihin tutustuessani, minulle syntyi jo silloin ajatus oman hoitolan perustamisesta. Tuo haave jäi pitkiksi ajoiksi hautumaan mutta olen siitä asti seurannut koirahoitoloiden kehitystä niin täällä Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Vuonna 2003 ostin itselleni unelman, pienen maatilan Soinista. Aluksi tila täyttyi hevosista mutta pikkuhiljaa koirat tulivat tilalle ja niinpä vuonne 2009 aloitin pienimuotoisen koirahoitolan pyörittämisen. Hoitolan pito oli minulle kuitenkin vain harrastus mutta koko ajan haave oli tehdä siitä kunnon ammatti.

Kuten luonteeseeni kuuluu, haen aina toimiini jotain uutta ja innovatiivista. Kehittelin päässäni mallia siitä mikä voisi vastata ihmisten haluun etsiä koirilleen hoitopaikan, missä koiraa ei jätettäisi yksin. Perinteinen ”luukku-häkki” – malli ei oikein ole tätä päivää. Jokainen karvatassu on oma yksilönsä ja erilaisiin tarpeisiin on  myös hoitolan pystyttävä vastaamaan. Siitäpä sitten alkoikin ajatus Lemmikkihotellin perustamisesta pikku hiljaa muodostumaan ja vuonna 2016 ensimmäinen D&K perustettiin Seinäjoelle. Nykyään voin todeta että todella moni on ollut kanssani samaa mieltä! Seinäjoen toimipiste on lähtenyt kivasti käyntiin samoin kuin  franchise yritykset Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa.  Nyt sitten  uskaltauduinkin avaamaan toisen oman toimipisteen Ylöjärvelle.

Omista koiristani sen verran että pienet brasilianterrierit ovat viisaudellaan sekä energisyydellään napanneet palan sydämestäni ja minulle ne ovatkin se THE rotu. Kasvattanut olen näitä pikku riiwiöitä jo vuodesta 2006 ja Suomen Kennelliitto on myöntänyt minulle Vuolasvirta- palkinnon mensetyksekkäästä brasilianterriereiden kasvatuksesta. Noin vuosi sitten kiinnostuin astraalialaisista tenterfieldinterriereistä ja syksyllä 2019 2 tenttua lensikin suoraan Austraaliasta minulle. Tenttuja on tällä hetkellä muutama kymmen Suomessa ja olen hyvin innoissani näistä pikku tyypeistä!

Ja kun kerran jotain rotua säännöllisesti kasvattaa, näyttelyissä tulee myös käytyä. Näyttelyt ovat minulle sosiaalinen tapahtuma missä näen ystäviä ja keskustelu ei koskaan lopu kun aiheena ovat koirat. Menestystäkin on maailmalla tullut, sillä HR´s koirat ovat napanneet niin Maailman Voittaja – titteleitä kuin myös useita muita eri maanosien voittaja – ym. titteleitä vuosien varrella.

Minua kovasti kiinnostaa opiskella ja oppia lisää eläinten käyttäytymisestä. Pyrin kehittämään itseäni jatkuvasti ja esim. vuonna 2019 kouluttauduin  käyttäytymisanalyyttisellä eläintenkouluttaja linjalla Tampereen Yliopistolla. Myös D&K:n otamme käyttöön erilaisia toiminta tapoja jotka helpottavat koirien ja kissojen mahdollista stressiä ja muutoinkin kehitämme toimintojamme vastaamaan asiakkaidemme tarpeita.

Nyppää hihasta ja tule juttelemaan! Lemmikkien asiat ovat aina lähellä sydäntä ja niistä keskustelen enemmän kuin mielelläni!

 

Hotellilla nähdään!

Terkuin Kirsi

TURKINHOITO: Pehmeä, pitkäkarvainen turkki

Koiran turkin laatuja on erilaisia ja tässä kerromme kuinka pehmeää ja pitkäkarvaista turkkia hoidetaan ja trimmataan. Tällaisen turkin omaavia rotuja ovat esim. Havannankoirat, cottonit, maltankoira ja afgaaninvinttikoira.

Turkkia on hyvä harjata pari kertaa viikossa. On muistettava että pentu on opetettava harjaukseen ja paikallaan olemiseen ihan pienestä pitäen, vaikka turkki ei vielä kaipaisikaan niin tiheää hoitoa. Hyvä paikka turkinhoitotoimenpiteille on trimmauspöytä mutta muutkin tasot käyvät. Tärkeää on vain muistaa että alla on liukumaton alusta esim. auton kumimatto.

Opeta pentu myös makaamaan kyljellään. Opettelu aloitetaan todella lyhissä pätkissä niin että pennusta tuntuu että se on kivaa ja palkitsevaa. Pestä kannattaa myös säännöllisesti niin että pentu oppii siihenkin. Et osaa arvatakkaan kuinka nämä pentuna opetellut pienet toimenpiteet auttavat tulevaisuudessa!

Pyri käsittelemään aina vain puhdasta turkkia. Likainen ja kuiva karva katkeilee helpommin kuin puhdas hyvin voiva karva. Ihon ja karvan hyvinvointi on paras edellytys hyvälle turkille.

Kun peset koiraa, älä käytä liian voimakkaita pesuaineita. Voimakkaan pesuaineen jälkeen turkki on kuiva ja karvan rakenne on tuhoutunut. Oikeanlainen shampoo ja hoitoaine ovat A ja O pehmeä turkkisen koiran turkin perushoidossa. Pesun jälkeen turkki on kuivatta ja samalla harjattava. Turkin hoidon kierto parhaimmillaan on käsittelyä pesusta pesuun. Pääperiaate turkille on aina siis puhtaus. Karvapeitettä ei saa päästä likaiseksi.

Käytä aina harjausnestettä jos turkki on kuiva. Kuivaa turkkia ei saa harjata vaan ensin suihkutetaan ja kostutetaan turkki harjausnesteellä ja sitten takku tai esim. tikku harjataan pois turkista. Kun harjaat koiraasi, pidä harjaa hellästi kädessä. Turkkia ei saa repiä eikä kiskoa.

HARJAUSVÄLINEET:

  • Kampa
  • Harja
  • Karsta

Trimmaus on rotukohtaista mutta yleensä trimmaus tehdään noin 2 kuukauden välein.

Ohessa Seinäjoen trimmaajamme Olga näyttää havannankoiran helppohoitoisen kotitrimmauksen. Trimmaus on mukava toimenpide varsinkin, kun koira on jo kotona opetettu turkinhoitotoimenpiteisiin.

 

Aktivointipelit

Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksellä haluamme että asiakkaamme, eli lemmikit, viihtyvät meillä. Vaikka tilamme ovat tarkoin suunniteltuja viihtyvyyden sekä hygienian suhteen, se ei vielä riitä. Niin kissat kuin koiratkin tarvitsevat fyysistä tekemistä, mielelleen aktivointia sekä läheisyyttä.

Kehitämme jatkuvasti taitojamme mm. opiskelemalla eläinten käyttäytymistä. Meistä on tärkeää että lemmikit eivät tylsisty kanssamme, vaan heille tarjotaan mielekästä puuhaa.

Hyväksi havaittuja aktivointi tapoja ovat ehdottomasti erilaiset aktivointipelit. Peleissä lemmikit pääsevät käyttämään niin tassujaan, suutaan kuin myös fiksuja aivojaan.

Esittelemme tässä ja muutamassa muussakin blogissamme aktivointipelejä joihin itse olemme tykästyneet kovasti! Meiltä löytyy laaja valikoima eri peleistä myös myyntihyllyssä.

Meillä tärkeimmät kriteerit aktivointipelien valintaan ovat olleet: Puhdistettavuus, kestävyys sekä pelin monipuolisuus. Nämä kaikki kriteerit täyttyvät useimmissa Nina Ottossonin peleissä.

Aloittelijoille on sopiva Nina Ottossonin Dog Smart peli.

KOULUTA HERKKUJEN AVULLA: Dog Smart on helpoimpia peliä opettaa koira älypelien maailmaan. Tämän pelin avulla koirasi oppii löytämään piilotettuja herkkuja luu palikoiden alta.

SEKOITA: Luu palikat voi järjestää peliin kahdella eri tavalla. Palikoiden asettelua muuttamalla saat erilaisia vaikeusasteita peliin.

RUOKAILU: Dog Smartin avulla on myös helppo ruokkia! Esim. nappuloiden hotkiminen hidastuu huomattavasti kun koira etsii ruokansa palikoiden kätköistä.

YHTEISTÄ TEKEMISTÄ: Nina Ottossonin älypelit haastavat koiran älyä. Opeta ja tarvittaessa helpota peliä niin, koirasi oppii kuinka peliä pelataan. Yhdessä pelaaminen on hauskaa! Huolehdi siitä, että koirasi ei pääse järsimään ja näin ollen rikkomaan peliä. Nosta peli pois koiralta aina leikin päätyttyä odottamaan seuraavaa pelikertaa.

 

Jos Dog Smart on yksi helpoimmista peleistä, seuraava taso tästä on esim. Dog Brick

Nina Ottossonin Dog Brick on yksi meidän käytetyimmistä peleistä sen monipuolisuuden vuoksi.

UUSI TAPA OPPIA: Nina Ottosson Dog Brick on yksi uusimmista ja pidetyimmistä älypeleistä. Se on hyvin monipuolinen koska voit pelata sitä sekä tasolla 1 että tasolla 2.

KÄÄNNÄ, LIU’UTA JA ETSI: Dog Brick -pelissä on 3 erilaista namipiiloa: helposti avattavat, liukuvat namiluukut, joiden alle ja sisään voi laittaa herkkuja sekä luukuvut, jotka toimivat myös oivallisina namikätköinä.

JÄÄDYTETTY PELI: Sekoita märkäruokaa veden kanssa ja kaada sekoitusta osaan namikoloista. Voit myös täyttää kolot maukkaalla lihalla ja pienellä määrällä vettä. Laita peli pakastimeen ja anna jäätyä. Jäätynyt peli on oiva aivopähkinä  tai esim. mainio viilentäjä kuumille kesäpäiville.

Koiran turkinhoito: NYPPIMINEN

Koiran turkista huolehditaan säännöllisesti. Turkkia tulee harjata ja tarvittaessa pestä. Moni koirarotu kuuluu trimmattaviin rotuihin eli turkkia muotoillaan saksilla, trimmauskoneella tai nyppimällä.
Trimmauksen tarkoituksena on poistaa kuollut, kasvun lopettanut karva, jotta uusi karva voi kasvaa sen tilalle. Samalla edistetään koiran hyvinvointia sekä muotoillaan turkki rodunomaisen näköiseksi.

Tässä blogissa perehdymme tarkemmin nyppimiseen.

Karkean, nypittävän karvan erikoisuus on, että se ei kuollessaan irtoa itsestään. Siksi karkeakarvaisten koirien turkki täytyy trimmata säännöllisesti käsin nyppimällä, jotta karva uusiutuu ja koiran iho pysyy hyvässä kunnossa. Nypittäessä karva irtoaa kokonaan juurta myöden. On tärkeää että trimmaaja tietää milloin karva on sopivan ”kypsä” nyppimiseen. Trimmaajan on myös osattava oikea tekniikka. Jos karvaa nypitään liian aikaisin tai väärällä tekniikalla, nyppiminen aiheuttaa koiralle kipua ja toimenpiteestä tulee koiralle epämiellyttävä. Kokenut ammattilainen osaa suorittaa toimenpiteen oikeaoppisesti oikeaan aikaan ja niin että koira on tyytyväinen.

Nypintä tapahtuu yleensä sormin ja karvaa nypitään karvan kasvusuuntaan. On tärkeää että koiran turkkia ei ole pesty ainakaan viikkoon ennen nypintää, koska pesemätön karva on karkeampi ja siitä saa paremmin sormilla kiinni.
Nypittäviä alueita koirassa ovat yleensä koko selän alue, kyljet, niska ja reisien ulkopinnat. Saksilla voidaan ottaa jalat, pää ja muut sensitiiviset alueet. Nypinnässä on paljon rotukohtaisia eroja, jotka on syytä ottaa huomioon.

Käytännössä on kaksi eri tapaa suorittaa nypintä; Koko turkin alas nyppiminen tai rullaaminen.

Jos turkkia trimmataan harvoin (noin 2 kertaa vuodessa), koko koiran karvapeite on jo kuollut ja se on nypittävä kokonaisuudessaan pois. Tämä ei ole koiralle kivuliasta mutta toimenpide on kuluttavampi iholle, vie kauan aikaa sekä lopputulos on myös vaatimattoman näköinen. Jäljelle jää vain pohjavilla joka ei suojaa esim. syksyllä sateella tai tuulisella säällä.

Kun turkkia trimmataan rullaamalla, toimenpide tehdään 6-8 viikon välein. Karvapeite säilyy koko ajan elävänä, siistinä ja rodunomaisena. Rullaten tehdyn nyppimisen jälkeen koiralle jää ohut kerros karkeaa karvaa, joka on säänkestävä ja suojaava olematta liian kuuma kesälläkään. Nyppimisaika myös lyhenee ja koiran ei tarvitse viettää aikaa trimmauspöydällä turhautumiseen asti.

Lemmikkihotelli Doggies & Kitties Seinäjoen toimipisteessä pesemme nypityn koiran hellävaraisella, ihoa rauhoittavalla shampoolla joka kuitenkin jättää karvan karkeaksi. Trimmaus pitää sisällään aina myös kynsien leikkuun ja korvakäytävien nyppimisen.

Kaikissa toimipisteissämme ei ole mahdollisuutta nyppimiseen, kysy asiaa suoraan lähimmästä toimipisteestäsi www.dogkit.fi

Ohessa video muutamasta upeasta asiakkaastamme. Trimmaus ei todellakaan satu, kun se tehdään oikein.

Korona ja lemmikkihotellit

16.3.2020 hallitus linjasi lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Tämän sai aikaan sen, että lemmikkihotelleissamme puhelin alkoi soida, varauksia peruttiin ja punakynä täytti kalenterimme.
Kaikki tapahtui niin äkkiä että kukaan meistä D&K:n yrittäjistä ei heti tajunnutkaan mitä oikein tapahtui. Toinen toistamme tukien olemme päässeet tilanteeseen, jossa elämme tätä kauhistuttavaa korona-aikaa päivä kerrallaan. Toistaiseksi ainakin jokainen toimipisteemme on auki normaalisti.

Olemme seuranneet tarkasti niin ruokaviraston, kuin maailmalta tulleita tutkimuksiakin, siitä miten COVID-19 vaikuttaa lemmikkeihimme.

Tässä tietoa Ruokaviraston sivuilta:

Toistaiseksi lemmikkieläinten varmistettuja sairastumisia COVID-19-tautiin ei ole tiedossa. Maailmalla on raportoitu neljä tapausta, joissa COVID-19-tautiin sairastuneen henkilön lemmikiltä otetuissa näytteissä löydettiin SARS-CoV-2-viruksen perimää. Satunnaisesti, kun viruksen määrä elinympäristössä on suuri, voivat virukset siirtyä lajista toiseen, mutta yleensä näissä tapauksissa virus ei tartu eteenpäin muihin eläimiin tai ihmisiin.

Kiinassa tehdyissä altistuskokeissa havaittiin, että SARS-CoV-2 virus tarttui kissoihin ja fretteihin ja ne muodostivat vasta-aineita. Samassa altistuskokeessa SARS-CoV-2 virus tarttui altistetuista kissoista eteenpäin, niiden kanssa samassa tilassa olleisiin kissoihin. Virukselle altistuneet koirat muodostivat vasta-aineita, mutta eivät tartuttaneet virusta samassa tilassa oleviin muihin koiriin.  Lisätietoja aiheesta löydät alustavassa tutkimusraportista

COVID-19 tauti tarttuu ihmisestä toiseen, eikä tartuntoja eläimistä ihmisiin ole todettu. Riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi on kuitenkin suositeltavaa, että sellaisia kissoja tai frettejä, joiden omistajalla on todettu tai joilla vahvasti epäillään COVID-19 tartuntaa, ei viedä hoitoon riskiryhmään kuuluville henkilöille.

Infektiotautiin sairastuneen henkilön olisi kuitenkin hyvä välttää eläinten tarpeetonta käsittelyä, ja pestä kädet huolellisesti esimerkiksi ennen lemmikkien ruokien käsittelyä. Mikäli mahdollista, terveen henkilön olisi hyvä huolehtia lemmikkien päivittäisistä hoitotoimista. Koska kokeellisten tartuttamiskokeiden perusteella vaikuttaa siltä, että kissat ja fretit voivat saada SARS-CoV-2 virustartunnan muita eläimiä helpommin, tulisi erityisesti niiden käsittelyä välttää, jos on sairastunut COVID-19 infektioon.

Omistajan äkillisen ja vakavan sairastumisen varalta asunnossa olevista eläimistä voi tehdä listan, jota säilytetään esimerkiksi eteisessä näkyvällä paikalla, josta viranomaiset sen helposti havaitsevat. Eläinten lisäksi kannattaa listaan kirjata lähiomaiset sekä eläimille sovitut väliaikaishoitajat, ja heidän yhteistietonsa. Eläimen väliaikaisen hoidon järjestelyt ovat lähtökohtaisesti aina omistajan vastuulla, mutta mikäli eläinsuojeluviranomaiselle tulee tieto ilman hoitoa jääneistä eläimistä, pyritään niille järjestämään väliaikainen hoitopaikka mahdollisimman pian. Viranomaisen järjestämän väliaikaishoidon kustannukset koituvat aina omistajan maksettavaksi.

 

Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksellä oma valmiussuunnitelma

Myynti onnistuu ikkunaluukun kautakin

Olemme laatineet oman valmiussuunnitelman koronaan sairastuneiden omistajien lemmikeille.

Voimme tarvittaessa hakea lemmikin kotoa asti hoitoomme. Ruokaviraston mukaan koronaan sairastuneen ei ole toivottavaa hoitaa omaa lemmikkiään, sillä joissakin tapauksissa COVID-19 tauti on ehkä siirtynyt myös lemmikille.

Hotellimme pysyvät siis auki tämän pandemian aikana. Hoitoon tuodut lemmikit vastaanotamme ja luovutamme hotelliemme pihalla jotta tartunnoilta vältyttäisiin. Toivomme, että hotellivaraukset tehtäisiin netissä, niin sekin osaltaan vähentää kontakteja.

Seinäjoen toimipisteessä maksun voi suorittaa myös ikkunan kauttakin 🙂

Meillä hoitolassa on nyt arvattavastikin todella vähän asiakkaita, joten jokainen asiakas on meille äärimmäisen tärkeä  <3

Toivomme kuitenkin että käyttäisitte palveluitamme, pesemme, harjaamme ja trimmaamme koiria entiseen tapaan, joten nyt jos koskaan, antakaa

meidän auttaa turkkiasioissa! Jokainen työtehtävä meille on nyt tärkeämpi kuin koskaan!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lahjakortti

Jos haluat tukea toimipisteitämme lahjakortein, voit ottaa yhteyttä omaan toimipisteeseesi. Lahjakortin voi kohta lunastaa myös kätevästi netistä.

 

Kun meillä on nyt ollut ylimääräistä aikaa, olemme tehneet täällä videoita. Julkaisemme blogissamme kerran viikossa pelivideoita ja turkinhoitovideoita.

Pysykää kuulolla ja pysykää ennen kaikkea terveenä!

Tästä selvitään yhdessä!

 

 

Eläinten päivä 4.10.2019

Maailman eläinten päivää vietetään 4.10.

Maailman eläinten päivää vietetään joka vuosi 4.10. Päivämäärä valittiin alkujaan Fransiskus Assisilaisen muistopäivän mukaan, sillä hän on eläinten suojeluspyhimys. Ensimmäinen Eläinten päivä järjestettiin vuonna 1925 Berliinissä ja järjestäjänä toimi  Heinrich Zimmermann (1887–1942) joka oli saksalaisen Mensch und Hund -lehden kustantaja ja toimittaja. Nykyisin Eläinten päivää vietetään kuitenkin maailmanlaajuisesti, uskonnosta riippumatta. Eläinten omalla päivällä halutaan kunnioittaa eläimiä ja muistuttaa niiden hyvästä kohtelusta.

Eläinten päivästä alkaa myös Eläinten viikko, jota vietetään 4.-10.10 vain Suomessa.   Eläinten viikkoa vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1959. Tämän viikon aikana Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY ja Animalia muistuttavat eläinten hyvästä kohtelusta. Eläinten viikolla nostetaan keskusteluun vuosittain vaihtuva ajankohtainen tai muutoin merkittävä eläinsuojeluteema. Tänä vuona teemana on ” Yksikään eläin ei ole häkkieläin”.  Tarkoituksena on muistuttaa siitä, että jokaisen eläinlajin on päästävä liikkumaan ja toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään ollakseen onnellinen.

Sekä SEY että Animalia järjestävät vuosittain Eläinten viikon aikana erilaisia tapahtumia sekä muun muassa jakavat materiaalia kouluille. Myös Korkeasaaren eläintarhaan on vuosittain ilmainen sisäänpääsy Eläinten päivänä.

Miten sinä huomioit eläinystävää?
Jokainen lemmikinomistaja tietää, että lemmikkiä halutaan toisinaan hemmotella samoin kuin muitakin perheenjäseniä. Eläinten päivä on erinomainen hetki tähän. Lemmikkiä voi hemmotella monin eri tavoin. Vatsan hieronta tai korvan takaa rapsuttelu ovat hyvin tehokkaita keinoja kertoa tunteistaan kissalle tai koiralle. Ja voi kuinka rapsutteluhetki tekeekään hyvää myös ihmiselle! Ihanan rentouttavaa!

Jos lemmikkiä haluaa hemmotella aivan erityisesti, voi hankkia lemmikille esimerkiksi uuden lelun, josta sen uskoo erityisesti pitävän. Herkkujen kanssa hemmoteltaessa on oltava hieman varovainen jotta paino ei kohoa. Ruoka-annoksita on muistettava vähentää herkkujen määrä kaloreita jotta lemmikki pysyy terveenä ja sopusuhtaisena. Herkuilla on oma paikkansa aikansa, ja kun niitä saa harvoin, nousee herkkujen arvo vielä entuudestaan. Herkut ovat oivallinen tapa esim. koulutustilanteissa.

Jos haluat vahvistaa yhteenkuuluvuuden sidettä lemmikkisi kanssa, hyviä keinoja tähän ovat hemmottelun lisäksi esim:

  • Leikkiminen lemmikin kanssa
  • Turkinhoito
  • Uusien temppujen opettelu
  • Yhdessä harrastaminen

Varmasti kaikki lemmikinomistajat ovat miettineet jossain vaiheessa; tietääkö koira, kuinka paljon siitä välitetään  tai  tunteeko myös kissa kiintymystä omistajaansa?

Mielestämme on selvää että jos teillä on hauskaa yhdessä, teitte sitten mitä tahansa, suhteenne on hyvällä pohjalla. Myös se että olet reilu, oikeudenmukainen ja pyrit antamaan selkeitä ohjeita ilman minkäänlaisia pakotteita, parantaa lemmikin luottamusta sinuun. Tiedät lemmikin välittävän sinusta, kun se  tulee luoksesi kerjäämään huomiota tai esim. kehrää tai heiluttaa häntäänsä ollessaan lähelläsi.

Mukavaa eläinten viikkoa!

 

Hämeenlinnan uusi yrittäjä Minna Riihimäki

Hei!

Olen Minna Riihimäki uusi D&K franchising yrittäjä Hämeenlinnassa.

Olen työskennellyt viimeiset seitsemän vuotta eläinsairaalassa eläintenhoitajana. Olen lisäksi kouluttautunut urheilukoirahierojaksi. Haaveeni on aina ollut yrittäjyys ja erityisesti eläinten kanssa työskentely. Mahtavaa liittyä Doggies & Kitties perheeseen, jossa hoidetaan lemmikkejä yksilöllisesti ja työtä saa tehdä eläinten parissa. Kokemusta minulla on runsaasti erilaisista koirista ja kissoista sekä muistakin lemmikeistä.

Urheilukoirahierojan töitä olen tehnyt päivätyön ohella. Omaan perheeseeni kuuluu kaksi monirotuista koiraa sekä maatiaiskissa. Eläinten hyvä hoito on minulle tärkeää, siksi Doggies & Kitties toimintamalli sopii minulle. Hoitolan nykyaikaisuus, lemmikkien omat huoneet, aktivointi ja yksilöllinen hoito ovat asioita jotka tekevät D&K:sta edelläkävijän.

Hämeenlinnan toimipiste avataan helmikuussa 2019. Facebook sivuilta pääsette seuraamaan Lemmikkihotellin valmistumista: https://www.facebook.com/dogkithameenlinna/  

Nähdään pian!

Terveisin
Minna
hameenlinna@dogkit.fi

Nenäpunkki

Koiran nenäpunkki (Pneumonyssoides caninum) on yleinen loinen, joka elää koiran nenä- ja poskionteloissa.

Se on pieni, vaalea loinen, jota tavataan kaiken rotuisilla ja ikäisillä koirilla. Ruotsalaisessa patologisessa tutkimuksessa on arveltu arveltu, että jopa joka kolmas koira kanta nenäpunkkia mukanaan. Se onkin koirilla hyvin ylein vaiva, kaikille koirille oireita ei kehity lainkaan mutta oireetonkin koira voi silti tartuttaa lajitovereitaan.

Yleensä Koiran nenäpunkki tarttuu koirien välisessä suorassa kosketuksessa ja mahdollisesti ympäristöstä (koirien yhteisistä makuupaikoista ym.). Kauaa tuo loinen ei kuitenkaan ilman ”isäntää” elele mutta kosteissa olosuhteissa se voi kuitenkin elellä noin 3 viikkoa. Pakkasta se ei onneksi kuitenkaan hyvin kestä.

OIREET

Tartunnan oireet liittyvät punkin aiheuttamaan ärsytykseen ylähengitysteiden limakalvolla. Todennäköisesti koira tuntee punkin liikkumisen nenäonteloissaan ja tämä aiheuttaa koiran sieraimissa kutinaa. Tyypillisiä oireita ovat aivastelu, liman sisään vetäminen (reverse sneezing), pärskiminen, pään ravistelu, sierainvuoto ja hajuaistin huononeminen. Koira voi yrittää hieroa kutisevaa kuonoaan maahan kutinan helpottamiseksi (Lähde: Evidensia.fi).

Oireita voi olla vaikea joskus huomata sillä esim. kohtauksia ei välttämättä tule kuin muutaman kerran päivässä tai jopa viikossa.

HOITO

Nenäpunkin häätämiseen ei ole olemassa mitään erillistä lääkettä, vaan tartunnan saanut koira hoidetaan tietynlaisilla loislääkkeillä esim. Interceptor, jota annetaan 1 tabletti kerran  viikossa 3 viikon ajan. Nänäpunkkia vastaan ei ole myöskään olemassa rokotetta.

Nenäpunkkiin tehoavia lääkkeitä saa vain reseptillä, minkä vuoksi nenäpunkkia epäilevän on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen.

 

Vaikka koiralla todettaisikin nenäpunkki, ei sen omistajalla itsellään ole hätää, sillä nenäpunkki ei tartu ihmisiin. Nenäpunkkia ei ole todettu myöskään kissoilla.

Uusi vuosi ja pelottava pauke

Suuri osa koirista pitää uuden vuoden ilotulitusta pelottavana.
Rakettien ja paukkupommien aiheuttamat pamahdukset ja valonvälähdykset saattavat  saada herkät koirat ja myös kissat tolaltaan useiksi päiviksi. Ahdistunut koira pelkää ulkoilemista, voi menettää ruokahalunsa eikä kykene nukkumaan peloltaan. Pahimmillaan koira voi panikoidessaan yrittää paeta omistajiltaan.  Panikoiva koira voi
ulkona paeta nopeasti kauas ja eksyä. Koiraa ei kannatakaan ulkoiluttaa ilotulitusten aikana ja viisainta on ehkä jättää viimeinen, iltalenkki kokonaan tekemättä silloin kun kyseessä on arka koira.

Pelkäävää koiraa ei tulisi lohduttaa, koska lohduttelu ainoastaan vahvistaa koirasi pelkokäyttäytymistä.
Lohduttelua parempi tapa on suhtautua koviin ääniin täysin neutraalisti ikään kuin ette ääniä kuulisi. On tärkeää että omistaja pysyy mahdollisimman rauhallisena, koska koira vaistoaa omistajan hermostumisen nopeasti ja ahdistuu entistäkin enemmän. Yritä saada koiran mielenkiinto jonnekin muualle ja palkitse vain silloin kun koira tekee jotain muuta, älä ns. lohtupalkitse.

Ilotulitusten alkaessa, sulje verhot. Taivaalla välkkyvät oudot valot vain pahentavat pelkoa. Musiikkia voi laittaa kovemmalle jotta pauke edes vähän peittyisi musiikin alle. Jos koirasi tai kissasi haluaa piiloutua, anna sen tehdä niin. Piilossa sillä on turvallisempi olo.

Tässä myös lääkkeellisiä vinkkejä verkkosivuApteekilta:

Feromoneista rauhoitusta

Koiran oloa voidaan helpottaa käyttämällä koiraa tyynnytäviä feromonituotteita. Feromoni on aine, jota imettävä emo erittää nisistään tyynnyttääkseen ja rohkaistakseen pentuja niiden ensimmäisten elinviikkojen aikana. Pennut uskaltavat rohkeammin edetä tutkimusretkilleen pesän lähiympäristöön. Feromoni vaikuttaa rentouttavasti ja lohduttavasti myös täysikasvuisella koiralla lisäten koiran itseluottamusta huolestuttavissa ja pelottavissa tilanteissa. Feromonin vaikutuksesta uusien ärsykkeiden hyväksyminen on koiralle helpompaa ja koira on rennompi.

Siihen huoneeseen, jossa koira oleskelee asetetaan pistorasiaan Adaptil-feromonihaihdutin. Haihduttimen käyttö olisi hyvä aloittaa ajoissa ennen Uudenvuoden aattoa; mielellään jo kuukausi, mutta vähintään 1-2 viikkoa aiemmin. Yksi haihdutin riittää 50 – 70 neliömetrin tilaan 4 – 6 viikoksi. Adaptil -tuoteperheessä on vaihtoehtoina myös Adaptil-feromonipanta sekä -feromonisuihke. Pannan vaikutus alkaa nopeasti paikoilleen asettamisen jälkeen ja haihduttaa feromonia 4 viikon ajan. Sumutetta voidaan suihkuttaa eläimen makuupaikalle noin 15 minuuttia ennen eläimen paikalle tuomista. Vaikutus kestää 1 – 2 tuntia.

Pelko hallintaan välittäjäaineiden avulla

Koiran pelkoa voidaan lievittää myöskin aivojen välittäjäaineiden tuotantoon vaikuttavilla ravintolisillä. Serene-UM sisältää ainesosia, jotka maksimoivat elimistön serotoniinin tuotantoa. Serotoniini on keskushermostossa esiintyvä mieltä tasapainottava välittäjäaine. Elimistö tuottaa siis itse serotoniinia ravinnon mukana saamistaan ainesosista. Juuri nämä ainesosat ovat Serene-UM valmisteen perusta. Serotoniini on mukana myös elimistön muiden mielihyvää tuottavien aineiden vapautumisessa. Koiralle, joka on hämmentynyt tai lievästi peloissaan, annetaan Serene-UM valmistetta suositellun annostelutaulukon mukaan, aloittaen 4 – 6 päivää ennen ilotulitusta. Koirille, jotka ovat selvästi peloissaan, olisi hyvä aloittaa Serene-UM kuuri annosteluohjeen mukaisesti 3 – 4 viikkoa ennen ilotulituksia. Annostelua voidaan lisätä tarpeen mukaan ilotulitusten aikana tai koska tahansa stressiä aiheuttavien tilanteiden yhteydessä. Vaihtoehtoina Serene-UM tabletit ja Serene-UM tipat.

Calmex on ainutlaatuinen yhdistelmä aminohappoja, kasviuutetta ja B-vitamiinia koiran stressi-, pelko- ja ahdistustiloihin. Serotoniinin lisäksi valmiste lisää dopamiinin ja GABA-välittäjäaineen pitoisuutta aivoissa. B-vitamiini ylläpitää aivojen normaalia toimintaa ja on siksi elimistölle elintärkeä aine. Tablettivalmiste on nopeavaikutteinen ja käyttö voidaan aloittaa 30-60 minuuttia ennen haluttua vaikutusta. Vaikutusaika on 4-6 tuntia, jonka jälkeen voidaan tarvittaessa ottaa uusi annos.

Apua myös reseptilääkkeellä

Orion on kehittänyt koirien äänipelosta johtuvaan ahdistukseen ja pelkoreaktion lieventämiseen Sileo valmisteen. Sileo on reseptivalmiste, joten keskustele eläinlääkärisi kanssa mikäli reseptittömät rehuvalmisteet eivät anna riittävää tehoa koirasi pelkoreaktioon.

Uuden vuoden vaihde Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksellä

Me täällä D&Klla olemme auki myös uuden vuoden vaihteen ajan ja meillä täällä onkin useita lemmikkejä seuranamme. Meillä ei täällä ole ikkunoita joista rakettien välke näkyisi. Musiikin laitamme myös tänä vuonnakin normaalia suuremmalle, jotta rakettien äänet peittyisivät musiikin alle. Valot palavat hoitolassa läpi koko yön ja normaalista poiketen käymme katsomassa hotellin lemmikkejä myös yöllä. Meillä hoitajilla on mahdollisuus tarkkailla hoitolan touhuja omista kännyköistämme missä vain, mutta uuden vuoden yö on sen verran poikkeava että teemme tarkastuskäyntejä varmistaaksemme hoidokkiemme hyvinvoinnin.

Hoitoloissamme on vielä muutama paikka niin kissoille kuin koirillekin vapaana uuden vuoden vaihteen ajaksi, joten varaa NETTIVARAUKSELLA  tai soittele meille!  Me teemme aina parhaamme jotta karvatassu ystäväsi viihtyisi ja ei niin pelkäisi pauketta.

Kaikesta pelottavuudesta huolimatta:

Hyvää uutta vuotta !

 

 

Kennelyskä

Taas on se aika vuodesta jolloin koirien flunssa aalto on leviämässä.. Nyt on hyvä ottaa ohjat omiin käsiin ja helpottaa sen oman rakkaan ystävän oloa jo etukäteen, suojautumalla moiselta kulkutaudilta.

Meillä on onneksi hyviä ja päteviä eläinklinikoita jotka ovat valmiina auttamaan lemmikkiänne ja rokotteita/sumutteita löytyy varastoista. On hyvin tärkeää suojautua niin tämän vuoden flunssa ei pääse alueellamme epidemiaksi asti. He ovat kaikki valmiina palvelemaan ystävääsi!

 

KENNELYSKÄ

on koirien flunssa, aivan kuin ihmisilläkin. Välillä se on pelkkää lievää nuhaa, yskimistä ja ehkä jopa pientä kuumeilua. Välillä se villiintyy kunnon influenssaksi. Se tarttuu joukkotapaamisissa kuten näyttelyissä, kokeissa ja koirapuistoissa kun koirat ovat keskenään tekemisissä. Sairauden aiheuttavat eri hengitystievirukset ja/tai erilaiset bakteerit. Suurin osa tartunnan saaneista koirista sairastuu taudin lievään muotoon, mutta erityisesti pennuilla tauti voi joissain tapauksissa kehittyä keuhkotulehdukseksi. Itämisaika on noin 4-10 vrk  ja koira voi levittää tautia eteenpäin vielä jopa 2 viikkoa oireiden loppumisen jälkeenkin. Tämän vuoksi on yleensä hankalaa, ellei mahdotontakin, tarkalleen tietää, että mistä tauti on saanut alkunsa.

OIREET

Useimmissa tapauksissa koiralla on nuha tai lievää yskää, useimmiten molempia. Koira saattaa yskiä kakomalla ja oksennellakin limaa/vaahtoa. Pientä kuumeiluakin voi olla, mutta koira ei sen enempää tunne tai näytä olevansa sairas. Verikokeessa valkosolut voivat olla hieman koholla. Lievä kennelyskä paranee yleensä itsestään parissa viikossa, eikä sen kummallisempaa hoitoa tarvita.

Vakavammissa tartunnoissa oireet ovat tietysti huomattavasti pahemmat. Lisäksi infektio voi muuttua keuhkokuumeeksi. Nämä vaativat aina ja poikkeuksetta lääkärin apua. Jos koiralle tulee korkeampi kuume, tai lievempi kuume pitkittyy yli kolmen päivän, siitä tulee väsynyt ja haluton, menettää ruokahalunsa, hengittää vaivalloisesti, ripuloi ja on muutoin selvästi tuskainen, niin suunta heti eläinlääkäriin. Mikä tahansa em. oireista on syy lähteä lääkäriin, mikäli ne ovat kohtuullista pahempia.

 

HOITO

Sairasta koiraa ei juoksuteta eikä rasiteta. Ei edes silloin kun oireet ovat erittäin lieviä. Otetaan ihan rauhallisesti ja levätään.

Jos koiralle tulee korkeampi kuume, tai lievempi kuume pitkittyy yli kolmen päivän, siitä tulee väsynyt ja haluton, menettää ruokahalunsa, hengittää vaivalloisesti, ripuloi tai on muutoin selvästi tuskainen, niin suunta heti eläinlääkäriin. Mikä tahansa em. oireista on syy lähteä lääkäriin, mikäli ne ovat kohtuullista pahempia.

Oireiden poistuttua on muistettava pitää riittävästi taukoa ennen kuin koiraa taas rasitetaan.

Kennelyskä on onneksi sairaus, jota vastaan voi suojata koiran rokotuksella tai nenäsumutteella. Riittävän rokotussuojan aikaansaamiseksi koira pitää rokottaa tai sumuttaa vuosittain kennelyskää vastaan. Rokottaminen ei kuitenkaan anna täydellistä suojaa kaikille. Tartuntariskistä huolimatta rokotetut koiran sairastuvat rokottamattomia paljon lievemmin.

Meidän kokemuksemme mukaan sumute nenään antaa paremman suojan kuin rokote. Sumutteen ehtona kuitenkin on se että koira on käsiteltävissä niin että sumute voidaan helposti antaa. Niin rokotteen kuin sumutteen antamisessakin, koiran on luonnollisesti oltava terve.

 

Seinäjoen D&Kn uusi trimmaaja Olha

Seinäjoella on ollut jo jonkin aikaa kova kysyntä trimmaajista. Vihdoin pystymme vastaamaan tarpeisiinne ja haluaisimmekin nyt  esitellä uuden trimmaajamme Olhan!

Olemme hyvin innoissamme että saimme arvostetun erityisosaajan tiimimme jäseneksi!
Olha on ammattitrimmaaja, -handleri sekä hän on myös opiskellut eläinlääkäriksi Ukrainassa.

Hänen ns. oma rotunsa ovat villakoirat ja afgaanit, joita löytyykin kotoa muutama.

Olha on opiskellut trimmausta useissa eri maissa, huippu ammattilaisten opastuksessa. Tässä muutamia erikoiskoulutuksia joissa hän on käynyt:

Villakoirien erikoistrimmi koulutus, opettajana Alexandra Popova
Villakoirien ; Scandinavian lion ja Modern trimmileikkaukset, opettajana Olga Arkhipova
Villakoirien “Continental”” trimmi, opettajana Toshi Omura
Pomeranian koirien trimmikoulutus, opettajana Lyudmila Komyakova
Pomeranian koirien trimmikoulutus, opettajana Theerasak Saengmuang
Bichon Frise trimmikoulutus, opettajana Tatyana Vergel
Bichon Frise  trimmikoulutus, opettajana Irina Smirnova
Kääpiösnautserin ideaali siluetti, opettajana Luis Martin Del Rio
Snautserin trimmikoulutus, opettajana Lydmila Fokina
Amerikancockerspanieli trimmikoulutus, opettajana Ekaterina Chebotareva
Kultaisennoutajan trimmikoulutus, opettajana  Anna Varych
Valkoisen länsiylämäänterrierin trimmikoulutus, opettajana Roni De Munter
Englannin cocerspanielin trimmikoulutus, opettajana Dany Loren
Lemikkien trimmaus  “Asian style” trimmikoulutus, opettajana Miko Hashii

Perus opit trimmauksen saloihin hän on saanut Anna Bardyshevlta (Moskova, Venäjä) ja Olha käy säännöllisesti ottamassa oppeja alan kuuluisuuksilta. Hän on myös ottanut osaa useisiin trimmauskilpailuihin. Olha pystyy valmistamaan useita eri rotuja näyttelykuntoon ja tekemään myös viimeisimmät viimeistelyt näyttelykoirille.

Hänellä on hieno taito käsitellä koiria, kuunnella asiakkaan mielipiteitä ja ajatuksia siitä millaiselta lemmikin pitäisi näyttää.

D&K:n Trimmin hyödyt:

  • Turvallisuus : käytämme aina turvallisia välineitä, hypoallergisia ammattikosmeetiikkaa ja käsittelemme lemmikkejä kunnioittaen sen omaa omaa tempperementtia.
  • Yksilöllinen menettelytapa: Pyrkimyksemme on aina vastata asiakkaiden yksilölliseen toiveisiin.
  • Neuvonta: Ammattitaitoinen henkilökuntamme pystyy antamaan neuvoja erilaisiin tarpeisiin niin kotilemmikeille kuin myös näyttelykoirillekin.
  • Trimmaajan huippu ammattitaito: Kotitrimmit kaikille roduille, näyttely trimmaukset, rotutrimmaukset, nyppimiset ( kotikoirille ja näyttelyihin).

 

Trimmaukset:

Voimme tehdä trimmaukset erilaisiin tarpeisiin; hyvin lyhyt turkki, hieman pidempi muotoon leikattu (esim.  hauska ja suosittu ” Teddy bear” leikkaus) ja näyttelytrimmit. Kaikki trimmaukset tehdään aina laadukkaasti ja hyvin tarkasti. Pesu ja oikein tehty turkin kuivaus antaa trimmaajallemme mahdollisuuden leikata turkin todella tarkasti. Siksi trimmauksemme sisältävät aina pesun, kuivauksen, kynsien leikkuun ja jopa korvakäytävien nyppimisen. Tuloksena on upea lemmikki, olipa sitten turkin mitta mikä hyvänsä!

Bichon Frise
Kultainennoutaja

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyppiminen :

Pystymme nyppimään usealla eri tekniikalla sekä turkin ennalleen palautuksen virheellisen nyppimisen jälkeen. Nyppimisen tekniikka on hyvin tärkeä. Osaamattomassa nyppimisessä, erityisesti jos toimenpiteeseen on käytetty työkaluja, karva on usein traumatisoitunut ja karvasta tulee pehmeä, se menettää suojaavan tarkoituksensa sekä turkin väri himmenee. Useimmissa tapauksissa teemme ”käsin nyppimisen” ja näin ollen vältymme traumatisoimasta karvaa. Lisäksi käytämme saksia pään ja tassujen viimeistelyyn MINIMAALISESTI, jotta karvaa pysyy oikean rakenteisena sekä muodossaan.

Nyppimisen tekniikat:

  • Rolling – Jos haluat nähdä koirasi koko ajan huoliteltuna, tämä toimenpide on tehtävä kerran kuukaudessa jotta turkki pysyy täydellisessä kunnossa. 
  • Rolling tapa 2 (Kerrosnyppiminen) Tässä vaihtoehdossa koiran olisi hyvä käydä trimmaajallamme 8 viikon välein. Koira menettää hieman huoliteltua ulkonäköään mutta näyttää kuitenkin nypityltä eikä ole vielä epäsiisti.
  • Kokonaan nyppiminen: Koira vierailee trimmaajallamme 2,5 kk välein. Tässä ajassa koiran turkki menettää huolitellut ulkonäkönsä ja turkista tulee ”kypsä”. Tässä vaihtoehdossa karva nypitään alas ja turkista tulee hyvin lyhyt.

Trimmausaikoja voit varata Seinäjoen D&K:n numerosta:  020 7490470

Trimmauksille avasimme myös uuden FACEBOOK-sivuston joka löytyy TÄÄLTÄ

Jyväskylän uusi yrittäjä Jaana Urpilainen

Heippa!
Olen Urpilaisen Jaana ja uusi franchising yrittäjä Jyväskylän toimipisteen Lemmikkihotelli Doggies & Kitties:illä.  Aiemmin työskentelin 17-vuotta Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimen palveluksessa, kunnes tänä keväänä irtisanouduin ja lähdin lemmikkihotellin yrittäjäksi. Jännittävää!

Lemmikkihotelli Doggies & Kitties on brändiltään juuri sellainen hoitola, jossa haluan työskennellä. Hoidamme eläimet yksilöllisesti, ottaen asiakkaan toiveet huomioon eläimen hoidossa, annamme virikkeitä ja hellää hoitoa jokaiselle lomalaiselle. Vahvuutena on myös siistit ja nykyaikaiset tilat, joista löytyy tietenkin jokaiselle lomalaiselle omat huoneet. Koulutusta ja neuvontaa olen saanut Seinäjoen toimipisteen Kirsiltä ja kouluttaudun koko ajan lisää. Yrittäjyys on ollut aina iso haaveeni ja nyt pääsen sitä toteuttamaan.


Itselläni kotona on lhasa apsoja, amerikancockerspanieli ja skotlanninhirvikoira.

Olen harrastanut yli 10-vuotta koiranäyttelyitä ja toiminut koiranäyttelykouluttajana. Vuosien aikana olen käsitellyt todella monenlaisia ja kokoisia koiria, jolloin omat taidot koirien parissa ovat kehittyneet. Näyttelykuntoisen apson ja jenkin turkin hoito vaatii säännöllistä pesua ja hoitoa, joten koirien turkinhoidot onnistuvat monen vuoden kokemuksella.

Jyväskylässä vietettiin avajaisia helatorstaina. Varauksia on tullut mukavasti mutta vielä kesälle on tilaa, joten TERVETULOA!

Terkuin Jaana

Helmintie 10, Jyväskylä
Puh. 050 520 5126
jyvaskyla@dogkit.fi

Eläintenhoitaja rekry

Monet ovatkin jo nähneet Facebook sivuillamme ilmoituksia siitä, että Jyväskylässä aloittaa uusi Doggies & Kitties!

Olemme hyvin innoissamme asiasta ja ensi viikolla uusi yrittäjämme, Jaana Urpilainen, saakin avata ihka uuden hotellin ovet asiakkaille.

Jaanasta kerromekin tarkemmin seuraavassa blogisamme jä pääsette tutustumaan häneen paremmin.

 

Nyt kuitenkin kaipaamme niin Seinäjoelle kuin uuteen pisteeseemme Jyväskylään eläintenhoitajia tiimiimme.

Eläinten kanssa työskentely on monelle unelmatyö mutta se on myös hyvin vastuullinen työ. Viimeksi kun haimme työntekijää Seinäjoen toimipisteeseen, oli suosio huimaa. Saimme jopa 214 hakemusta!

Nyt hakuaika Seinäjoen pisteeseen on todella lyhyt (vain noin 1 viikko) joten olehan skarppina ja asialla jos työ kuulostaa juuri sinun unelmatyöltä!

Hakuaika loppuu Seinäjoelle 4.5.2018 ja CV:t hakemuksineen voi laittaa osoitteeseen: info@dogkit.fi. Lisätietoja Seinäjoen työstä antaa Kirsi, numerosta 040-5565835

Jyväskylän CV:t sekä hakemukset voi lähettää osoitteeseen: jyvaskyla@dogkit.fi ja hakuaika Jyväskylään loppuu viikon myöhemmin eli 11.5.2018. Lisätietoja Jyväskylän avoimesta eläintenhoitajan paikasta antaa Jaana; 050-520 5126

Arvostamme erityisesti näitä ominaisuuksia uudelta työtoveriltamme:
+ rakkaus ja intohimo eläimiin
+ asiakaspalveluhenkisyys
+ ulospäin suuntautunut, valoisa luonne
+ kyky työskennellä itsenäisesti
+ tietotekniset taidot ja some-osaaminen
+ Eläintenhoitajatutkinto

Työ sisältää suurimmaksi osaksi lemmikkein hoitoa kaikkine osa-alueineen sekä asiakaspalvelua. Palkkaus TES:in mukainen.

Kerromme mielellämme avoinna olevista paikoista tarkemmin lisää, joten otahan rohkeasti yhteyttä ja odotamme innolla hakemuksienne kilahtelua sähköpostilaatikkoihimme.

 

Turkinhoitoa D&K:lla

Kevättä kohti mennään kovaa vauhtia! Trimmauksissa ja pesuissa alkaa pian kiivain sesonki, joten tässä muutamia ohjeita sinulle joka tuot lemmikkisi meille turkkihuoltoon 🙂

Pesu ja föönaus: Pesemme lemmikkisi laadukkaalla shampoolla ja kuivaamme tehokkaalla föönillä. Halutessasi voit tuoda lemmikillesi myös oman pesuaineen. Ennen pesua harjaamme lemmikin ja tarkistamme että turkissa ei ole takkuja ja huopaantumia. Mikäli turkki on takkuinen tai pohjavillaa on todella runsaasti, täytyy turkin selvittely/pohjavillan poisto tehdä ENNEN pesua! Sen voit tehdä valmiiksi kotona, tai erillistä maksua vastaan meillä D&K:lla.

 

 

 

 

 

 

Meille ovat tervetulleita pesuun kaikenkokoiset ja -ikäiset koirat. Turkinhoitoajan voit varata vaikka heti numerosta 0207490470 🙂

Jäähyväiset lemmikille

Eläinihmisten painajainen on se päivä, jolloin rakkaimmasta ystävästään joutuu luopumaan. Usein vielä eutanasia päätöksen joutuu tekemään omistaja itse.

Täällä meillä D&K:lla monelle tutuksi tullut vastaanottoapulainen, brasilainterrieri Zina, sytytti taivaalle uuden tähden eilen <3.  Zina oli noin 14-vuotias ja viimeisintä viikkoa lukuun ottamatta  terve kuin pukki ja eli terrierimäiseen tyyliinsä täysillä joka hetken. Epämääräinen yskintä vei Zinan eläinlääkärin vastaanotolle ja hänellä todettiin maksasyöpä. Hoitokeinoa ei ollut ja eläinlääkäri ehdottikin heti eutanasiaa.

Koen olevani jo pitkänlinjan lemmikkien omistaja ja olen myös nähnyt ja kokenut kaikenmoista ystävieni ja omien eläinteni kohdalla. Nyt, kun diagnoosi iskettiin vasten kasvoja varoittamatta, järki häipyi ja tunteet valtasivat mielen. En vain yksinkertaisesti pystynyt luopumaan uskollisimmasta ystävästäni siinä epämukavalla pöydällä, eläinlääkärin vastaanotolla. Kyynelten valuessa yritin epätoivoisesti kysellä vaihtoehtoja ja eläinlääkäri myöntyi kokeilemaan nesteenpoistolääkitystä ensiavuksi, mutta varoitteli että lopullinen romahdus saattaa tulla minä hetkenä hyvänsä ja että kyse olisi vain muutamasta päivästä. Lupasin olla päivystävään lääkäriin yhteydessä heti jos siltä alkaisi näyttämään.

Eläinlääkärin ovesta ulos astuessa Zina kantoi omaa hihnaansa, heilutti häntäänsä tuttuun tyyliinsä ja hyppeli minua vasten. Hän oli huomannut tietenkin jo tuskaisen oloni ja yritti omalla tavallaan piristää, kuten on aina ennenkin tehnyt. Ennen autolle saapumista, uusi yskänkohtaus kuitenkin taas yllätti ja Zina olisikin menettänyt tasapainonsa jos en olisi ottanut sitä syliini.

Muutaman päivään kuluttua olin valmis ja myös Zinalta alkoi elämän ilo hiipua aina niin tähti kirkaista silmistä. Soitimme ystävä eläinlääkärillemme ja Zina nukkui levolliseen uneen. Päätös oli oikea ja mieli helpottunut.

Mutta miksi koiran kuolema tuntuu niin pahalta? 

Tutkimukset ovat vahvistaneet, että monille ihmisille lemmikin kuoleman aiheuttama suru on verrattavissa ihmisen menetykseen. Ainoa oleellinen ero on siinä että lemmikin menehtymistä ei aina pysty suremaan niin avoimesti kuin läheisen ihmisen kuolemaa.

Surua voivat pahentaa mm. päätöksenteko eutanasiasta, syyllisyys ja se ettei kehtaa avoimesti itkeä. Lemmikkien kuolemaan ei ole vielä saatavilla virallisia vertaistukiryhmiä ja omistajat saattavatkin tuntea jäävänsä yksin surussaan eteenkin, jos läheiset ihmiset eivät ymmärrä tai jopa vähättelevät menetystä.

Monille koiran kuolema tarkoittaa tärkeimmän, turvallisimman ja rakastettavimman kumppanin menestystä. Koiran kuolema aina sekoittaa päivittäiset rutiinit, muuttaa elämäntyyliä ja saattaa jopa kadottaa tärkeimmät stressinlievityskeinot. Myös ystäväpiiri saattaa muuttua, sillä koirapuistoista tutuksi tulleita ihmisiä ei tapaa enää päivittäin. Kyse ei siis ole mistään ihan tavallisesti menetyksestä.

Kuinka lemmikin kuolemasta voi selviytyä?

Varmasti kaikkeen surutyöhön paras on aika. Jonkin ajan kuluttua muistot korjaavat sydämen ja yhteisiä hetkiä voi muistella ilman että itku kuristaa kurkkua. Mikään toinen lemmikki ei poismennyttä korvaa, joten uuden lemmikin ottaminen heti tilalle, saattaa olla virhe.

Oheisesta linkistä voit käydä lukemassa muutaman neuvon surun käsittelyyn: ARTIKKELI

 

“Koirat eivät kuole koskaan, ne painuvat uneen sydämemme viereen. Ne eivät tiedä, miten kuolla. Ne väsyvät, niistä tulee vanhoja ja niiden luut natisevat, mutta ne eivät kuole.
-Ernest Montague-
Brasilianterrieri Zina

D&Kn eläintenhoitajat esittäytyy: Anu Karjalainen

Hei!

Nimeni on Anu Karjalainen. Olen valmistunut liikuntaneuvojaksi Kuortaneen urheiluopistosta vuonna 2005 ja eläinhoitolanpitäjäksi Kainuun ammattiopistosta vuonna 2014. Lisäksi olen suorittanut eläintenkouluttajan tutkintoon valmistavan koulutuksen Kainuun ammattiopistossa v. 2015. Työkokemusta löytyy liikunta-alalta kymmenen vuoden verran ja viimeiset kaksi vuotta olen toiminut koirahoitolayrittäjänä Kuusamossa. Nyt kuitenkin polku on johtanut Etelä-Pohjanmaalle ja Doggies&Kitties tiimiin!

Myös harrastukseni ovat hyvin koirapainotteisia 🙂 Perheessämme on kuusi metsästyskoiraa; kolme unkarinvizslaa, kaksi beaglea ja uusimpana vahvistuksena lyhytkarvainen italianajokoira. Metsästyksen lisäksi käymme rodunomaisissa kokeissa ja jonkin verran myös näyttelyissä. Erilaiset vetolajit ovat kuuluneet ohjelmaan metsästyskauden ulkopuolella.

Avainasioita eläinten ammattimaisessa hoitamisessa ovat mielestäni turvalliset hoitotilat, lajityypillisen käyttäytymisen huomioiminen ja mahdollistaminen sekä yksilön tarpeiden tunnistaminen. Virikkeet ja aktivointi ovat vahvaa osaamistani.

Teen myös kotikoirien trimmauksia, joten  silläkin saralla pystyn palvelemaan asiakkaita.

Lemmikkihotellilla tavataan! 🙂

 

 

 

Suomen ensimmäinen lemmikkihotelli on lunastanut paikkansa asiakkaiden keskuudessa

Lemmikkihotelli Doggies & Kittiesin toimintaidea alkoi kypsyä Kirsi Hautakankaan mielessä jo ulkomaan vuosina 90-luvulla. Reilun vuoden toiminnan aikana palvelu on osoittanut suosionsa myös Suomessa.

Eläinlääkärihaaveet vaihtuivat lemmikkihotelliyrittäjyyteen

Kuten monella muullakin eläinten parissa työskentelevällä, myös Lemmikkihotelli Doggies & Kittiesin perustaja Kirsi Hautakankaalla eläinrakkaus oli selvästi nähtävissä jo lapsena. Hän oli pienestä asti eläinten kanssa tekemisissä ja haaveili eläinlääkärin ammatista.

”Idea lemmikkihotellin perustamisesta syntyi jo 90-luvulla, kun olin töissä koirakennelissä Tanskassa. Suomessa vastaavanlaisia koirahoitoloita ei silloin vielä ollut. Mietin, että tuollaisen haluan joskus perustaa ja mielessäni alkoi kehittyä ajatus siitä, mitä se voisi olla”, Kirsi muistelee.

”Ensimmäinen perustamani koirahoitola oli perinteinen hoitola. Sellainen konsepti ei kuitenkaan enää palvele nykypäivän koiria, jotka kaipaavat ihmisseuraa. Lähdin kehittämään erilaista konseptia: hoitolaa, jossa pyritään vähentämään koirien stressiä ja jossa tarjotaan erilaisia palveluita lemmikeille.”

Yrittäjyys oli Kirsille luontainen tapa tehdä töitä, eikä siihen ryhtyminen pelottanut missään vaiheessa.

”Isäni on ollut yrittäjä, joten minullekin yrittäjyys oli helppo ratkaisu. Tiesin jo, mitä se tuo tullessaan, sekä hyvät että huonot puolet. Minua kiinnosti yrittäjän vapaus ja vastuu, se on juuri sopiva kombinaatio minulle. En pelkää vastuuta ja haluan kehittää itseäni ja yritystä.”

Lemmikkihotellipalvelulla on paljon kysyntää

Ensimmäinen vuosi Lemmikkihotelli Doggies & Kittiesin toiminnassa tuli täyteen tänä keväänä. Vaikka vuosi onkin odotetusti ollut yrittäjälle työntäyteinen, sen aikana on saatu luotua erittäin hyvä pohja lemmikkihotellin toiminnalle.

”Ensimmäinen vuosi yrityksessä kuluu aina siihen panostamiseen, että tulee tunnetuksi. Olemme tehneet paljon mainostyötä ja rakentaneet uskottavuutta asiakkaiden silmissä. Asiakkaat ovat ottaneet palvelun vastaan tosi hyvin. Meillä on paljon sellaisiakin uusia asiakkaita, jotka eivät ole koskaan käyttäneet tällaista palvelua”, Kirsi kertoo.

”Olemme saaneet jo paljon vakioasiakkaita, jotka käyttävät palveluitamme säännöllisesti. Suunnilleen yhtä paljon on myös yksittäisiä kävijöitä. Varaus lemmikkihotelliin on helppo tehdä sivuillamme vaikka myöhään yöllä, ja jo seuraavana päivänä lemmikille on huone varattuna meiltä. Huonepaikkoja on paljon, joten varaus onnistuu lyhyelläkin varoitusajalla.”

Asiakkailta on saatu runsaasti positiivista palautetta tiloista, toiminnasta ja lemmikeille räätälöidyistä lomapaketeista.

”Kehuja ovat saaneet siistit ja helposti puhdistettavat tilamme – meillä tuoksuu hyvälle. Asiakkaat ovat myös tykänneet tosi paljon aktivointialueesta, jossa touhuamme ja teemme kaikenlaista lemmikkien kanssa. Joskus koira osoittautuu aktivointipeleissä suorastaan nerokkaaksi, ja se on mukava kertoa asiakkaalle”, Kirsi sanoo.

”Koirien lomapaketit ovat saaneet kovan suosion. Koska on olemassa erilaisia koiria, räätälöimme niille erilaisia lomia. Myös päivähoitopalvelulla on ollut kasvava kysyntä. Aluksi se oli asiakkaille vähän ihmeellinen asia, mutta nyt meillä on jo päivittäin hoidokkeja.”

Työssä eläinten kanssa on vain aitoja kohtaamisia

Lemmikkihotellin päivärytmi on suunniteltu niin, että jokainen päivä sisältää rauhallista lepoaikaa ja riittävästi aktiviteetteja loman sisällön mukaisesti. Kaikki puuhat ruokailuista ja ulkoiluttamisista perussiivouksiin ja leikityksiin on aikataulutettu aamukahdeksan ja iltakahdeksan välille.

Arki pyörii kahden vakituisen työntekijän ja yhden trimmaajan voimin, ja tarpeen mukaan saadaan lisäksi tilapäisiä työntekijöitä. Yöaikaan lemmikeillä on leporauha omissa huoneissaan, ja silloinkin niiden hyvinvointi varmistetaan kameravalvonnan avulla.

Vaikka lemmikkihotellin päivärutiinit kulkevatkin pääpiirteissään samalla kaavalla, päivät lemmikkien kanssa eivät kuitenkaan koskaan ole samanlaisia. Kirsin mielestä se onkin yksi työn palkitsevimmista asioista.

”Jokainen päivä on erilainen ja jokainen eläin on erilainen. Eläimet ylipäänsä ovat työn paras puoli. Niiden kanssa työskentely on ainutlaatuista. Tällainen työ sopii vain sellaiselle ihmiselle, joka oikeasti tykkää eläimistä. Lisäksi tietysti vaaditaan asiakaspalveluosaamista ja yrittäjyydessä tarvittavia taitoja.”

”Eläinten kanssa työskennellessä työilmapiiri on aina hyvä, sillä eläimet eivät juoruile eivätkä puhu pahaa selän takana – ehkä siksi monet ihmiset haluavat nykyään vaihtaa eläinalalle. Jokainen kohtaaminen on aito ja teeskentelemätön. Yhteyden luominen uuteen eläimeen on joskus haastavaa, mutta erittäin palkitsevaa, kun saa arankin koiran luottamuksen.”

Trimmausta

Meidän trimmaajamme, Katri, siirtyy kesäkuun alussa uusien haasteiden pariin. Katri nähdään jatkossakin (tietenkin 😉 ) eläinten parissa työskentelemässä. Eläimet vaihtuvat tällä kertaa vain suurempi kokoisiksi. 🙂

 

 

Katrille lämmin kiitos hoitolassamme työskentelystä sekä onnea uuteen työhön <3

 

 

Jatkossakin meillä Doggies & Kittieksellä on saatavilla huolellisesti tehdyt turkinhoidot ja trimmaukset kotikoirille! Katrin jalanjäljissä  trimmauksia tulee jatkamaan Mona Nappari. Mona on innokas ja aktiivinen koiraharrastaja, joka osaa nuoresta iästään huolimatta käsitellä koiria taitavasti ja ammattimaisesti. Mona on jo kotona asuessaan seurannut koirien trimmauksia hyvin läheltä, sillä hänen äitinsä on ammattitrimmaaja. Trimmaustaidot ovatkin  periytyneet äidiltä tyttärelle. Mona myös  aktiivisesti käy erilaisia trimmauskursseja  laajentaakseen vielä osaamistaan.

Mona tekee trimmaukset omalla toiminimellään, joten tulemme tekemään päivityksiä trimmaushinnastoihin. Trimmaukset varataan suoraan Moonalta numerosta 0400 843415 .

HUOM!! Aikaisemmasta poiketen meillä on nyt mahdollisuus myös koirien nyppimisiin! 

Me täällä D&Kssa edelleen pesemme koiria ja pesut ovatkin olleet kysyttyjä näin keväällä, kun karvaa lähtee jokaisesta tassuttelijasta.

Pienet koirat 29€ ja isot 39€. Pesu sisältää föönauksen.

Pesun voi kätevästi ottaa myös hoidon yhteyteen niin saat puhtaan ja takuttoman koiran hoitolajakson päätteeksi kotiisi.

Soita ja varaa aika: 020 749 0470

 

Alla Monan mainos:

Esittelyssä: LEPOLOMA

Lemmikkihotellin Lepoloma koiralle

Joskus ylimääräinen puuhastelu vain tuntuu tarpeettomalta. Kun oma aika ja tuttu, turvallinen rytmi on parasta lomailua, valitse lepoloma. Lepoloma sopii erinomaisesti myös sinulle, joka palaudut lääkärin operaatiosta tai muusta loukkaantumisesta.

IMG-20170103-WA0001Lemmikkihotelli Doggies & Kitties Lepolomaan kuuluu:

  • Oma huone
  • Asiantunteva hoito ja huolenpito
  • Säännöllinen ulkoilu ja ruokailu
  • Lääkkeiden antaminen omistajan hoito-ohjeiden mukaan.

 

Lepoloma on Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksen tarjoama lemmikin perusloma. Lepolomalla oleva koira saa hotellissa hoitoa ja huolenpitoa ja ruokinnan täysin omistajan ohjeiden mukaan. Koira pääsee säännöllisesti ulkoilemaan sekä mahdollisuuksien mukaan leikkimään sopivien koirakavereiden kanssa. Lomalla otetaan huomioon kaikki koiran erityistarpeet, kuten lääkitykset.

img-20161113-wa0000 img_20160824_191736 IMG_20170128_103457 IMG-20170306-WA0002

 

 

 

 

 

 

 

 

Koiralla on loman aikana oma huone. Huoneen puhtaudesta huolehditaan päivittäin. Koiralle on tarjolla koko ajan puhdas ja raikas juomavesi. Lemmikkihotelli tarjoaa loman ajaksi koiralle huoneeseen pedin sekä vesi- ja ruokakipon.

VINKKI! Voit sopia koirasi osan koirasi lomasta lepolomaksi ja osan touhu – tai hemmottelulomaksi! Saat halutessasi itse päättää etukäteen koska koirasi viettää lomaa touhu- / hemmottelulomalaisena ja koska lepolomalaisena! 🙂

IMG-20170304-WA0003 (1)

Esittelyssä: HEMMOTTELULOMA

Lemmikkihotellin Hemmotteluloma koiralle

Jos unelmalomaasi kuuluu herkkuruokaa, pehmeä peti ja runsaasti silittelyä ja rapsuttelua, hemmotteluloma on tehty juuri sinulle! Hemmottelulomalla hoitajamme ovat erityisen paljon seuranasi ja huomioivat sinua herkuin, jotta tiedät olevasi tärkeä.

 

Lemmikkihotelli Doggies & Kitties Hemmottelulomaan kuuluu:  

IMG-20170107-WA0001 (1)

  • Oma huone
  • Asiantunteva hoito ja huolenpito
  • Säännöllinen ulkoilu ja ruokailu
  • Runsaasti silittelyä ja rapsuttelua
  • Säännölliset herkuttelut omistajan ohjeiden mukaan.

 

 

Miten Hemmotteluloma eroaa hoitolamme peruslomasta eli lepolomasta?

Hemmotteluloma on Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksen tarjoama erityisesti seurallisille koirille sopiva loma. Hemmottelulomalla oleva koira saa hotellissa hoitoa ja huolenpitoa ja ruokinnan täysin omistajan ohjeiden mukaan. Koira pääsee säännöllisesti ulkoilemaan sekä mahdollisuuksien mukaan leikkimään sopivien koirakavereiden kanssa. Lomalla otetaan huomioon kaikki koiran erityistarpeet, kuten lääkitykset.

Hemmottelulomalla koira saa päivittäin erityisen paljon huomiota ja rapsuttelua. Lisäksi hemmottelulomalaisille on tarjolla rentouttavaa hierontaa. Hemmottelulomalaiset ovat ensisijaisesti mukanamme päivän toimistotöissä. Hemmottelussa otetaan aina huomioon myös yksilölliset tarpeet sekä omistajien toiveet.

IMG-20170304-WA0006 (1)

IMG_20160430_083210 IMG-20161217-WA0000

 

 

 

 

 

 

 

 

UUTTA! Olemme kehittäneet palveluitamme niin, että annamme asiakkaalle myös kirjallisen raportoinnin koiran hemmottelu- sekä touhuloman kulusta. Raportointiin kirjoitamme koiran jokaisen lomapäivän kohdalle mitä koiran kanssa on tehty. Halutessaan omistaja saa raportin mukaan kotiin viemisiksi.

Koiralla on loman aikana oma huone. Huoneen puhtaudesta huolehditaan päivittäin. Koiralle on tarjolla koko ajan puhdas ja raikas juomavesi. Lemmikkihotelli tarjoaa loman ajaksi koiralle huoneeseen pedin sekä vesi- ja ruokakipon. Lisäksi hemmottelulomalaisille tarjoillaan päivittäin erilaisia herkkuja ja luita (asiakkaan toiveita kuunnellen).
IMG_20160604_084604 (4)

Etkö osaa päättää viihtyisikö koirasi lomallaan paremmin aktiivisesti touhuten vai rennosti hierottavana? Ei hätää, voit valita koirasi loman sisältämään näitä kaikkia!

Voit varata esimerkiksi hemmotteluloman puhelimitse tai kätevästi nettivarauksena osoitteessa www.dogkit.fi. Mainitse varausta tehdessäsi että koirasi haluaa lomallaan osallistua myös touhuloman aktiviteetteihin. Näin koirasi pääsee nauttimaan molempien lomien eduista!

Esittelyssä: TOUHULOMA

Lemmikkihotellin Touhuloma aktiivisille koirille

Koiran touhuloma on aktiivista puuhailua vaihtuvalla päiväohjelmalla. Mielenkiintoiset älypelit ja liikunnalliset puuhat tasapainottavat toisiaan, eikä lomapäivä ole varmasti tylsä. Et viihdy kotonakaan tekemättä mitään – miksi siis tekisit lomalla niin?

 

Aktivointi ohjelma päivittäin: img_20160622_093119 touhuloma-kuva-2

MAANANTAI – Muskaripäivä

TIISTAI – Tasapainoilupäivä

KESKIVIIKKO – Keskittymispäivä

TORSTAI – Taitoilupäivä

PERJANTAI – Palloilu- ja pelailupäivä

VKOLOPPU – Välkyys päivät

 

mainoss Touhuloman sisältö:

  • Oma huone
  • Asiantunteva hoito ja huolenpito
  • Säännöllinen ulkoilu ja ruokailu
  • Päivitäin vaihtuva aktivointiohjelma viikkojärjestyksen mukaan

 

Miten Touhuloma eroaa hoitolamme peruslomasta eli lepolomasta?

Touhuloma on Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksen tarjoama erityisesti aktiivisille koirille sopiva lomavaihtoehto. Touhulomalla oleva koira saa hotellissa hoitoa ja huolenpitoa ja ruokinnan täysin omistajan ohjeiden mukaan. Koira pääsee säännöllisesti ulkoilemaan sekä mahdollisuuksien mukaan leikkimään sopivien koirakavereiden kanssa. Lomalla otetaan huomioon kaikki koiran erityistarpeet, kuten lääkitykset.

Touhuloma voi olla sopiva vaihtoehto myös esimerkiksi leikkauksesta toipuvalle koiralle, sillä pystymme touhuamaan koirien kanssa myös ilman että rasittaisimme toipuvaa kohtaa liikkumalla. Esimerkiksi aktivointipelit ovat loistava ajanviete toipuville koirille jotka kaipaavat kuitenkin paljon tekemistä.

Touhulomalla koira saa päivittäin monipuolista ja vaihtelevaa aktivointia. Hotellissamme on päivittäin vaihtuva aktivointi ohjelma, jonka mukaan koirien kanssa touhutaan. Päivittäin vaihtuva aktivointi ohjelma takaa sen että tekeminen pysyy monipuolisena. Aktivoinnissa otetaan aina huomioon myös yksilölliset tarpeet sekä omistajien toiveet.

IMG-20170110-WA0000 IMG-20170109-WA0000 IMG-20170103-WA0000 IMG-20170304-WA0005

 

 

 

 

 

 

 

 

UUTTA! Olemme kehittäneet palveluitamme niin, että annamme asiakkaalle myös kirjallisen raportoinnin koiran touhu – sekä hemmotteluloman kulusta. Raportointiin kirjoitamme koiran jokaisen lomapäivän kohdalle mitä koiran kanssa on touhuiltu. Halutessaan omistaja saa raportin mukaan kotiin viemisiksi.

Koiralla on loman aikana oma huone. Huoneen puhtaudesta huolehditaan päivittäin. Koiralle on tarjolla koko ajan puhdas ja raikas juomavesi. Lemmikkihotelli tarjoaa loman ajaksi koiralle huoneeseen pedin sekä vesi- ja ruokakipon. Lisäksi touhulomalaisille tarjoillaan päivittäin erilaisia herkkuja ja luita.

IMG-20161226-WA0002

 

Etkö osaa päättää viihtyisikö koirasi lomallaan paremmin aktiivisesti touhuten vai rennosti hierottavana? Ei hätää, voit valita koirasi loman sisältämään näitä kaikkia!

Voit varata esimerkiksi hemmotteluloman puhelimitse tai kätevästi nettivarauksena osoitteessa www.dogkit.fi. Mainitse varausta tehdessäsi että koirasi haluaa lomallaan osallistua myös touhuloman aktiviteetteihin. Näin koirasi pääsee nauttimaan molempien lomien eduista!

Usein kysytyt kysymykset

 

 

IMG_20170317_114437

 

  • Koirani ei tule muiden koirien kanssa toimeen, voiko se lomailla Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksessä?

 

KYLLÄ. Jokaisen hoitolaamme saapuvan koiran kohdalla kysymme erikseen saako koira olla muiden kanssa tekemisissä.  Osa koirista ei saa olla, osa tulee toimeen vain urosten/ narttujen tai pienten/isojen koirien kanssa. Joidenkin koirien kohdalla toivotaan että koira saisi hoidon aikana kokea positiivisia kokemuksia muista koirista. Jokaisen koiran kohdalla pohdimme tarkasti onko hoitolassamme juuri sillä hetkellä kyseiselle koiralle sopivia leikkikavereita.

 

 

  • Koirani kennelyskä rokote ei ole voimassa, voiko koira siitä huolimatta tulla hoitoon?

KYLLÄ. Kennelyskä rokotetta on suositellaan erityisesti aktiivisesti koiratapatumissa käyvillä koirilla. Rokote kuitenkaan ei estä kennelyskä tartunnan saamista, mutta voi lieventää tauden oireita. Kennelyskää voi yrittää välttää välttämällä esimerkiksi koiranäyttelyitä suurimpaan tartunta aikaan (sisänäyttelyiden alkaessa). Kennelyskä voi kuitenkin tarttua koiraasi koirapuistojen, koirahoitoloiden, koiranäyttelyiden lisäksi myös ihan teidän tutulta lenkkipolultanne.

 

  • Koirani on erittäin aktiivinen ja herkkä haukkumaan, voiko se lomailla hoitolassanne?

KYLLÄ. Koiran aktiivisuus tai äänenkäyttö ei ole este eikä edes hidaste hoitoon tulemisille, päinvastoin. Aktiivisen koiran kanssa on mukava touhuta, ja siksi suosittelemmekin aktiivisille koirille TOUHULOMAA. Touhulomalla koira saa monipuolisesti erilaista aktivointia niin mielelle kuin keholle.

IMG-20170304-WA0002

 

  • Lemmikilläni on lääkitys, pystyttekö antamaan hoitolassanne lemmikille tarvittavat lääkkeet?

KYLLÄ. Jokaisesta lemmikistä teemme hoitoon saapuessa kattavan hoitosopimuksen johon kirjaamme ylös tarkasti myös mahdolliset lääkitykset. Lääkkeet annetaan lemmikille täysin omistajan antamien ohjeiden mukaan. Otamme hoitolassa huomioon myös erityisruokavaliot sekä allergiat. Lääkkeiden antamisesta, tai muista erityistoimenpiteistä emme veloita ylimääräistä maksua.

IMG_20170128_103457

 

  • Lemmikkini on juuri toipumassa leikkauksesta, voiko se tulla hoitoon?

 

KYLLÄ. Otamme huomioon lemmikkien leikkaukset tai haavaumat sekä seuraamme niiden vointia ja toipumista. Lemmikki voidaan myös tuoda hoitolaan toipumaan, esimerkiksi päivähoitoon omistajien työpäivien ajaksi yllättävän tapaturman tai leikkauksen sattuessa.

 

 

 

  • Koirallani on eroahdistus, otatteko koirani teille hoitoon?

KYLLÄ. Eroahdistus ei ole este koiran hoitoon tulemiselle. Kaikki huoneemme ovat turvallisia koirille. Eroahdistus koiralle suosittelemme TOUHU- tai HEMMOTTELULOMAA, näin koira saa varmasti tarpeeksi aktiviteettia ja seuraa rauhoittuakseen tämän jälkeen omaan huoneeseensa.

 

  • Minulla on nuori koira, kannattaako nuorta koiraa tuoda hoitolaan?

KYLLÄ. Nuorena saatu hyvä hoitolakokemus tekee koiran hoitolaan sopeutumisesta helpompaa tulevaisuudessakin. Pennut / nuoret koirat ovat usein erityisen leikkiväisiä ja sosiaalisia muita koiria kohtaan. Muiden koirien kanssa leikkiminen auttaa hurjan paljon hoitolaan sopeutumisessa.

 

netti25 netti31

 

 

 

 

 

 

  • Voinko tulla etukäteen tutustumaan hoitolan tiloihin ennen lemmikkini ensimmäistä lomajaksoa?

KYLLÄ, ja näin suosittelemmekin tekemään. On mukavampi tuoda lemmikki lomailemaan kun tietää jo etukäteen millaiseen paikkaan on tulossa ja samalla voi kysellä asioita hoitoon liittyen. Myös lemmikki on tervetullut tutustumiskäynnille. Tutustumiskäynnille on mahdollista tulla joka päivä kello 8.00 – 12.00 & 15.00 – 20.00. Varmuuden vuoksi voit soittamalla etukäteen varmistaa että olemme paikalla, emmekä esimerkiksi lenkkeilemässä hoitokoiriemme kanssa.

 

  • Miksi hoitolan huoneet ovat tyhjänä niin tylsän näköisiä, miksi niissä ei ole esimerkiksi sohvaa?

Tämä on täysin hygienia kysymys. Hoitolan huoneet tulee olla helposti puhdistettavissa ja kaikki meidän tarjoamamme pedit ja matot tulee olla pestävissä pyykinpesukoneessa. Hoitola ja sen huoneet on suunniteltu niin että pystyisimme mahdollisimman hyvin ehkäisimään tarttuvien tautien leviämistä. On enemmän kuin suotavaa että tuot omia tavaroitaisi lemmikkisi huoneeseen niin samalla omaa, kodikasta tuoksua on lemmikkin ympärillä. Voit siis vapaasti siustaa huoneen itse, lemmikin ollessa hoidossa meillä!
IMG-20170206-WA0000 IMG-20170204-WA0000

 

 

 

 

 

  • Mitä mukaan lemmikille hoitoon tultaessa?

Hoitolasta löytyy valmiiksi koirille pedit, matot sekä ruoka- ja vesikipot. Kissoille pehmusteet, hiekkalaatikko sekä ruoka- ja vesikipot. Suosittelemme ottamaan mukaan jotain missä on lemmikille omaa tuttua hajua, esimerkiksi peti, viltti tai leluja. Tämä helpottaa lemmikin sopeutumista uuteen ympäristöön.

 

  • Onko hoitolaanne mahdollista tuoda jyrsijöitä?

Kimg-20161024-wa0006YLLÄ. Otamme ilomielin vastaan kanit, hamsterit sekä muut pikkujyrsijät. Jyrsijät viihtyvät lomallaan mukavasti kotia tuoduissa omissa häkeissään.

 

 

  • Voiko hoitolaan ottaa omat ruuat lemmikille mukaan?

KYLLÄ. Meillä hoitolassa käyteään ruokana laadukkaita, saksalaista, Happy Dogsin ja Happy Catsin ruokia. Kissojen kuivanappula kuuluu vuorokausi hintaan, koirien ruuasta veloitamme 1€/päivä. Jos vähääkään mietit että lemmikkisi vatsa voi mennä ruokavaihdoksesta sekaisin, suosittelemme oman ruuan mukaan ottoa. Meillä jokaiselle lemmikille on paikka mihin ruuat voi jättää ja käytössä on  jääkaappi sekä pakastinkin.

  • Millaisen lemmikin paikka ei ole hoitolassa?

Vieraita ihmisiä kohtaa agressiivisen, tai eläin jolla on tarttuvia tauteja tai sairauksia.

HIIHTOLOMA kuulumisia

Hiihtolomaviikko vierähti hurjan nopeasti meillä täälä hoitolalla. Saimme jälleen seuraksemme useita ihastuttavia kissoja ja valloittavia koiria. Hiihtoloman kunniaksi sateli meille tänne Seinäjoelle myös hieman lunta! Lumi oli selvästi monen koiran – ja meidän hoitajienkin – mieleen!

Meidän hoitajien aamut poikkeavat muiden aamuista hieman sillä, että aamulla töihin tultaessa mitä enemmän meitä haukutaan, sitä mukavampi ja toimeliaampi päivä meille on tulossa! Haukkujen sävy on onnellinen, innokas ja odottava. Jotkut koirat voivat pienessäkin ajassa oppia tunnistamaan meidän hoitajien auton äänet ja iloinen konsertti alkaa jo heti pihaan saapuessamme. Sitä ennen on hiljaista, koirat nukkuvat pois edellisen päivän väsymystä ja valmistautuvat seuraavaan päivään.

IMG-20170306-WA0002
” Eikö vielä vähän leikittäisi? ”
IMG-20170306-WA0001
” Etkö näe että osaan jo, anna nami! ” 😀
IMG-20170304-WA0006 (1)
Sylissä on mukava viettää lomaa. 🙂
IMG_20170225_093712 (2)
Junnu & Elmo olivat ennestään tutut kaverukset!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päivät ja illat vierähtivät koirien ja kissojen kanssa puuhaillessa. Oli hienoa että olimme saaneet hoitolaamme nyt useita touhu- sekä hemmottelulomalaisia. Touhukkaiden- ja hemmoteltavien koirien kanssa aika vierähti nopeasti, välillä vähän liiankin nopeasti aina ”yliajalle” asti. 😀 Monet koirat kun olivat hoidossa useamman päivän ajan, oli tärkeää että niiden kanssa touhuaminen, hemmottelu ja ajan viettäminen on monipuolista. Juuri tämän takia meillä on hoitolassamme esimerkiksi päivittäin vaihtuva aktivointiteema minkä mukaan touhulomalaisia aktivoidaan.

Huomioon toki otettiin myös ihanat lepolomalaisemme. Useat koirat pääsivät leikkimään uusien koirakavereiden kanssa, muutamat olivat jo ennestään tuttuja ja leikit saivat jatkua siitä mihin viimeksi ne olivat jääneet. Illalla hoitolaan jäi väsynyt ja hiljainen koiraporukka, oli tullut meidän hoitajien aika lähteä kotiin vastaanottamaan sielä odottavat haukut!

IMG_20170301_093435 (1)
Ihana pariskunta samasta perheestä <3
IMG-20170221-WA0004
” Olisiko minun vuoro päästä touhaamaan? ”
IMG-20170304-WA0005
Kaniinimäyräkoira Sylvi oli super taitava ja innokas Doboilija. 😀
IMG-20170304-WA0001
Toimistovahti. 🙂

HIIHTOLOMA ja LEMMIKKIEN LOMA

Moni koiranomistaja tuskailee säännöllisin väliajoin, mistä löytää koiralle hoitopaikka loman ajaksi. Jos sukulaiset asuvat kaukana ja ystävilläkin on menoa,  Doggies & Kitties on juuri lemmikkiäsi varten ja tarjoamme väliaikaisen kodin lemmikillesi suurella sydämellä!

Tilamme ovat puhtaat ja uudet. Pyrimme pitämään lemmikkisi rytmin samanlaisena kuin se on ollut kotona. Usein pystymme myös tarjoamaan virkkeellisemmän ympäristön mitä kotoa löytyy, sillä olemme suunnitelleet tilamme vain ja ainoastaan lemmikkien tarpeisiin. Jokaisella hoidokilla on oma huone ja voit halutessasi sisustaa huoneen omilla tavaroillasi kodikkaaksi.

Muistathan että lemmikkisi hyvinvointi on meille tärkein asia.

 

 

Meillä lemmikkisi saa läheisyyttä
Meillä lemmikkisi saa läheisyyttä
Uusia ystäviä
Uusia ystäviä
Turvallisen ja rauhallisen huoneen
Turvallisen ja rauhallisen huoneen

 

 

 

 

 

 

Aktiviteetteja oman maun mukaan
Aktiviteetteja oman maun mukaan
Asiantuntevan hoidon
Asiantuntevan hoidon
Paikka mistä on hyvä herätä uuteen, toimeliaaseen päivään
Paikka mistä on hyvä herätä uuteen, toimeliaaseen päivään

 

 

 

 

 

 

 

 

Meiltä löytyy paikkoja vielä alkavalle hiihtolomakaudelle, sillä olemme lisänneet resursseja kiireellisten loma-aikojen ajaksi! Voit tuoda lemmikkisi hoitoon kiireisen päivän ajaksi tai useammaksi yöksi tarpeittesi mukaan!

Soita: 020 749 0470

tai varaa kätevästi netistä:

www.dogkit.fi

 

 

Vanhat Ystävämme <3

 

Vanhemmat lemmikit ovat sympaattisia. Niiden olemus on erityisen arvokas, niiden toiminta on usein harkittua (vaikka se ei aina omistajasta tuntuisi harkitulta, niin se on harkittua silti 😉 ), niiden katseesta näkyy elämän kokemus ja viisaus, ne ovat lempeitä ystävällisiä ja luottavaisia. Vanhoista lemmikeistä voisi kertoa useita tarinoita, ja keksiä lukuisia erilaisia kuvauksia siitä millaisia ne ovat.

Meillä on Facebookissa menellään arvonta, jossa voi voittaa lemmikilleen 1vrk HEMMOTTELULOMAN meillä täälä Doggies & Kittieksellä. Arvontaan osallistuminen edellyttää kuvan laittamista iäkkäämmästä lemmikkiystävästäsi.  Osallistumisaikaa on ensi viikon torstaihin 2.2.2017 asti.

IMG-20161119-WA0000 (1)

 

Löytyykö sinun kotoasi erinomaisessa kunnossa oleva iäkkäämpi lemmikki? Laita meille kuva lemmikistäsi ja osallistut samalla 1vrk HEMMOTTELULOMAN arvontaan!

 

 

 

Uskoisitteko että yksi videolla leikkivistä koirista on 12 vuotias?

Koirakavereita

Kuten useista lisäämistämme kuvista ja videoista on varmasti huomannut, meillä hoidossa olevilla koirilla on mahdollisuus päästä loman aikana leikkimään muiden samanmielisten koirakavereiden kanssa.

IMG-20170109-WA0001 (1)
Päivähoitolainen Sepi on saanut hoitolassa paljon positiivisia kokemuksia erilaisista koirista. 🙂

Toisen koirien kanssa toimeen tuleminen ei ole edellytys hoitolaan pääsemiselle – jokaisen koiran kohdalla kysymme erikseen saako koira olla tekemisissä muiden koirien kanssa. Osa koirista ei saa olla, osa tulee toimeen vain urosten/ narttujen tai pienten/isojen koirien kanssa. Joidenkin koirien kohdalla toivotaan että koira saisi hoidon aikana kokea positiivisia kokemuksia muista koirista. Joku kaipaa rauhallista seuraa, toinen vauhdikasta juoksemista, kolmas viihtyy parhaiten meidän hoitajien seurassa. Jokainen hoitoon saapuva koira on yksilö, koiran omistaja ensisijaisesti päättää miten koiran kohdalla toimitaan, jonka jälkeen me pohdimme onko hoitolassamme juuri sillä hetkellä kyseiselle koiralle sopivia leikkikavereita.

 

 

Useimmiten sopivia leikkikavereita onneksi löytyy. On ilo seurata miten koirat ovat onnellisia päästessään tapaamaan muita koiria. Muiden koirien läsnäolo ja yhteiset leikkihetket helpottavat usein esimerkiksi nuorten ensikertalaisten koirien hoitolakokemusta. On mukava seurata joidenkin koirien kohdalla sitä, kuinka ensin hieman ujosta koirasta kuoriutuukin meidän oman koirapuistomme vauhdikkain leikkijä.

 

IMG-20161204-WA0000 (1)
Läheskään aina ei kamera pysy mukana koirien leikkihetkissä.
Villakoira
Villakoira ”pariskunta” viime kesältä.
netti28
Kaikenlaisia kaveruksia.

 

 

 

 

 

 

 

 

Joidenkin koirien kohdalla on päässyt näkemään myös sitä kuinka hoitolasta on löytynyt oma ”sielunkumppani” uusi paras ystävä. Joskus koirien kemiat ovat kohdanneet niin, että vaikka aitauksessa olisi useita muita leikkikavereita, nämä koirat ovat vain toistensa seurassa, ne näkevät vain toisensa, eivätkä ollenkaan huomaa muiden koirien yrityksiä tulla leikkiin mukaan. Tälläisessä tilanteessa sitä itse toivoo että nämä koirat vielä joskus jossain hoidon jälkeen tapaisivat toisensa. Niinkin on onneksi käynyt – meillä hoitolassa. Parhaat ystävykset ovat sattuneet tulemaan hoitoon uudelleen yhtäaikaa, ja leikki on jatkunut siitä mihin se viimeksi jäi.

IMG_20160514_161403 (1)
” Koira tanssi”
IMG-20161218-WA0001
Rotukaverusten tyyli leikkiä kohtaa usein hyvin toisensa
IMG_20160821_084540 (1)
Nemo kaipasi hieman vauhdikkaampaa leikkiseuraa, sopiva kaveri löytyi hoitajan omista koirista.

 

 

 

 

 

 

 

 

IMG-20170115-WA0001
Meillä hoidossa ollut Rosa sai hoidon aikana monta uutta koiraystävää!
netti21
Kokoero ei ole este koirakaveruudelle. Näistä kaveruksista tuli parhaita ystäviä.
IMG-20161011-WA0000 (1)
Fea sai useita positiivisia koirakokemuksia hoidon aikana. Niitä Fean omistaja oli toivonutkin. 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

IMG_20160824_191736 (1)
Vauhdikasta menoa!
netti16
” Leikitäänkö? ”
netti25
” Ollaanko kavereita? ”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

bulli

IMG-20170107-WA0001 (1)

Jotkut koirat viihtyvät hoidossa paremmin meidän ihmisten kanssa. Näille koirille rapsutuks
et, hoitajien läsnäolo sekä aktivointi on tärkeää. Nämä asiat saavat koiran tuntemaan olonsa turvalliseksi, auttavat sopeutumisessa ja tekevät lomasta koiralle mieluisan. 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulun aikaa & Uusi vuosi

Joulua meidän kanssa hoitolassa oli viettämässä useita hoitolaisia. Sekä koira- että kissahuoneet olivat muutamaa huonetta lukuunottamatta täynnä. Päivät menivät nopeasti lemmikkien kanssa pelaillen ja leikkien, reippaasti lenkkeillen tai muuten rauhallisesti aikaa viettäen. Touhuissa mukana meillä oli apuna työharjoittelija Marja.  Toimeliaasta ja oma-aloitteisesta Marjasta oli meille hoitajille sekä hoidokeillemme suuri apu. Kiitos vielä Marjalle! 🙂

 

img_20161223_105013 img-20161217-wa0000Joulutohinassa Katri ehti tehdä myös muutamia trimmauksia, pesuja ja turkin siistimisiä. Hienoissa ”joululookeissa” oli mukava koirienkin viettää joulunaikaa! 😉

 
Hotellissamme otetaan aina huomioon myös lemmikkien erityistoiveet. Erityistoiveet voivat olla esimerkiksi tiettyjä herkkuja tiettyinä kellon aikoina tai leikkihetki omalla lempilelulla. Belgianpaimenkoira Rikulla oli hoidossa mukana – tietenkin – oma joulukalenteri. <3

 

 

 

 

Viime viikonloppuna juhlimme uutta vuotta. Uusi vuosi on useille meistä juhlimisen arvoinen, mutta lemmikki ystävämme eivät useinkaan ole siitä iloisia. Kovat pamaukset, välkkyvät valot sekä ruudin haju on monelle eläimelle pelottava asia.

 

img_20161213_112710

Uusi vuosi otettiin tietenkin hoitolassammekin huomioon, tarkoituksenamme oli turvata hoidokeillemme mahdollisimman stressitön yö. Olimme miettineet kaikenlaisia asioita etukäteen, sillä tämä oli hoitolan ensimmäinen uusi vuosi. Emme voineet etukäteen tietää kuinka paljon tässä lähellä raketteja ammuttaisiin, uskoimme ja toivoimme että ei paljon. Onneksemme saimme huomata että asia oli juuri niin. Rakettien pauke kuului kyllä välillä toimistoon, mutta hoitolan puolella soi rauhallinen joulumusiikki, koirat makoilivat rauhassa huoneissaan eivätkä olleet tietoisia siitä mitä ulkona tapahtuu. Koirien pidemmät ulkoilutukset, leikkimiset ja touhuamiset oli tehty ennen kuutta eli rakettien sallittua ampumisaikaa.

 

 

On aika siirtyä vuoteen 2017! Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme ensimmäisestä, melkein vuodesta, minkä olemme saaneet täällä Seinäjoella toimia!   Uusia tuttavauuksia on tullut paljon ja äärettömän ihania ystävyys/luottamussuhteita luotu. 🙂 

Toivotamme kaikille onnea ja menestystä vuoteen 2017, sekä iloisia hetkiä lemmikkiystäviemme kanssa!

 

img-20161226-wa0002

 

Aktivointipelien TOP 5

JOULULAHJAVINKKI: Hoitolassamme on tällä hetkellä kaikki suositut Nina Ottossonin aktivointipelit TARJOUKSESSA -20%! Aktivointipelit ovat varmasti mieluisa lahja kaikille eläinten omistajille tai omalle lemmikillesi.

 

Meillä myynnissä olevat pelit on samoja mitä itse käytämme hoitolassamme hoidokkiemme aktivoimiseksi. Nina Ottossonin aktivointipelit ovat erityisen suosittuja. Niiden suosion salaisuus on laadukkuus, kestävyys, monipuolisuus, helppohoitoisuus sekä erittäin monipuolinen valikoima josta löytyy kaiken tasoisille pelaajille varmasti oma mieluisa vaihtoehto.  Nina Ottossonin peleistä meillä on hotellissamme muovisia pelejä niiden turvallisuuden ja hygieenisyyden vuoksi.

Etkö tiedä osaa valita mikä peleistä olisi juuri sinun/sinun tuttavasi lemmikille sopivin? Päätöstä helpottaaksemme olemme tehneet hoitolassamme eniten käytössä olevien pelien Top 5 – listauksen.

 

AKTIVOINTIPELIEN TOP 5

 

  1. Dog Brick  221ebfbf-302d-4bcc-8343-87fa5f5e699a

Hoitolamme suosituimmaksi peliksi on noussut Dog Brick. Tämä peli onkin aika usein esillä myös meidän facebook sivuillamme olevissa kuvissa. Moni hoitolassamme vieraillut koira on tajunnut pelin idean nopeasti, ja kiinnostus peliä kohtaan on pysynyt yllä pitkän aikaa. Peliä pystyy vaikeuttamaan, sen menemättä kuitenkaan liian vaikeaksi, vaan koirat ovat jaksaneet selvittää pelin ”mysteerin” uudelleen.

Dog Brick aktivointipelissä herkut piilotetaan liikuteltavien luukkujen ja/tai luunmuotoisten kansien alle. Koiran tulee siirtää kansia/luukkuja saadakseen makupalan. Lelun vaikeustaso 2-3 (asteikolla 1-3).

 

img_20160423_092144 img_20160430_111304 img_20160504_111417

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2.  Dog Tornado  9033123d-2e1c-4b8c-8f73-b00ee542a3bc

Dog Tornado peli on saanut hoitolassamme myös paljon huomiota. Peli soveltuu hyvin myös pienikokoisille koirille, pelin pyörittäminen ei vaadi koiralta isoja voimia. Myös Dog Tornadon vaikeustaso on vaihdettavissa (2-3), koiran oppiessa pyörittämään peliä palkinnon saamiseksi, voidaan peliin lisätä luunmuotoisia kansia, jotka koiran täytyy saada ensin pois paikoiltaan ennen kuin peliä pääsee jatkamaan.

Dog Tornado lelussa on neljä pyörivää tasoa, joista kolmeen saa piilotettua makupaloja. Makupaloihin koira pääsee käsiksi pyörittämällä kerroksia eri suuntiin.

img_20160411_181041 img_20160420_182756 img_20160423_090521

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

3. Dog Treat Maze 135515

Helppo käyttöinen Dog Treat Maze on kestänyt meillä kovaa kulutusta! Peli täytetään makupaloilla, jotka koiran pyörittäessa putoavat satunnaisesti maahan koiran saataville. Olemme käyttäneet lelua hyväksi myös koiran oman ruoan tarjoilussa. Lelun idean koirat tajuavat usein nopeasti, se pitää mielenkiinnon yllä pitkään. Lelua on saatavilla kahta eri kokoa.

 

 

 

4. Dog Twister aktivointilelu-dog-twister-plastic-53i72131333311771

Haastava Dog Twister on erityisesti isoille koirille soveltuva aktivointipeli. Pelissä makupalat piilotetaan siirreltävien levyjen alle,  jonka jälkeen koira etsii namit siirtämällä levyjä kuononsa tai tassujensa avulla. Levyt on myös mahdollista lukita luunmuotoisten palojen avulla. Lukittuna peli muuttuu todella haastavaksi, hoitolassamme vain muutama koira on päässyt pelaamaan peliä lukittuna. 😀  Lelun vaikeustaso 2-3.

 

img_20160514_162935-1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

5. Dog Qulan

13373738-origpic-9dac1d

Dog Qulan on muovinen pallo, jonka sisään laitetaan makupaloja ja palloa pyörittämällä koira saa herkut ulos. Dog Qulan pallo (sekä esimerkiksi Dog Treat Maze sekä Dog Pyramid) on erinomaisia aktivointileluja ja sopivat myös sellaisille koirille jotka eivät heti malta keskittyä hankalempiin haasteisiin. Usein hoitolassamme nämä lelut viihdyttävät hoitolaisia omissa huoneissaan esimerkiksi aamulenkin jälkeen.  Lelun vaikeusaste 1. Lelua on saatavilla kahta eri kokoa.

 

24725469-origpic-0caef9 24725443-origpic-31ffca

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

yellow kitten isolated on a white background

 

 

Näiden listassa olevan viiden pelin lisäksi meiltä löytyy myös useita muita pelejä! Tule paikanpäälle tutustumaan, etsitään yhdessä lemmikillesi sopiva aktivointipeli. 🙂

 

 

 

 

Happy Dog & Happy Cat

Lemmikkihotellissamme on myynnissä laadukas koiran – ja kissanruoka sarja, Happy Dog & Happy Cat. Olemme valinneet kyseisen ruokamerkin hoitolaamme erityisesti sen monipuolisuuden vuoksi. Ruokamerkki sisältää kattavan valikoiman eri kokoisille ja – ikäisille koirille ja kissoille tarkoitettuja ruokia, aktiivisille sekä vähemmän aktiivisille soveltuvat vaihtoehdot sekä huomioon on tietenkin otettu myös erityisruokavaliot, esimerkiksi allergiat ja yliherkkyydet. Valikoimasta löytyy sopivia vaihtoehtoja  ”suurkuluttajille” (iso peukku!).

Happy Dog & Happy Cat ruoka on meillä täälä hoitolassa myös niinsanottuna hoitolanruokana. Kissoilla hoidon hintaan sisältyy hoitolanruoka, koirilla veloitamme ruoasta erikseen 1€/päivä. Olemme huomanneet, että ruoka on ollut hyvin maistuvaa ja sopinut myös herkkävatsaisille koirille. Happy Dog koiranruokaa käyttää myös henkilökuntamme omat koirat. Omilla koirillani on käytössä  ns. valjakkopuolen ruoka Profi-Line High Energy 30/20. Happy Dogin ”valjakkoruoat”  ovat saaneet paljon kehuja ja suosiota aktiiviharrastajien parissa. Eikä mikään ihme, ruoka on meilläkin sopinut ja maistunut kaikille hyvin, myös niille herkkävatsaisille eläimille. Lisäksi säkin hinta ja koko on varsin suurkuluttaja ystävällinen.

Meiltä Lemmikkihotelli Doggies&Kittiekseltä on saatavilla kaikki Happy Dog & Happy Cat ruoat, myös Happy Dog herkut, lisäravinteet sekä purkkiruoat. Olemme Seinäjoen alueella ainut Happy Dog & Happy Cat jälleenmyyjä. Hoitolassamme ei aina välttämättä ole, varsinkaan isoista säkeistä, saatavilla kaikkia ruokia heti, mutta tilauksia teemme usein ja laajennamme valikoimaamme kysynnän mukaan.

Happy Dog & Happy Cat valikoima on erittäin kattava, siihen voi tutustua tarkemmin osoitteessa http://www.happydog.de/fi/  , tai meillä hoitolassa paikanpäällä tai soittamalla numeroon 020 749 0407. Useista Happy Dog ruoista on saatavilla oma vaihtoehto pienille, keskikoisille sekä suurille koirille.

 

Alla esiteltynä muutama Happy Dog koiranruoka.

 

23079_pla_rgb_happy_dog_supreme_mini_baby___junior_4_kg_2Jotta pienet rodut kasvaisivat terveellisesti.

Ihanteellisesti koottu penturavinto on terveellisen kehityksen paras perusta! Mini Baby & Junior sisältää laadukasta siipikarjaa ja lohta sekä arvokasta uusiseelantilaista simpukkaa eläinlääkärin suosittelemana reseptinä, jossa on 29 % proteiinia (valkuaisainetta). Se soveltuu ihanteellisesti ongelmattomaan ja hellävaraiseen ruokintaan kaikkien aikuisena korkeintaan 10 kg painavien pienten rotujen herkillekin pennuille 4. elinviikosta lähtien. 9. – 12. kuukauden iässä siirrytään hitaasti Happy Dog Supreme Adult Mini -tuotteeseen.

Monipuolinen ja tasapainoinen pentutäysravinto ja sen ainutlaatuinen Happy Dog Natural Life Concept® ehkäisevät varmasti puutosoireita.

 

happydogmaxibaby_mAuttaa suurten rotujen pentujen kasvatuksessa.

Suurten rotujen pennut asettavat ravinnolleen erityisiä vaatimuksia: Ruokapuristeiden on oltava sovitettu koiran kokoon ja ravintoainepitoisuudet ensimmäisen intensiivisen kasvukauden erityisiin tarpeisiin. Maxi Baby sisältää laadukasta siipikarjaa ja lohta sekä arvokasta uusiseelantilaista simpukkaa eläinlääkärin suosittelemana reseptinä, jossa on 29 % proteiinia (valkuaisainetta). Se soveltuu siksi ihanteellisesti ongelmattomaan ja hellävaraiseen ruokintaan kaikkien suurten rotujen herkillekin pennuille 4. elinviikosta aina 5. elinkuukauden loppuun asti.

 

 

Ylimääräinen annos energiaa erityisen aktiivisille koirille.24217_pla_rgb_happy_dog_supreme_fit_well_adult_sport_15_kg_2

Urheilu- ja käyttökoirilla sekä kantavilla ja imettävillä narttukoirilla on huomattavasti suurempi ravintoaineiden tarve. Kuormittavaa yliannostelua on kuitenkin vältettävä. Happy Dog Sport Adult on kehitetty erityisesti tätä kohderyhmää varten! Se sisältää 5 erittäin hyvin sulavaa proteiinirakenneosaa parasta laatua ja sopivat 16 % rasvaa sekä elintärkeitä, tyydyttämättömiä Omega-3- ja Omega-6-rasvahappoja laadukkaista eläin- ja kasviperäisistä lähteistä.

 

Happy Dog Canada -Erittäin vatsaystävällinen!65548_happydogsupremesensib_0

Viljaton ravinto on paras valinta herkille koirille. Happy Dog Canada on kehitetty erityisesti aktiivisille, täysikasvuisille koirille, joiden energiantarve on suurempaa. Se soveltuu myös erinomaisesti herkille nuorille koirille 6. kuukaudesta lähtien.

Ainutlaatuisen maukas Super-Premium-täysravinto Canada valmistetaan käyttämällä hienoa lohta, herkullista kaniinia ja lammasta sekä gluteenittomia perunoita. Tätä ainutlaatuista reseptiä täydentää luonnollisista aineksista valmistettu ainutlaatuinen Happy Dog Natural Life Concept ®.

Happy Dog Supreme Mini Africa – Parasta strutsinlihaa vaativimmille koirille.happydogafrica_m

Epätavallisen maukas Super-Premium-täysravinto Happy Dog Mini Africa on ihanteellinen kaikille vaativille pienille herkkusuille, jotka etsivät jotakin erityistä tai ovat erittäin valikoivia. Se soveltuu myös erityisesti pienten rotujen ravinnon suhteen herkille koirille ja niiden erityisiin tarpeisiin: Happy Dog Mini Africa yhdistää strutsin & perunat ainutlaatuiseksi reseptiksi. Strutsi on erittäin harvinainen proteiinilähde ja siksi ihanteellinen koirille, jotka kärsivät elintarvikeyliherkkyyksistä.

Pitää terveenä. Ja säilyttää painon.happydoglowfat_m

Ylipainoon taipuvaiset koirat tarvitsevat ihannepainon säilyttämiseen tai painoa pudottavan dieetin jälkeen erityisen kevyttä, täyttävää ja silti hyvältä maistuvaa ravintoa, jonka rasvapitoisuus on alhainen!

Happy Dog ja Light 2 (Low Fat) tarjoavat täydellisen reseptin: Arvokkaat proteiinirakenneosat ja luonnollisista raaka-aineista valmistettu ainutlaatuinen Happy Dog Natural Life Concept® muodostavat tämän uuden ja hyvin sulavan Super-Premium-ravinnon perustan. Se sisältää ainoastaan 6,5 % rasvaa ja maltilliset 26 % proteiinia, ja sitä on rikastettu alkuperäisellä uusiseelantilaisella simpukalla ja vitalisoivalla L-karnitiinilla.

 

51006_pla_happy_dog_flocken_vollkost_cereal_flakes_10kg_5Erittäin hyvin sulavaa ravintoa jo pennusta pitäen.

Happy Dog FlockenVollkost ovat ihanteellisia koirahiutaleita kaikille herkille koirille, joiden energiantarve on normaalia tai hieman suurempaa, sekä pennuille 4. elinviikosta lähtien.

Tämä erittäin hyvin sulava ja vatsaystävällinen Premium-täysravinto soveltuu erityisesti ravinnon suhteen herkille koirille ja pentupuuroksi pennuille 4. elinviikosta lähtien.

Flocken-Vollkost sisältää tasapainotetun määrän eläinperäisiä proteiineja ja rasvoja sekä täysin hydrolysoituja hiilihydraatteja auringon kypsyttämästä maissista valmistettujen erityisten hienohiutaleiden muodossa. Premium-hiutaleet sekoitetaan ravintopuuroksi aina haalean veden kanssa.

happy-dog-wild-purYksi kotimainen proteiini metsästä ruokakuppiin.

Happy Dog Wild Pur -märkäruoka valmistetaan yksinomaan kotimaista, teurastuoretta riistaa käyttäen, ilman soijaa, ilman kasvipohjaisia lisiä tai väri- ja säilöntäaineita.

Koirien WildPur-märkäruoka soveltuu erityisesti ravintoyliherkkyyksistä ja allergioista kärsivien koirien ruokintaan. Koirien Happy Dog -märkäruoka on ihanteellinen sekoitettavaksi Happy Dog FlockenMixer -hiutaleisiin!

 

Ihanteellinen täydennys parhaaseen terveyteen.multivitamin-mineral

MultiVitamin Mineral on tarkoitettu kohdistetusti täydentämään liha-annoksia kaikilla välttämättömillä vitamiineilla, kivennäisaineilla ja elintärkeillä hivenaineilla. Liha sisältää melko vähän kalsiumia, jota MultiVitamin Mineral tarjoaa tehokkaasti. Suuret määrät hivenaineita tekevät tällöin tärkeän osansa aineenvaihdunnan aktivoimiseksi.

MultiVitamin Mineralia voidaan käyttää myös kohdistetusti vitaalisten aineiden tarpeen lisääntyessä jaksoittain, esim. odotus- ja imetysaikana ja kaikilla suorittavilla koirilla.

Puhtainta lammasnautintoa aterioiden välille. 56d7f2dea7d67

Erittäin maukas pehmovälipala 100-prosenttisesta lampaasta (yksi ainoa proteiinilähde!) on ihanteellinen täydennys lemmikkisi ravitsemukseen. Tasty Neuseeland Sticks -tikut soveltuvat ihanteellisesti koulutukseen tai ihan vaan herkkuna aterioiden välillä! Rei’ityksen ansiosta niiden annostelu on erityisen helppoa ja ne ovat paitsi erityisen herkullisia, myös terveellisiä, koska ne on valmistettu parhaana Happy Dog -laatuna ilman lisäaineita ja ilman sokeria. Arvokkaat Omega-3+6-rasvahapot sekä tasapainotetut kuidut täydentävät tämän välipalan laadukkaan reseptin.

hd_golden_retriever happy-dog-supreme-mini hd_dogge_welpe_rz happy-dog-supreme-sensitive happy-dog-supreme-adult-range

 

 

 

 

 

Happy Dog & Happy Cat Laatukriteerit

  • Valmistettu Saksassa 

Luonnollisesti tuotamme kuivatut tuotteemme perheyrityksessämme Wehringenissä.

  • Best raw ingredients

Käytämme laadukkaimpia raaka-aineita ja aineksia paikallisilta maanviljelijöiltä.

  • Mitä keho tarvitsee

Takaamme parhaan sulavuuden (90 %)

  • Natural Life

Pyrimme resepteissämme yleisesti luonnolliseen ja lajinmukaiseen raaka-aineiden monipuolisuuteen.

  • Laadukkaat valkuaisainelähteet

Proteiinit ovat peräisin juuri teurastetuista eläimistä.

  • Ei sisällä soijaa

Emme käytä soijaa.

  • Loppuun asti harkittua luonnollisuutta

Kieltäydymme keinotekoisista väri-, aromi- ja säilöntäaineista sekä geenimuunnelluista raaka-aineista.

  • Ei eläinkokeita

Kieltäydymme eläinkokeista.

  • Tiukka laadunvalvonta

Mitä tiukimmat, riippumattomat tarkastukset takaavat tasoltaan parhaan mahdollisen laadun.

home-hero-banner-every-size-final

happy-dog-hundefutter-qualitaet-philosophie

”Hyvä koiranystävä

Perheemme tuottaa Baijerin Wehringenissä laadukasta eläinravintoa jo kolmatta sukupolvea. Olemme suuria koiranystäviä ja siksi pyrimme löytämään niille ihanteellisen ravinnon ja olemme kehittäneet ainutlaatuiset reseptit koirasi terveyden ja elinvoiman vaalimiseen.

Erityistä tässä on: huolellisesti kootut, puhtaasti luonnolliset ja monipuoliset ainekset. Suosimme raaka-aineita kotiseutumme maanviljelijöiltä ja näin vastaamme henkilökohtaisesti ravintomme ainesosien turvallisesta lähteestä. Tuotteisiimme käytetään vain laadukkaita proteiineja, jotka yhdistellään yrttien ja hedelmien arvokkaisiin ominaisuuksiin.

Näin Happy Dog tarjoaa tarkalleen sitä ravintoa, jota koirasi tarvitsee. Jokaiselle koolle, kaikkiin tarpeisiin, jokaiselle ikäryhmälle – pennusta aina vanhuksiin asti.

Voit luottaa siihen: Happy Dogilla ruokit parasta laatua ”Made in Germany”.happy-dog-hundefutter-qualitaet-slider_02

Takaan sen nimelläni.

 

Sydämellisesti sinun

Georg Müller,
omistaja & toimitusjohtaja”

Videoblogia kirpparituotteista

Tänään keskiviikkona meillä on täällä D&Kssa kaksi hyvin reipasta taksvärkkiläistä, Mira ja Kaisa.

Näppärinä tyttöinä he tekivät videon jotta te kaikki pääsette näkemään mitä koira- ja heppakirpparitarvikkeita täällä on tällä hetkellä tarjolla.

Vapaita myyntipaikkojakin on vielä muutamia jäljellä. Myyntipaikan hinta vain 17€/viikko tai 20% myynnistäsi. Vielä kannattaa tuoda tavaraa sillä viikonloppu on kiireistä aikaa!

Muistakaa että kirppari on täällä meillä sunnuntaihin asti ja olemme auki klo 8.00 – 20.00. Päivällä klo 12.00 – 15.00 koirien päiväuniaika jolloin ovet ovat kiinni. Ja HUOM! Meillä käy myös pankkikortti!

Lauantaina 26.11 klo 1200 ->  meillä on Emmi-Pet päivä ja koirien hampaiden putsaukseen on vielä muutama paikka vapaana!  Voit varata aikaa Facebookista: https://www.facebook.com/events/1763897007192874/?active_tab=discussion  tai ottamalla suoraan yhteyttä Tiinaan: happypetz.tiina@gmail.com tai puh 045 6481460.

 

Lemmikkitavaroiden KIRPPUTORI

 

Tavaroiden kierrätys ja entisöinti on tänä päivänä suuressa suosiossa (mikä on loistava asia!) Erilaisia kirpputori tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja meistä jokainen on varmaan joskus törmännyt erilaisiaan nettimyyntipalstoihin.

Näiden innoittamana, sekä asiakkaalta saadun loistavan idean pohjalta, järjestämme Lemmikkihotelli  Doggies & Kittieksessä lemmikkitavaroiden KIRPPUTORIN 21- 27.11.2016! Kirpputori on avoinna viikon ajan joka päivä normaaleina aukioloaikoinamme eli kello 8.00-12.00 & 15.00-20.00.

Pyöriikö nurkissasi pieneksi jääneitä pantoja, valjaita tai koirien vaatteita? Eikö kissasi pitänytkään uudesta raapimispuusta jonka ostit? Eikö hevosesi viime vuotisen toppaloimen väri enää miellytä silmää?  Varaa paikkasi ja tuo tarpeettomaksi jääneet lemmikki- ja hevostarvikkeet myyntiin.

Myyntipaikoiksi on varattu osa hoitolamme huoneista. Huoneisiin tuodaan tuotteita varten pöydät. Huonevarausta tehdessä kerromme asiakkaalle huonenumeron, joka tulee kirjoittaa myytäviin tuotteisiin. 🙂  Kysy lisää numerosta 020 749 0470.

 

6a00d83451580669e20120a6e7e6bc970b-600wi

 

Myyntipaikan hinta vain 17€/viikko.

Paikkoja rajoitetusti.

 

 

Soita ja varaa paikka ja tule ensiviikolla penkomaan mitä täältä löytyy! Tel: 020 749 0470. Myös lemmikit ovat tervetulleita mukaan ostoksille!

 

 

Syksy ja koira flunssa

Päivät lyhenivät ja ihanan raikas ensitalvi saapui. Syksy toi tullessaan myös flunssa aallon niin meihin ihmisiin kuin myös koiriinkin. On huippua että meillä täällä Seinäjoella järjestetään kansainvälinen koiranäyttely mutta yksi näyttelyn varjopuolista on se, että siellä koirien flunssa eli kennelyskä sai taas siivet allensa. Kennelyskä on herkästi tarttuva tauti, joka leviää pisaratartuntana tai kosketuksena kun koirat ovat keskenään tekemisissä. Eli melkolailla samalla tavoin kuin ihmisilläkin. Täällä Seinäjoella kennelyskää on nyt tavattu useilla koirilla ja siksi ajattelimmekin kirjoittaa blogiinkin tästä aiheesta.

 

Meillä täällä hoitolassa on myös ollut muutama asiakas, jotka ovat sairastuneet kennelyskään. Tämän takia olemmekin nyt extra varovaisia asian suhteen ja emme päästä koiria keskenään leikkimään, vaikka se koirien mielestä kivaa olisikin. Yleensä epidemiaa ilmenee myöhäissyksyllä ja jatkuu siihen saakka kunnes kunnon pakkaset tulevat. Onneksi pakkaset ovat nyt tulleet joten uskomme että pääsemme piankin tästä kurjasta taudista eroon.

 

KENNELYSKÄ

on koirien flunssa, aivan kuin ihmisilläkin. Välillä se on pelkkää lievää nuhaa, yskimistä ja ehkä jopa pientä kuumeilua. Välillä se villiintyy kunnon influenssaksi. Se tarttuu joukkotapaamisissa kuten näyttelyissä, kokeissa ja koirapuistoissa kun koirat ovat keskenään tekemisissä. Sairauden aiheuttavat eri hengitystievirukset ja/tai erilaiset bakteerit. Suurin osa tartunnan saaneista koirista sairastuu taudin lievään muotoon, mutta erityisesti pennuilla tauti voi joissain tapauksissa kehittyä keuhkotulehdukseksi. Itämisaika on noin 4-10 vrk  ja koira voi levittää tautia eteenpäin vielä jopa 2 viikkoa oireiden loppumisen jälkeenkin. Tämän vuoksi on yleensä hankalaa, ellei mahdotontakin, tarkalleen tietää, että mistä tauti on saanut alkunsa.

OIREET

Useimmissa tapauksissa koiralla on nuha tai lievää yskää. Useimmiten molempia. Koira saattaa yskiä kakomalla ja oksennellakin limaa/vaahtoa. Pientä kuumeiluakin voi olla, mutta koira ei sen enempää tunne tai näytä olevansa sairas. Verikokeessa valkosolut voivat olla hieman koholla. Lievä kennelyskä paranee yleensä itsestään parissa viikossa, eikä sen kummallisempaa hoitoa tarvita.

Vakavammissa tartunnoissa oireet ovat tietysti huomattavasti pahemmat. Lisäksi infektio voi muuttua keuhkokuumeeksi. Nämä vaativat aina ja poikkeuksetta lääkärin apua. Jos koiralle tulee korkeampi kuume, tai lievempi kuume pitkittyy yli kolmen päivän, siitä tulee väsynyt ja haluton, menettää ruokahalunsa, hengittää vaivalloisesti, ripuloi ja on muutoin selvästi tuskainen, niin suunta heti eläinlääkäriin. Mikä tahansa em. oireista on syy lähteä lääkäriin, mikäli ne ovat kohtuullista pahempia.

 

HOITO

Sairasta koiraa ei juoksuteta eikä rasiteta. Ei edes silloin kun oireet ovat erittäin lieviä. Otetaan ihan rauhallisesti ja levätään. Höyryhengitys voi helpottaa oloa ja sen voi toteuttaa laittamalla koira metallihäkkiin. Otetaan vati, jossa kiehuvaa vettä ja laitetaan se häkin eteen. Kuumaan veteen pudotetaan menthol-kurkkupastilli.  Asetetaan tiivis peitto sekä vadin että metallihäkin päälle ja annetaan koiran olla noin 20 minuuttia “höyryteltassa” .

C-vitamiinia voi antaa, mutta sen hyöty on aivan sama kuin ihmisilläkin – ilman C-vitamiinia flunssa kestää kaksi viikkoa, vitamiinin kanssa se paranee 14 päivässä. Mutta jos tartuntariski on olemassa, niin C-vitamiinin annostusta voi lisätä. Ihmispuolen tutkimukset ovat nimittäin antaneet viitteitä, että se saattaisi alentaa hieman sairastuvuutta. Valkosipuli ei ole koskaan väärin.

Oireiden poistuttua on muistettava pitää riittävästi taukoa ennen kuin koiraa taas rasitetaan.

Kennelyskä on onneksi sairaus, jota vastaan voi suojata koiran rokotuksella. Riittävän rokotussuojan aikaansaamiseksi koira pitää rokottaa vuosittain kennelyskää vastaan. Rokottaminen ei kuitenkaan anna täydellistä suojaa kaikille. Tartuntariskistä huolimatta rokotetut koiran sairastuvat rokottamattomia paljon lievemmin. Nuoret koirapuistoissa ja koirien harrastustoiminnoissa mukana olevat koirat on syytä rokottaa vuosittain kennelyskää vastaan. Samoin ikääntyneet toisesta sairaudesta kärsivät koirat on hyvä suojata kennelyskältä.

Emmi-Pet

Meillä Lemmikkihotelli Doggies&Kittieksellä järjestetään Emmi-Pet koirien hammaskiven poistopäivä 26.11.2016 kello 12.00-18.00.

Emmi-Pet Ultraäänihammashoito on uusi nykyaikainen tapa poistaa hammaskiveä tehokkaasti ja hellävaraisesti ilman rauhoitusta. Emmi-Pet Ultraäänihammashoito puhdistaa lemmikkisi hampaat kauniin valkoisiksi. Emmi-Pet on hammasharja jolla ei ”harjata”. Laitteen harjaspäät liuottavat hammaskiven ja plakin hampaan pinnalta ilman liikettä, tärinää tai ääntä. Emmi-Pet tuottaa ultraääniä patentoidun ultraääni mikrosirun avulla, joka on upotettu harjaspään sisälle.

Tämä siru luo jopa 96 miljoonaa ultraääni- impulssia minuutissa ja lähettää ne harjasten kautta suuhun.
Puhdistuksessa ultraääni tarvitsee Emmi-Pet nano-kupla hammastahnan välittäjä-aineeksi toimiakseen.
Ultraääni impulssit pystyvät tunkeutumaan hampaiden väleihin, kudoksiin ja ikeniin jopa 12 mm säteellä ja tuhoavat bakteereja sekä mikrobeja paikoista, joihin harjoilla ei pääse. Tämä tekniikka vähentää bakteerien lisääntymistä ja lievittää suun ongelmia, hoitaa ja suojaa ikeniä sekä estää tulehduksia ja parodontiittia.   (Lähde Emmi-Pet Facebook) 

 

Hoito tapahtuu aina ilman rauhoitusta, täysin eläimen omilla ehdoilla. Tämän vuoksi olisi hyvä että koira olisi tottunut siihen että sen suuta käsitellään. Suun käsittelyä voi harjoitella kotona hieromalla koiran hampaiden pintoja kevyesti (katso esimerkki ylläolevasta videosta). Varmista ennen suun käsittelyä että koiran hampaat ja ikenet ovat terveet. Emmi-Pet hoito ei ole ratkaisu tulehtuneille, heiluville tai muuta välitöntä eläinlääkärin hoitoa vaativille hampaille. Emmi-Pet ei korvaa eläinlääkärin hoitoa, se ei poista hammaskiveä ientaskuista tai muista hankalista paikoista, vaan toimii tehokkaana keinona ennantaehkäistä hammaskiveä ja tulehduksia. Ammattitaitoinen Emmi-Pet hoitaja ohjaa asiakkaan suoraan eläinlääkäriin, mikäli eläimen suun kunto sitä vaatii.

Emmi-Pet ultraäänihammashoito sopii kaikille koirille ikään, kokoon tai rotuun katsomatta. Erityisen suuren suosion hoito on saanut iäkkäiden koirien parissa, joiden nukuttaminen ei ehkä ole enään turvallista. Suosio kasvaa koko ajan myös muiden koirien, esimerkiksi näyttelyissä käyvien koirien keskuudessa.

 

14581468_10154211319199219_4667157405121519816_nTerve suu on pääasia – tämä tuttu lause pätee hyvin myös koiriin ja muihin eläimiin. Huonokuntoisissa hampaissa on erittäin paljon haitallisia bakteereja. Bakteerit leviävät suusta helposti verenkierron mukana myös muualle elimiin ja vaikuttavat näin ollen huomattavasti esimerkiksi koiran suorituskykyyn.

Ientulehdukset ja katkenneet hampaat ovat yleensä myös erittäin kivuliaita. Mikäli koira äkillisesti lopettaa syömisen, voi olla ajankohtaista vilkaista koiran suuhun. Kuitenkin kuten tiedämme kaikki koirat eivät helpolla näytä kipua, joten suuhun kurkistamisen tulisi kuulua jokaisen eläimen säännöllisiin hoitotoimenpiteisiin.

Emmi-Pet ultraäänihammashoito on tehokas väline lemmikin säännöllisessä hampaiden hoidossa. Emmi-Pet vähentää bakteerien lisääntymistä ja lievittää suun ongelmia. Lisäksi se hoitaa ja suojaa ikeniä sekä estää tulehduksia ja parodontiittia.

 

 

emmi_pet_package_847

Yleisin suositeltu Emmi-Pet hoitoväli on noin 2-10 kuukautta. Hoidon tarve riippuu kuitenkin siitä, kuinka herkästi hammaskiveä muodostuu. Emmi-Pet ultraääniharjan voi hankkia myös itselleen. Kotikäytössä harja toimii loistavana ennältäehkäisynä: tappaa bakteereita, raikastaa hengitystä, auttaa parantamaan ikenien kuntoa sekä poistamaan plakkia ja hammaskiveä. Emmi- Pet puhdistaa hampaat perinteistä hammasharjaa tehokkaammin ja on samalla myös lemmikille miellyttävämpi vaihtoehto.
Lisätietoja Happy Petz / Tiina Romo pu 045 6481460

 

 

 

 

 

Ilmoittaudu nyt Lemmikkihotelli Doggies&Kittieksellä pidettävää Emmi-Pet koirien hammaskiven poistopäivään, paikkoja on rajoitetusti!

Varaamme jokaiselle lemmikille hoitoon 1h.

Maksu maksetaan käteisellä paikanpäällä, mutta varaus on sitova.

Ilmoittautuminen happypetz.tiina@gmail.com tai facebookissa https://www.facebook.com/events/1763897007192874/ . Halutessasi voit varata ajan myös puh 045 6481460 / Tiina Romo. Hoidon hinta 50€/koira tai kissa .

emmi_11

Syyslomailua Sekä Päiväunia

Syysloma oli ja meni. Loman aikana saimme hoitolalla jälleen kerran tutustua moniin uusiin ihastuttaviin koira- ja kissapersooniin. Hoitoon saapui myös jo ennestään tutuksi tulleita eläimiä, sekä toimistotilojen erillisessä huoneessa viihtyy – ja meitä viihdyttää- valloittava kani herra Uuno <3

img-20161024-wa0003 img-20161024-wa0004 img-20161024-wa0005

 

Kuten erään omistajan kanssa sunnuntaina puhuimme, meidän hoitajien mielestä lemmikin hoitojakson haikein vaihe se kun eläin haetaan takaisin kotiinsa. Varsinkin pidempi aikaisten hoidokkien kanssa sitä ehtii jo tottua siihen, että aina hoitolaan saapuessa on aina sama tuttu koira vastassa heiluttamassa häntäänsä. Tai kissojen ollessa kyseessä, yleensä ollaan odottamassa (välillä myös varsin äänekkäästi 😀 ) omaa jaloittelu- ja leikkivuoroa tai maistuvaa märkäruoka-annosta.

 

 

Aina lemmikin lähtiessä, sitä jää toivoen odottamaan uutta jälleen näkemistä. 🙂 Paras palaute on, että saamme lemmikin tarpeen tullen uudelleen hoitoon meidän luokse!

img-20161023-wa0001
Chihuahua Dani viihtyi yhdistetyllä touhu – ja hemmottelulomalla. Sen lisäksi Dani oli toimistokoirana sekä ahkerana siivousapuna. 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sunnuntaina päiväuniajan lähestyessä tuli otettua muutamia kuvia meillä syyslomaa viettävistä koirista sekä kissoista (ylempänä tekstissä). Päiväuniaika herättää välillä kysymyksiä, mikä se on ja miksi. Päiväuniaikaan (joka päivä 12.00-15.00) hoitolassamme ei oteta vastaan lemmikkien sisäänkirjautumista tai hakuja. Silloin hoitolan alue rauhoitetaan täysin, että eläimet saavat rauhassa nukkua. Päiväunien ajaksi kaikki koirat otetaan sisälle omiin huoneisiinsa, ja siihen aikaan myös me hoitajan käymme useimmiten syömässä tai muilla omilla asioillamme.

img-20161024-wa0000Hoitolan arki on hyvin toimeliasta, koko ajan tapahtuu jotain, ja jokainen koira on vuorollaan mukana touhuamassa tai seurailemassa muiden touhuja omasta huoneestaan tai ulkotarhasta. Vaikka koirat sillä hetkellä katsoisivat vaan sivusta kun toinen koira leikkii hoitajien tai muiden koirakavereiden kanssa, ne silti eivät lepää vaan elävät koko ajan toiminnassa mukana. Koirat ovat koko ajan valmiustilassa reagoimaan ympärillä tapahtuviin asioihin. Koirat odottavat vuoroaan päästä mukaan leikkihin, tai sitä että hoitolaan tulee uusi koira tai ihminen, jolloin se toivotetaan tervetulleeksi kovaäänisesti haukkumalla.

Koiralla on aina stressiä uudessa paikassa, vieraassa ympäristössä, normaalista arjesta poikkevassa tilanteessa. Hetkittäinen stressaava tilanne ei ole huono asia (ei koiralle eikä ihmiselle) , vaan päinvastoin, puhutaan hyvästä stressistä joka auttaa koiraa selviytymään uusissa tilanteissa. Stressi kuitenkin aiheuttaa väsymystä, väsymystä aiheuttaa myös uusi ympäristö ja sen huomioiminen sekä luonnollisesti aktivoinnit ja uusien koirakavereiden ja hoitojien kanssa leikkiminen.

Siksi meillä on päiväuniaika. Eläimille tarjotaan mahdollisuus nukkumiseen omissa huoneissaan ympäristön ollessa rauhallinen.
img-20161024-wa0002 img-20161023-wa0000 img-20161024-wa0008 img-20161024-wa0007

 

 

 

 

 

 

 

img-20161024-wa0011 img-20161024-wa0009 img-20161024-wa0010

img_20161017_163009

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

img-20161024-wa0012
Maanantai aamunakaan ei tarvinnut yksin olla <3
img-20161024-wa0013
Toimistokissa <3
img-20161011-wa0000
Bichon Fean tapasi ensimmäisen oman koirakaveri Tytän meillä hoitolassa. Alkujännityksen jälkeen oli sisällä hoitolan matot rullalla. 😀
img-20161024-wa0006
Ihana Uuno <3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Terkuin Linda

Koira loman ajaksi hoitoon? – 10 vinkkiä kuinka voit helpottaa koirasi sopeutumista

Koira loman ajaksi hoitoon? – 10 vinkkiä kuinka voit helpottaa koirasi sopeutumista
*
*
*
  1. Hyvä tapa on opettaa koira jo nuoresta pitäen siihen että omistaja ei ole kokoajan lähettyvillä. Turvallinen paikka jättää pentu ensin esim. kauppareissun ajaksi on laittaa pentu esim. pesuhuoneeseen missä se ei pääse puremaan sähköjohtoja tai syömään jotain sille sopimatonta. Yksin jääminen ensimmäistä kertaa on aina koiran mielestä kamalaa. Ole kuitenkin aina päättäväinen ja älä anna pennun itkun hämätä sinua. Koiran on opittava olemaan myös yksin jotta elo sen kanssa on jatkossa helppoa. Käykää yhdessä tutustumassa hoitolaan jotta koiralle jää muistijälkoiran-hemmottelulomaki paikasta. On hyvä jättää koira ensin päiväksi tai yön yli hoitolaan, ennen pitempää hoitolajaksoa. Näin koira pääsee tutustumaan paikaan pikkuhiljaa. Ja mitä nuorempana koira pääsee tutusumaan hoitolaan, sitä helpompaa jatkossa.
  2. Tarkista että koirasi rokotukset ovat kunnossa. Varsinkin kennelyskä on kurja sairaus, joka saattaa tarttua helpostikin koirasta toiseen.
  3. Jos koirasi on syystä tai toisesta sairastellut, varmista että lemmikkisi on kykenevä olemaan hoitolassa. Hoitola on kuitenkin aina stressaavampi paikka kuin kotiolot.
  4.  Ota hoitolaan mukaan koiran omia tavaroita kuten esim. Suosikki lelu ja oma makuualusta. Hajut ovat tärkeitä koiralle ja kun mukana on oman kodin tuoksua, olokin on kotoisampi. Myös panta tai valjaat ovat tarpeelliset. Jos koirasi on kylmän arka ja on oppinut ulkoillessa käyttämään takkeja, otathan ne myös mukaan hoitolaan.
  5. Jos koirasi on vähääkään herkkävatsainen, on suositeltavaa ottaa mukaan omat ruat, ettei ruoka vaihdoksesta maha mene sekaisin. Yleensä hoitoloilla on mahdollisuus myös säilöä raakaruokaa pakastimessa tai jääkaapissa.
  6. Ota mukaan koiran omia herkkuja josta tiedät sen varmasti pitävän. Hoitajien on kiva antaa uusille koirille namuja ja luoda näin ollen myös luottamusta.
  7. Kerro hoitajille mistä koirasi pitää ja millainen päivärytmi teillä on kotona. Mahdollisuuksien mukaan hoitoloissa yritetään toteuttaa samaa kaavaa kuin kotona. Kerro myös jos koirasi on arka, agresiivinen muita koiria kohtaan ym. Kun hoitolalla on tarkka tieto koiran käytöksestä, osataan varautua tarvittaessa hankaliinkin tilanteisiin. Koiria on monenlaisia ja samoin myös käytöstapoja.
  8. Muista kertoa tarkasti lääkityksistä tai sairauksista. Annan aina myös koirasi eläinlääkärin nimi sekä tietenkin puhelinnumero mistä sinut tavoittaa.
  9. Eron hetkeä ei kannata korostaa tai pitkitellä vaan jättää koira reippaasti taakse. Koira elää tässä hetkessä: jos sillä on hyvä olla, se toivottaa omistajat iloisesti takaisin lomalta.
  10. Muista nauttia lomasta! Koirasi on ammattilaisten hoivassa ja saa omalla lomallaan uusia ystäviä, jopa karvatassulisia sellaisia 🙂

Toivottvasti näistä vinkeistä on apua! Me Lemmikkohotelli Doggies & Kittieksessä yritämme mahsollisuuksien mukaan vaalia jokaisen koiran omia tarpeita ja opittuja tapoja. Meille jokainen hoidokki on ystävä johon on ilo tutustua.

dog-on-the-phone

 Soittele meille tai tee varaus netissä: www.dogkit.fi

 

Kissanpäivät

 

Tiesitkö että hotellissamme on kissoille oma erillinen huone, jossa halutessaan jokainen kissa pääsee hoitopäivinään mahdollisimman paljon jaloittelemaan ja leikkimään hoitajiemme kanssa. Halukkaat viettävät aikaansa myös toimistossa meidän seuranamme. Silloin kissojen turvallisuus varmistetaan lukitsemalla ulkoovi, sekä ”koirapuolelle” johtava ovi. 🙂 Kissat jaloittelevat aina yksin, tai yhdessä saman perheen tuttujen kissojen kanssa. Meidän mielestämme myös kissat tarvitsevat paljon yksilöllistä huomiota hoidon aikana, näin  kissan hoitojaksosta tulee mahdollisimman viihtyisä ja stressitön.

Jokainen kissa hoidetaan kissan omilla ehdoilla. Kissat saavat hoidossa aluksi rauhassa oma-aloitteisesti ympäristöön ja uusiin ihmisiin. Kissat saavat itse päättää koska haluavat tulla silitetyksi tai syliin. Turvallisuuden tunne ja luottamus hoitajiin edesauttavat kissan sopeutumista hoitopaikkaan.

img_20160815_162132 img_20160813_090059img_20160813_090258

 

 

 

 

 

 

 

 

Kissapaikkoja meillä on yhteensä 8kpl. Näistä 3kpl sijaitsee kissahuoneessa ja 5kpl koiralan puolella. Muutamassa kissapaikassa meillä on luukku, joka mahdollistaa ”tuplahuoneiden” teon esimerkiksi saman perheen useamman kissan saapuessa hoitoon. Koiralanpuolella turvallisuuden (sekä myös yllättävän tehokkaan äänieristyksen) takaa erittäin paksu lasiovi.

 

img_20161003_170625
Koiralanpuolella turvallisuuden (sekä myös yllättävän tehokkaan äänieristyksen) takaa erittäin paksu lasiovi.
img_20161003_170339
Muutamassa kissapaikassa meillä on luukku, joka mahdollistaa ”tuplahuoneiden” teon esimerkiksi saman perheen useamman kissan saapuessa hoitoon. Kuva kissahuoneen puolelta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jokaisen kissan huoneessa viihtyvyyttä lisää kiipeily-/raapimispuu sekä leluja. Lisäksi huonessa on piilopaikka, pehmusteet, kissanhiekkalaatikko, ruokakupit sekä tarjolla on koko ajan raikas vesi. Suosittelemme jokaiselle hoitolaiselle kotoa otettavan mukaan esimerkiksi jonkun viltin, vaatteen tai lelun. Näin eläimen on helpompi sopeutua uuteen ympäristöön, kun mukana on jotain tuttua hajua. 🙂

Hoitolassamme olemme huomioineet erityisen hyvin huoneiden siisteyden ja hygieenisyyden. Hoitolamme kaikki huoneet ovat helposti puhdistettavissa. Jokainen huone sekä käytössä olleet matot, kupit, hiekkalaatikot ja -lapiot puhdistetaan ja desinfioidaan huolellisesti aina hoidon päätyttyä sekä tarvittaessa myös hoidon aikana.

Tarjoamme jokaiselle kissa-asiakkaallemme hoidon aikana mahdollisuuden tutustua laadukkaaseen ja maistuvaan Happy Cat – kissan kuivaruokaan. Halutessaan kissalle voi ottaa mukaan myös kotoa tutun ruoan – näin on suositeltava toimia hyvin herkkien sekä allergisten kissojen kanssa. Kissojenkin kanssa otamme vastaan myös yksilölliset toiveet sekä vaatimukset – esimerkiksi lääkitykset, herkuttelut sekä harjaushetket.

 

img-20161003-wa0001
Vauhdikkaat kissaveljekset Brutus & Nitro viihdyttivät meitä yhden viikonlopun <3

img_20160925_185202

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Terkuin Linda

D&Kn eläintenhoitajat esittäytyy: Kirsi Hautakangas

Minä puolestani olen reilu nelikymppinen, äärettömän eläinrakas nainen Soinista. Perheeseeni kuuluu aviomies, 4 lasta, 4 hevosta, 2 kissaa ja tällä hetkellä kotona asustaa 5 brasilianterrieriä mutta kuten kaikki kasvattajat tietävät, koirien määrä vaihtelee aina tilanteesta johtuen 🙂

Sain 6-vuotis lahjaksi ensimmäisen koirani, Amerikancocerspanielin, Akun. Edeltävät vuodet olinkin ollut koko kylän riesa, sillä vinguin ihmisten ovilla heidän koiriaan lenkille. Eläimet ovat koko ikäni olleet suuri intohimo ja kaiken energian sekä vapaa-ajan olen pienestä pitäen viettänyt eläinharrastuksen parissa. Aku oli yli kymmenen vuoden ajan silmäteräni ja Akun jälkeen seurasi muutama muukin samanrotuinen koira. Yläasteella kotiimme tuli ensimmäinen bretoni, joka toi tullessaan myös metsästysharrastuksen. En ole koskaan ampunut mitään mutta koiranaisena olo, toimivan metsästyskoiran kanssa, on erittäin jännää ja palkitsevaa. Ihailen muutenkin hyvin toimivia koiria, sillä tiedän tarkoin, kuinka paljon koiran kouluttaminen vie aikaa oli laji sitten mikä hyvänsä.

Lukion jälkeen pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin Tanskaan koirakenneliin töihin. Kennelissä oli noin 50 koiraa ja pentuja syntyi tasaisin väliajoin. Tuolla matkallani tutustuin myös Amerikkalaiseen koiratuomariin ja pääsin myös hänen luokseen muutamiksi kuukausiksi oppimaan koirakulttuuria Amerikan malliin.

Amerikassa ja Euroopassa koirakenneleihin ja hoitoloihin tutustuessani, minulle syntyi jo silloin ajatus oman hoitolan perustamisesta. Tuo haave jäi pitkiksi ajoiksi hautumaan mutta olen siitä asti seurannut koirahoitoloiden kehitystä niin täällä Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Vuonna 2003 ostin itselleni unelman, pienen maatilan Soinista. Aluksi tila täyttyi hevosista mutta pikkuhiljaa koirat tulivat tilalle ja niinpä vuonne 2009 aloitin pienimuotoisen koirahoitolan pyörittämisen. Hoitolan pito oli minulle kuitenkin vain harrastus mutta koko ajan haave oli tehdä siitä kunnon ammatti.

Kuten luonteeseeni kuuluu, haen aina toimiini jotain uutta ja innovatiivista. Kehittelin päässäni mallia siitä mikä voisi vastata ihmisten haluun tarjota koirilleen hoitopaikan, missä koiraa ei jätettäisi ”yksin”. Perinteinen ”luukku-häkki” – malli ei oikein ole tätä päivää. Siitäpä sitten alkoikin ajatus Lemmikkihotellin perustamisesta pikku hiljaa muodostumaan. Nyt, pian 6 kuukautta avaamisesta, voin todeta että todella moni on ollut kanssani samaa mieltä <3 Seinäjoen toimipiste on lähtenyt kivasti käyntiin, joskin vielä toivoisin viikolle lisää toimintaa hiljaisten aikojen ehkäisemiseksi 😉

 

Ensimmäinen shireni Zara. Zara osasi kakenoisia sirkustemppuja :)
Ensimmäinen shireni Zara. Zara osasi kakenmoisia sirkustemppuja 🙂

Palataanpa takaisin harrastuksiini eli koiriin ja hevosiin. Vuosien erinäisten kokemuksien jälkeen, tallistani löytyy shirehevosia, maailman suurimman hevosrodun edustajia. Vuodesta 2005 olen tätä kyseistä rotua kasvattanut ja nämä upeat hevoset täyttävät sydämen niin koollaan kuin myös suunnattomalla ystävällisyydellään. Tallimme jättein jätti, Amanda, on noin 200 cm korkea ja painaa jopa 1400 kg.

Vastaavasti koirissa olen löytänyt sen oman rodun. Pienet brasilianterrierit ovat viisaudellaan napanneet palan sydämestäni ja hyppypomppuloikaten hypänneet sinne :D. Kasvattanut olen näitä pikku riiwiöitä jo 15 pentueen verran.

Ja kun kerran jotain rotua säännöllisesti kasvattaa, näyttelyissä tulee myös käytyä. Tämä vuosi on meidän kennelille ollutkin hyvin merkityksellinen. Olemme napanneet niin Maailman Voittaja – tittelin kuin myös Euroopan Juniori Voittaja tittelinkin. Myös rodume päänäyttelyssä saimme useita pääpalkintoja eri luokista.

 

 

 

WDS MOSKOVA 2016
WDS MOSKOVA 2016 ja mamman mussukat
kh-ja-ippp
Kasvattini HR´s Ilmarisen kanssa on aina kivaa näyttelyissä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuli sitten menestystä tai ei, tärkeintä on kuitenkin ollut eläinten parissa harrastaminen. Eläimet ovat tuoneet elämääni hurjan paljon ystäviä ihan ympäri maailman ja tämä on harrastus josta oppii joka päivä lisää. Jokainen koira sekä kissa on omanlaisensa persoona ja jokaiseen tassuttelijaan on erityisen kiva tutustua.

Hotelilla tavataan!

 

Terkuin Kirsi

D&Kn eläintenhoitajat esittäytyy: Linda Hautala

Olen Linda Hautala, reilu parikymppinen ilmajokelainen. Olen D&Kssa kokoaikasena työntekijänä. Ammatiltani olen eläintenhoitaja (sekä myös ravintolakokki).

Olen aluperin suuri kissafani. Pienenä pidin huolta siitä, että jokainen kylällä liikkuva kissa sai syödä sitä ruokaa mitä meilläkin sinä päivänä oli tarjolla. Leikkimökkiin tekemäni buffet oli suosittu kissojen ruokailupaikka iltaisin. Omaa kissaa minulle ei koskaan hankittu, ja salainen kissojen noutopöytä sai lopun siihen kun kissat alkoivat kotiutumaan liikaa, aina sisälle asti.

Ensimmäinen ihan oma lemmikkini oli kani. Myöhemmin sain omistukseeni myös gerbiilin sekä rottia. Aikani kului jyrsijöiden parissa, enkä oikein vielä tässä vaiheessa ymmärtänyt siskoni pakottavaa tarvetta saada koira. Reilu 12 vuotta sitten tämä siskon suuri toive sitten toteutui, meille siskoni omistukseen saapui koira, Islanninlammaskoira Simba. Pian tämän jälkeen oli selvää, että minunkin on saatava oma koira.

 

1619499_10152247634529219_5613558098259504324_n 11401174_10153140394669219_2103313796768315794_n
Tuli koira, siperianhusky. Ja pian tuli toinen, kolmas.. Koirat veivät nopeasti mukanaan, ja niistä tuli se juttu. Se juttu jonka vuoksi muutettiin maalle, laitettiin pystyyn tarhat ja aidat tuvan ympärille, hankittiin isompi auto, kärryt, reet.. Koiraharrastuksesta tuli elämäntapa. Vapaa- ajan viettäminen eläinten parissa ei enää riittänyt, vaan ravintolakokki opiskelujeni jälkeen oli selvä että opinnot jatkuvat maatalousoppilaitoksen puolella. Haaveissa oli tietysti tulevaisuudessa päästä tekemään töitä eläinten parissa.

 

 

 

Vuosien kuluttua minulla on siperianhuskyja nyt 9kpl (1v – 11v). Laumaan kuuluu myös yksi musta lammas, belgianpaimenkoira groenendael.

11807793_10153269886509219_5272720533944295938_o
I was normal until I got my first siberian husky

 

Koirien kanssa harrastan valjakkourheilua, sekä näyttelyitä. Belgianpaimenkoiran kanssa kävimme ennen myös aktiivisesti tokossa, mutta kipinä harrastamiseen sammui ensin koiralta, ja sitten myös omistajalta. Valjakkoharrastus tähän mennessä on ollut omaksi ja koirien iloksi treenailua, mutta kisaurat ovat päivä päivältä enemmän alkaneet vetämään puoleensa..

12768345_10153665629399219_1065568427201303474_o

 

 

Koiranäyttelyissä käyn nykyään aika aktiivisesti, aina silloin kun en ole töissä olen yleensä jossain päin suomea näyttelyreissulla. 😉 Mielestäni näyttelyissä ehdottomasti mukavinta on tavata ympäri suomen muita yhtä hulluja koiraihmisiä – kavereita joita on tässä vuosien varrella kertynyt useita. Myös menestystä on tietysti mukava välillä saada. Omilta koirilta löytyy pari titteliä sekä muutama ryhmä- ja yksi bis sijoituskin.

 

 

 

 

Eläinten kanssa pidän tärkeänä sitä että jokainen saa päivittäin mielekästä tekemistä. Sekä hoitolalla että kotona pyrin aktivoimaan eläimiä mahdollisimman paljon. Eläinten aktivointi on aina yksilöllistä. Joku koira viihtyy parhaiten muiden koirien kanssa touhutessa, toinen haluaa viettää aikaa hoitajien kanssa. Myös kissat ovat erilaisia, ja niiden kanssa tulee ottaa huomioon yksilölliset vaatimukset. Aktivoitu, hoidossa viihtynyt lemmikki on mukava palauttaa hoidon päätyttyä omistajalle ”hoitolakertomuksen” kera. 🙂

 

 

Syksy Tulee!

Ilmassa alkaa olla syksyn tuntua. Aamut ovat jo aika kylmiä, mutta päivä aikaan ollaan vielä saatu nauttia lämpimistä keleistä. Vaikka meille ihmisille kesän loppu on yleensä haikeaa, useimmista koirista ilmojen viilentyminen tuntuu mukavalle. Tämä on näkynyt myös meillä hoitolalla. 😉

 
img_20160824_193054 img_20160824_192021img_20160824_191936

 

 

 

 

 

 

 

img_20160824_111552 img_20160824_111523 img_20160824_103214

 

 

 

 

 

 

 

 

Joillekkin kesän loppuminen tarkoittaa myös koiraharrastusten vähentymistä. Koiranäyttelyt vähentyvät merkittäväti, agilityn treenaaminen voi tuntua ankealta sisähallissa.. Kuitenkin osa meistä, kuten esimerkiksi allekirjoittanut, aloittaa aktiivisen koiraharrastuskauden vasta syksyn tullessa. Kotona tarhoissa alkaa olla selvästi vilkkaampi meno, kun belgianpaimenkoira sekä lauma siperianhuskyjä  alkaa tajuta ilmojen viilentyneen.

Yksi koirista laittaa valjaat päälle tällä kaudella ensimmäistä kertaa. Sitä hetkeä odotetaan aivan pentulaatikosta asti. Se on jännittävä hetki, vaikka jälleen kerran tuo jännitys tulee luultavasti osoittautumaan lähtökäskyn jälkeen turhaksi.

Mitäs jos tekin ottaisitte syksystä ilon irti ja aloittaisitte jonkun uuden harrastuksen? Esimerkiksi koiran kanssa pyöräily ja juokseminen ovat erinomaisia lajeja sekä koiralle että omistalle. Ne soveltuvat useille erirotuisille koirille – ja niitä suositellaan harrastettavaksi juuri nyt ilmojen viiletessä. Näin syksyn pimenevät illat eivät tuntuisi enään niin synkiltä – uusi laji ja uudet onnistumiset pitävät niin koiran kuin omistajan mielen virkeänä! 🙂

 

1462592_10153527998939219_4747603303092784463_o

 

10557695_10153528008859219_1951106702342623624_o

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Terkuin

Linda

Turkki kuntoon!

Olemme parantaneet palvelujamme! Tarjoamme koirille pesujen ja kynsienleikkauksien lisäksi nyt myös TRIMMAUSTA!

 

Katri13244612_874834179289304_5916356178033150336_n

 

Trimmaajana meillä toimii Katri Laitila. Katrilla on yli 20- vuoden kokemus turkin hoidosta ja trimmauksesta. Vuosiin on kertynyt kokemuksia useista erilaisista koira yksilöistä jo pelkästään omienkin koirien kautta. Katri on kasvattanut cockerspanieleita vuodesta 1993 lähtien. Vuonna 2000 syntyi Suomen ensimmäinen suurijapaninkoira (nyk. amerikanakita) pentue. Lisäksi Katri kasvattaa Beagleja. Katrista (sekä myös muista meillä työskentelevistä eläinystävistä) tarkempia esittely tekstejä luvassa myöhemmin. 😉

Katrilta luonnistuu myös Spanieleiden ja Settereiden näyttelytrimmaukset.

 

 

Katrin taitavissa käsissä koirallesi loihditaan upea ja helppohoitoinen turkki. Varsinkin näin syksyn aikaan on tärkeää että koiran turkki on kunnossa. Likainen, takkuinen, liian pitkäksi joutunut turkki on vaikea ja myös aikaa vievä hoidettava. Koiran turkin trimmaus (myös ns. kotikoiran trimmaus) sekä pesu on hyvä tehdä säännöllisesti! Meillä pesujen ja trimmauksien yhteydessä annamme mielellämme myös vinkkejä ja suosituksia tavoista ja tuotteista jotka helpottavat koiran turkinhoitoa kotona.

 

13226954_874242492681806_4855450237807052281_n

 

Turkinhoitoja ja trimmauksia varten olemme hankkineet hoitolaamme laadukkaita turkinhoitovälineitä. Nämä välineet Katri on itse vuosien varrella todennut parhaiksi mahdollisiksi.

Pesuasiakkaita varten meillä on erillinen pesuallas, joka on erittäin turvallinen ja mukava käyttää. Föönauksessa käytämme tehokasta kuivainta, jolla jokainen irtoava karva on varmasti pois koirasta leijailemassa pitkin hoitolamme käytävää. 😀

Pesut, trimmaukset sekä kynsienleikkuut voidaan tehdä myös koiran hotelli lomailun yhteidessä!

Tarjoamme mahdollisuuden myös Self Service- pesuun, eli helppokäyttöisiä pesutilojamme voi hyödyntää myös itse oman koiransa pesuun.

 

 

IMG_0576helia

 

HYVIN HOIDETTU TURKKI ON OMISTAJAN JA ENNENKAIKKEA KOIRAN ETU!

 

 

 

Lue lisää alla olevasta mainoksesta & varaa nyt aika koirasi turkin syyshuoltoon D&K:n numerosta:

020 749 0470!!

 

 

13996246_931683006937754_4325440102406265919_o

Kesäisiä Kuvia

Viikonlopuksi on luvattu lämmintä kesäsäätä, joten palataan mekin vielä kesäisiin tunnelmiin. Facebookissa julkaisimmekin jo jonkun aikaa sitten tämän kesän aikana ottamiamme kuvia, mutta tässä muutamia vielä tänne blogin puolellekin lisättynä.

Kesän aikana olemme saaneet nauttia useiden erilaisten aivan ihanien hoitolaisten seurasta. Kiitos kaikille jotka olette lomanne ajaksi tuoneet lemmikkinne meidän hoidettavaksemme. <3

Valitettavasti kameran käyttäminen on jäänyt aivan liian vähäiseksi.. Olisi mukavaa jos meillä olisi hieman enemmän muistoja itsellemme, sekä myös teille seuraajillemme näytettäväksi meillä hoidossa olleista lemmikeistä. Jatkossa yritämme olla aktiivisempia kuvaamisen suhteen! 😉

netti6
Pentupainia <3
netti10
Nuori Suomenlapinkoira poika tapasi hoidon aikana monta uutta ystävää!
netti47
Nukkumaan meno aika 🙂
netti25
Pennutkin viihtyvät hoidossa erinomaisesti kun pääsevät leikkimään ystävällisten koirien kanssa. Kuvan Collie pentu on 4kk vanha. 🙂
netti31
Tilanne päällä 😀
netti42
Voisitko sinä kieltäytyä antamasta herkkuja? 😉
netti38
Tämä nuori herra tulee toimeen kaikkien kanssa!
netti15
<3<3<3

netti13

netti19

netti22

netti27

netti39

netti45

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kännykkä6
Team Bernit 😀

kännykkä2 kännykkä3 kännykkä4 kännykkä5 kännykka1 kännykkä

Elokuun elämää

Päiväunien aika ja nyt on sopiva hetki kirjoitella kuulumisia.

Tänäänkin täällä on useita erirotuisia, toinen toisilleen tuntemattomia koiria. On aina yhtä hauskaa huomata kuinka koirat ensin varovasti tutustuvat uusiin ystäviin ja sitten selvästi solmivat ystävyys suhteita sellaisten koirien kanssa joiden leikkimistyyli ja ajatusmaailma on sama 🙂 Koirien ilosta leikkiä on mukava katsella ja aika kuluu kuin siivillä.

Ystävyys ei katso kokoa
Ystävyys ei katso kokoa

Elokuun ensimmäinen viikko on ollut vielä hotellilla huippu kiireinen mutta varauskalenterista huomaa että ihmisten lomat alkavat olla ohi, festarit ja messut ovat pidetty ja on aika rauhoittua sekä palata ns. normirytmiin.

Emme voi olla kuin kiitollisia tästä meidän ensimmäisestä neljästä kuukaudesta. Meidät on otettu hyvin vastaan ja olemme saanet rutkasti positiivista palautetta. Kiitos myös palautteista tuolla Facebook sivustolla! Jotkin asiat eivät ole toimineet ja olemmekin hetimiten muuttaneet toimintatapojamme jotta saamme asiat toimimaan niin lemmikeille kuin heidän omistajilleekin sopivimmiksi. Uskon edelleen että tämä meidän konseptimme on niin toimiva ja erilainen että lähdemme etsimään uusia franchising-yrittäjiä heti ensi vuoden alusssa.

Mutta nyt tulevaan syksyyn ja siihen, mitä voisimme tarjota tämän normaali hoitolan ja päivähoitolan lisäksi.

Syyskuussa aloitamme taas näyttelykurssin. Tähtäimenä Seinäjoen KV- koiranäyttely joka pidetään täällä Seinäjoella 22-23.10.2016. Tämä kurssi on tarkoitettu kaikille jotka tuntevat vähääkään epävarmuutta siitä, kuinka näyttää oma koira koiranäyttelyissä. Kurssilla käydään läpi näyttelysäännöt, käyttäytyminen, oman koiran esittäminen sekä tietysti paljon käytännön harjoittelua. Tarkempi kurssin alkamisajankohta selviää pian.

Meiltä on myös kysytty kotikoiran käytöskoulua ja jos vain osallistujia saamme tarpeeksi, aloitamme myös sen kurssin syyskuussa.

Syksy on sitä aikaa että turkki alkaa taas likaantumaan helposti. Me olemme täällä sitä varten että helpotamme arkeasi! pienen koiran pesu vain 29€  ja ison koiran pesu 39€. Hintoihin sisältyy kevyt kuivaus.

Tällaista tänään. Seuratkaahan myös facebookia; Kilpailuja tulossa joka viikko 😉

 

 

 

Kesäaamun tunnelmia

Huomenta!

On sunnuntai ja klo 10.00. Täällä hotellilla koirat jo makoilevat rauhallisina sillä aamuleikit/lenkit on tehty ja massut ovat täynnä.

Sunnuntaisin, aivan kuten jokaisena muunakin päivänä, päivä alkaa noin klo. 8.00. Koirat pääsevät pihalle juoksutarhaan joko yskin tai sopivissa ryhmissä. Osa koirista jätetään ulkotarhoihin ja osa tuodaan takaisin huoneisiinsa. Tämän valinnan tekevät koirat ihan itse. Ne koirat jotka eivät niin piittaa juoksutarhassa ulkoilusta, käytetään hihnalenkillä. Koirat ovat kaikki erilaisia, aivan kuten me ihmisetkin. Siksi eläintenhoitajan työssä on oltava kaikki tuntoaistit tarkkana, jotta koiraa pystyy tulkitsemaan oikein. Se on myös yksi  asia mikä tekee tästä eläinten kanssa työskentelystä hyvin mielenkiintoista.

Kissojen aamu alkaa samalla tavoin; jokainen kisuliini herätetään, rapsutellaan, pusketaan päätä yhteen ja päästetään jaloittelemaan kissojen leikkihuoneeseen. Kissalaatikko siivotaan ja kissat ruokitaan. Kissojen kanssa toimiminen on paljon verkkaisempaa kuin koirien. Kissat rakastavat rauhallisia liikkeitä ja tietysti kehumisia.

Kun kireisimmät aaumtoimet on tehty, alamme siivoamaan hoitolaa. Meille on hyvin tärkeää että tilat ovat puhtaat ja hygieeniset. On mukavaa sekä meille että asiakkaille että hotellissamme tuoksuu hyvälle. Toki karvatukkoja leijailee siellä täällä vastaan mutta se luultavasti kuuluu asiaan 🙂

Kun koirat ovat ruan jälkeen saaneet levähtää jonkin aikaa ja hotelli on siisti, aloitamme päivä leikit. Touhulomalaiset pääsevät toteuttamaan itseään! Touhulomalaisille + päivähoitolaisille meillä on jokaiselle päivälle oma teemansa.

MAANANTAI – Muskaripäivä
TIISTAI – Tasapainoilupäivä
KESKIVIIKKO – Keskittymispäivä
TORSTAI – Taitoilupäivä
PERJANTAI – Palloilu- ja pelailupäivä
VKOLOPPU – Välkyys päivät

IMG-20160617-WA0009

 

Teemojen mukaan teemme erilaisia juttuja koirien kanssa. Emme kuitenkaan ns. kouluta koiria vaan teemme asioita ihan koirien mielen virkistykseksi.

Hemmottelulomalaiset saavat myös oman ”special” aikansa. Riippuen koirasta, tuo extra aika saattaa olla joko kevyttä hierontaa, rapsuttelua tai vaikka harjaamista. Riippuen taas siitä, mistä koira pitää.

Ennen klo 12.00 käytämme kaikki koirat vielä ulkona ja sitten alkaakin päiväuniaika. Päikkärien aikana sammutamme hotellilta valot ja vältämme kaikkea ylimääräistä liikettä hotellin puolella. Aika uskomatonta mutta vaikka tässä meillä on ollutkin koiria jopa lähemmäksi kolmeakymmentä, niin päikkäriaikaan hoitolassa on ihan hiljaista.

Usein lemmikkien omistajat hieman epäilevät jätää lemmikkiänsä hoitoon sen takia, että he hieman jännittävät kuinka oma lemmikki osaa käyttäytyä. Moneen kertaan on tullut  todettua, että hotellilla näytetään ne parhaimmat puolet. Toki koiriakin jännittää ja ruoka ei aina maistu (varsinkaan ensimmäisenä päivänä) mutta yleensäottaen koirat oppivat hyvin äkkiä meidän päivärytmiin ja ”laumautuvat” niin että käyttäytyvät samoin kuin muutkin.

Koirat jo selvästi odottelevat toimintaa joten palaankin tuonne ulos leikittämään ystäviäni. Palataan taas!

Mukavaa sunnuntaipäivää!

Terkuin Kirsi

 

 

Kesä sesonkia

Pikku hetki on jo vierähtänyt siitä kun viimeksi meistä kukaan olisi blogia kirjoitellut.

Syy tähän on niin ihana ja odotettu kesäruuhka. Hotelli on mukavasti täyttynyt uusista ja tutuista karvatassuista.

Kesässä on paljon monen moisia juhlia, tapahtumia ja tapaamisia joihin karvaiset ystävämme eivät aina ole tervetulleita. Meillä onkin ollut ilo juuri silloin tutustua uusiin ihmisiin ja heidän valloittaviin lemmikkeihin. lemmikkihotellin tilat ovatkin päässeet kunnolla testaukseen ja olemme huomaneet mitkä asiat toimmivat ja mitkä eivät. Sisätilat ovat olleet kerrassaan loistavat toimivuudeltaan ja siivoushelppoudeltaan että ihan hymyilyttää. Pientä ongelmaa ovat aiheuttaneet ulkohäkit joita olemme fiksailleet toimivammiksi. Nyt kuitenkin viimeiset fiksaukset ovat valmiit ja jokaisen 4mx4m häkin päällä on pressukatto sateen sekä auringon suojaksi. Juoksutarhassa on tolppia joihin viestejä on jätetty oikein urakalla 🙂

Irlanninsusikoira
Suurin asiakkaamme ystävineen

Kaikkien toimitilojen sekä välineiden on oltava valmiita palvelemaan ihan kaikkia asiakkaitamme. Asiakkaina ovat olleet jo pienimmästä Chihuahuasta suurinpaan Irlanninsusikoiraan ja kaikkea siltä väliltä. Voin kertoa että esim. Kynsienleikkuussa välineet ja tekniikka näiden kahden ääripäärodun välillä poikkeavat toisistaan suuresti 🙂

Kesän sää täällä pohjanmaalla on vähintäänkin ollut mielenkiintoinen. Välillä on todella kuuma ja välillä taas vesisade viileine tuulineen piiskaa pihamaata. Kuumuuden yllättäessä koirien ulkohäkkien päällä olevat katot auttavat siihen että koirat saavat loikoilla varjossa. Pitkäturkkisille roduille tämäkään ei tahdo riittää, vaan paras paikka on ehdottomasti ollut sisätilat, joissa viileä betonilattia viilentää mukavasti mahanalustaa. Saamme hotellin puolella käytännössä koko yhden seinän auki, joten tiloissa käy viilentävä tuulenhenkäys.

Pienin asiakkaamme <3
Pienin asiakkaamme 

Vesisteen aikana osa hoidokeista ei halua mennä ulos mutta toiset taas eivät ole kesäsateesta moksiskaan. Aitausten päällä olevayt pressut pitävät koirat kuivina mutta juoksutarhassa ei voi välttyä kastumiselta. Ukkonen ei vielä onneksi ole ollut pelottelemassa asiakkaitamme.

Tällaisia terveisiä täältä pikku kesähässäkän keskeltä. Päiväuniaika alkaa olemaan ohitse ja on aika koirien ja kissojen aktivoinnin 🙂 Päivähoitolaisia onkin ihan ympäri Suomen, asuntomessut kun tuovat turisteja tutstumaan Seinäjokeen!

Mukavaa kesää ja tervetuloa tutustumaan toimintaamme!

 

Terkuin Kirsi 🙂

 

Viikonlopun kuulumisia

 

 

Viime viikonloppu hotellissamme vierähti varsin sutjakasti. Suuri määrä aktiivisia koiria oli tuotu meille hoitoon. Myös pari kissaa oli saapunut nauttimaan palveluistamme.

Päivät vierähtivät koirien kanssa touhutessa. Samankaltaisia koirakaveruksia löytyi useampi porukka. Osa koirista nautti muiden koirien kanssa leikkimisestä. Osa koirista viihtyi paremmin meidän hoitajien kanssa palloleikeissä sekä aktivointipelien parissa. Kaikille koiraystävillemme löytyi se oma tapa viettää aikaa hotellissamme! 😉

Rankkasateiden aikaan koirien kanssa touhuaminen tapahtui sisätilan greenillä. Sattuipa eräs neljän koiran porukka saamaan koko alueen lattimatot lentelemään kuinka sattuu. Sisätilassa oleva ”touhutila” on kyllä aivan ehdoton erityisesti viime viikon lopun tapaisien ”suomen kesä”- päivien aikana.  Touhuamisten jälkeen jokainen koira jäi mielellään omaan hotellihuoneeseen lepäämään. Tässä vaiheessa huomion sai keskittää ihaniin kissavieraisiimme. <3

Viikonlopun hälinässä samalla ehdimme pikaisesti maalaamaan uusia tulevia huoneita kissoille. Huoneet tulevat erillisiin huoneeseen, jonne samalla tulee myös kissojen ihan oma touhuamis- ja jaloittelualue. Näin kissaystävämmekin viihtyvät lomallaan entistäkin paremmin. Näistä kuitenkin lisää myöhemmin!

Viikonlopun kuvasatoa, olkaapa hyvä!

IMG-20160617-WA0007IMG-20160617-WA0012  IMG_20160617_154114

IMG_20160617_160229  IMG-20160617-WA0003
IMG-20160617-WA0002

IMG-20160617-WA0010IMG_20160617_154712 IMG-20160617-WA0017IMG-20160617-WA0004IMG-20160617-WA0013IMG-20160617-WA0008IMG-20160617-WA0011

 

 

 

 

 

 

IMG_20160616_145859

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Näyttelykurssi

Eilen oli  Lemmikkihoitolan ensimmäisen näyttelykurssin päätöspäivä. Kurssin vetäjänä on toiminut Katri Laitila ja kaikkiaan osallistumiskertoja oli 5.

Sain itse olla päätöspäivänä leikkimielisen kilpailun tuomarina ja täytyy kyllä kehua kurssilaisia, todella hienosti he esittivät koiransa ja olivat oppineet miten ja mistä kulmasta se oma koira on parasta esittää.

Kuten jokaiseen kurssiin ja koulutukseen kuuluu niin tottahan toki meillä oli päätöskahvitus. Pöytään kertyi sellaisia herkkuja että loppuillan sai elellä sokerihumalassa 🙂

Herkkupöytä
Herkkupöytä

Ehdoton suosikki oli Dominon Mamin tekemät D & K dominomuffinssit. Niin ihanan suussa sulavia ja muffinsin sisältä löytyi dominokeksi!

13393934_10154659758879769_3722298133320396847_n
dominomuffinsi

Dominon Mami muuten kirjoittaa blogia nimeltään ”Tassuttele kotiin”.  Käykäähän lukemassa pienen chowchown kuulumisia!

Tuomaroidessa tuli mieleen yleinen ongelma mitä kehissä näkee tehtävän usein. Kun asetellaan koiraa arvosteltavaksi, koira tuodaan ihan liian lähelle tuomaria. Tuomarin on vaikea nähdä koko koiraa kunnolla, kun se esitetään parin metrin päästä. Mitä isompi koira , sitä enemmän välimatkaa. Koiran linjat näkyvät kauempaa selvemmin. On myös tärkeää tiedostaa millainen vauhti on hyvä pitää esittäessä koiran liikkeitä. Jokainen koira on oma yksilönsä ja olisikin hyvä että joku toinen katsoisi ja kommentoisi milloin vauhti on juuri sopiva. Pieniä koiria viedään helposti liian lujaa, jolloin liikkeistä tulee hätäiset ja koira helposti vaihtaa ravin ”laukkaamiseen”. Liian hiljainen tahti puolestaan voi aiheuttaa koiran peitsaamisen.

Eilinen kurssinpäätös oli kerrassaan mukava ja hauska. Uutta näyttelykurssia on kysytty ja aikeissa olisi startata uuden kurssin kanssa elokuun alussa. Tähtäimenä voisi olla lokakuussa järjestettävät Seinäjoen KV näyttelyt.

Hoitolan puolella meillä on ollut kymmeniä ihastuttavia uusia ystäviä. Tässä kuva Lindasta ja ihanasta akitamixistä <3

"Haikea mieli kun tämä lempeä jätti lähti tänään hoidosta takaisin kotikulmilleen. Näköjään se on tässäkin työssä huonot puolensa" Linda
”Haikea mieli kun tämä lempeä jätti lähti tänään hoidosta takaisin kotikulmilleen.
Näköjään se on tässäkin työssä huonot puolensa” Linda

D&Kn ”perhe” on kasvanut. Olen niin iloinen ja onnellinen siitä, että olemme pystyneet keräämään huipputyyppejä ympärillemme tämän muutaman kuukauden aikana mitä olemme olleet toiminnassa <3

Tervetuloa tutustumaan ja olemaan osa D&Kn eläinrakasta perhettä!

Terkuin Kirsi

Avajaisten jälkeistä elämää

Lauantain avajaispäivä tuli ja meni.

Täytyy kyllä todeta että sää suosi meitä oikein kunnolla. Ei ollut liian kuuma eikä liian kylmä, juurikin sopiva niin koirille kuin ihmisillekin.

Olimme todella tyytyväisiä muutoinkin päivään, sillä ihmisiä riitti koko päiväksi. Saimme esitellä tilojamme ja palveluitamme. Kovasti kehuja saivat uudet huoneet, siisteys, sisägreeni ja yleensä palvelut mitä tarjoamme.

Muutosehdotuksia tuli myös. Esim. Kissojen tiloja muutammekin sen verran että sijoitamme kissojen huoneita toimistotilojen yhteydessä olevaan huoneeseen niin, että arimmatkin kissat saavat enemmän rauhaa. Huoneeseen teemme myös kissoille erillisen ”leikkialueen”.

Match Showssa osallistujia oli noin 100.

Lapsi & Koira – kilpailu starttasi heti ensimmäisenä ja parasta varmasti kilpailussa oli se, että kaikki saivat palkinnon.

Lapsi & Koira
Lapsi & Koira kilpailun voittajat

Suupieliä hymyyn vetii ehdottomasti ”Äijä&Koira” – kilpailu.

Osallistujia oli jopa 7 innokasta ja Katri ja Linda keksivätkin äijille pienen jekun. Vaikka näyttäminen oman koiran kanssa sujui hienosti, niin pientä haastavutta laitettiin peliin kun dalmatiankoira Dana astui areenalle. Jokaisen äjän oli annattava tyylinäyte siitä, kuinka vieraan (ehkä myös vähän villin) koiran esittäminen sujuukaan. Ihmetellä täytyy miten hienosti miehet tällaisesta yllättävästä tilanteesta selviytyivät!

äijäja koira 4 parasta
Äijä & Koira kisan 4 parasta

Parikoira kisassa oli myöskin taidokkaasti esittettyjä koiria. Oli hienoa seurata kuinka parivaljokkojen tassutkin hipsuttelivat samaan tahtiin 🙂 Kokoerot olivat suuria sillä palkintosijoille ylsivät niin chihuahuat kuin huskytkin.

12871469_882073635232025_7231727026074373916_n
Yksi parivaljakko parikoiraisassa

Pentuja puolestaan oli monen kokoisia ja näköisiä. Match Showt yleensäkin ovat kerrassaan loistavia paikkoja harjoitella niin näyttelykäyttäytymistä, kuin ihan käyttäytymistä väkijoukossa ja muiden koirien kohtaamisia. Tuomareilla ei todellakaan ollut helppo tehtävä poimia joukosta 4 parasta!

13301512_882075548565167_202242425906179871_o
Harjoitukset pöydällä näyttävät sujuvan hyvin 🙂

 

Urosten ja narttujen kehät olivat tuomareille myös haastavat sijoitettavien suhteen. Kauniita koiria oli paljon.

ystävyys
Ystävysten yhteinen harrastus

Hienointa oli kuitenkin nähdä koirien ja handlereiden yhteisosaamista. Hymy kasvoilla ja koirilla iloinen hänään heilutus on merkki siitä että hetki ja päivä oli onnistunut.

 

”Tällaisia lisää” oli eräskin kommentti ja se lämmitti mieltämme.

-dK-

 

Mini Match Show

Huomenna avajaiset ja avajaisten yhteydessä Mini Match Show!

Ilmoittautuminen paikanpäällä, alkaen klo 10.00. Ilmoittautuminen on auki koko päivän.

 

Luokat:

Lapsi & Koira (alkaa klo 10.30)

Äijä & Koira (ei ala ennen klo 11.00)

Pari kisa (ei ala ennen klo 11.30)

Pennut (ei ala ennen klo 12.00)

Urokset (ei ala ennen klo 13.00)

Nartut (ei ala ennen klo 14.00)

Jokaisessa luokassa palkitaan 4 parasta ja tässä Mini Matcharissa emme jaottele ollenkaan koiria punaisiin ja sinisiin. Best In Show kehää ei myöskään ole.

Työntekijämme Linda on innoissaan myös keksinyt luokkiin erilaisia ”extra palkintoja” esim. Pentuluokassa palkitaan myös ”Heiluvin häntä” sekä ”Veikein vekara” 🙂 Nämä extra palkinnot jaetaan tuomarien toimesta heti, luokan ollessa käynnissä.

Tuomareinahan meillä ovat työntekijämme; Katri Laitila sekä Linda Hautala. He yhdessä toimivat jokaisen luokan tuomareina. Kehiä on siis yksi.

Mini Match Showhun kannattaa tulla jo ihan palkintojenkin takia! Osallistumismaksuhan on vain 3€ ja se pitää sisällään handlerille makkaran ja koiralle tikkuluun.

Mitä itse palkintoihin tulee niin pentujen, urksien sekä narttujen parhaille lahjoitetaan jopa 2 hotelliyötä Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksessä! Arvo jopa 76€! Lisäksi voittajat saavat muuta tavararaa, pokaalin ja tietysti ruusukkeen. Myys muut sijoittuneet palkitaan ruhtinaalisesti.

Lapsi & Koira kilpailussa kaikkia saavat palkinnon ja 4 parastasaavat omat pussukat kotiinvietäviksi.

Äijä & Koira kisassa palkinnot ovat huiput! Luokan isona palkintojen lahjaoittajana on toiminut K-Rauta Seinäjoki, iso kiitos heille siitä. Nyt kannattaa ehdottomasti osallistua! Tätä kisaa ei ole hyvä ottaa turhan vakavasti 🙂

Äijä & Koira palkinnot Match Showssa
Äijä & Koira palkinnot Match Showssa

Huomiseksi on luvattu erinomaista säätä; puolipilvistä ja lämmintä noin 20 astetta (y)

Paikat alkavat olemaan suurinpiirtein kunnossa, kuvauspaikka on järjestetty, ulkohäkit koottuna, palkinnot pussitettuina ym.

Ihanaa! Huomenna tavataan!

Terkuin

Kirsi

Lemmikkihotelli Doggies & Kitties Oy

AVAJAISET!!!!!

Hip ja hei!

Vihdoin olemme saamassa lopullisesti paikat kuntoon ja tulevana lauantaina päästään juhlimaan avajaisia!

Viime viikolla kontti saapui ja kaivatut aitaelementit saapuivat. Iso peukku tälle! Koirien ulkotarhat ovat kyllä hienot! Mustaa sinkittyä verkkoa ja putkea. Pieni haastavuus oli sidonnassa, sillä verkot täytyy itse sitoa sekä ylä- että alaputkeen. Positiivinen yllätys taas oli se, että mukaan tulikin kaksi kattoa; tasakattoinen aurinkosuoja sekä harjakaton mallinen pressukatto joka pitää sekä veden että lumen (vielä matkalla Suomeen).

b834d774-a86e-46d8-bff2-fadbf1dd442c   IMG_20160523_164119 (1)

Näitä häkkejä riittää myös myyntiin. Hinta 440€ (sis. alv 24%). Koko 4m x 4m ja mukaan kaksi eri kattoa joista harjakatto ei vielä näy kuvissa.

Mutta itse avajaisiin. Lauantai on jo ihan pian ja täällä kovasti suunnitellaan tulevaa päivää.

Päivän yksi high lighteista on ehdottomasti koiravalokuvuas jonka suorittaa Tuulia Nelimarkka 

Saat kuvauttaa koirasi, tai koirasi sekä itsesi, ilmaiseksi ja sitten tilata maksua vastaan loistavat otokset Tuulialta. Tuulia on paljon kuvannut eläimiä joten tämä ala on varmasti hänen vahvinta osaamistaan.

Lauantaina pidetään myös Mini Match Show josta lisää seuraavassa blogissa.

Tarjolla on myös tuotteita myyntiin ja erilaisia tarjouksia. Yksi tarjoustuotteista on raikkaan väriset Karlien pannKarlie at ja hihnat.

Koot:

S (30-45 cm)

M (40-55 cm)

L (45 – 65 cm)

HIHNA: Pituus 200 cm

 

 

Pannat tarjouksessa:

S 2,50€, M 3,10€ ja L 3,80€

Hihna vain 7,50 € (Huom! Hihnassa kätevästi 2 lukkoa).

Avajaisissa tarjotaan kaikille Match Shown osallistujille ilmainen makkara sekä koiralle tikkuluu.

Ilmainen kahvitarjouilu pitää porukan varmasti hereillä. Paikanpäällä on kanttiini sekä juurikin saimme myös järkättyä jäätelöpakastiminen. Säätiedotteen mukaan tulossa on lämmin päivä, niin tokihan jäätelöä pitää saada.

Muutama leikkimielinen extra-kilpailu järjestetään innokaille koirille ja omistajille.

Kuten varmasti jo tekstistä näkee, olemme hyvin innokkaita tapaamaan uusia ihmisiä ja eteenkin heidän karvaisia ystäviään lauantaina.

Tervetuloa viettämään rentoa päivää, tutustumaan meidän tiloihin ja osallistumaan kilpailuuihin! Palkinnot ovat ovat hyvät mutta niistä enemmän seuraavassa blogissa 😉

 

 

Lemmikkihotelli Doggies & Kitties

Tervetuloa Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksen Blogiin!

Tämän blogin tarkoituksena on kertoa mitä hotellilla tapahtuu, antaa vinkkejä kotioloihin, kertoa millaista on työskennellä eläintenhoitajana yms. Toivottavasti saamme sinusta vakituisen seuraajamme!  Aiheita on paljon ja tässä ensimmäisessä blogissa käsittelemmekin yleisesti miten ja miksi Doggies & Kitties syntyi ja mitä pystymme asiakkaillemme tarjoamaan.

Idea koira- ja kissahoitolan perustamisesta lähti jo vuosia sitten, kun hotellin perustaja Kirsi, oli nuorena töissä koirakennelissä Tanskassa. Hän kävi matkoillaan tutustumassa myös erilaisissa lemmikkihoitoloissa Hollannissa ja USA:ssa. Tuolloin lähti ajatus siitä että jonain päivänä hän perustaisi hoitolan missä niin asiakkaat kuin työntekijätkin saisivat toteuttaa itseään.

Doggies & Kitties starttasi siis käyntiin huhtikuussa 2016 Seinäjoella. Saimme tiloista juuri sellaiset kuin olimme kuvitelleetkin; Tilat ovat valoisat, helppokäyttöiset, turvalliset, siistit, hygieeniset ja yksikään ”huoneisto” ei ole pienimmillä sallituilla mitoilla tehty. Eipä liene yllätys että olemme saaneet pelkkää positiivista palautetta tiloistamme. Jopa läänineläinlääkäri tarkastuskäynnillään piti kovasti näkemästään.

Ulkoaitaukset ovat vielä toistaiseksi puutteelliset mutta noin viikonpäästä sekin asia korjaantuu! 4 x 4 häkkejä tulee noin 10 kappaletta ja isohko takapiha aidataan kokonaan,  missä koirat saavat vapaasti, joko yksin tai porukassa liikkua irti. Onhan todistettukin että irti liikkuva koira käyttää lihaksiaan paljon enemmän kuin kytkettynä oleva koira. Ulkoaitauksessa on myös paremmat mahdollisuudet aktivoida koiria pallojen, esteiden, frispeen ym. avuilla unohtamatta tietenkään koirakavereita joiden kanssa voi vapaasti juosta ja olla hippasilla!

Tällä hetkellähän aktivoimme ystäviemme sisällä, greenillä. Greeni onkin osoittautunut oivalliseksi paikaksi varsinkin älypelejä ratkoessa.

Meistä kaikista hotellin työntekijöistä on kaikista hauskinta juurikin tuo koirien kanssa puuhastelu ja uusiin ystäviin tutustuminen. Olemmekin päässeet tutustumaan jo moneen valloittavaan persoonan ja toivomme saavamme uusia tuttavuuksia päivittäin.

Tällä hetkellä pyrimme saamaan hotelliamme tietoisuuteen koiraihmisille kaikin tavoin, jotta he osaisivat kääntyä puoleemme päivähoitoa tai pitempiaikaista hoitoa tarvitessa. Keskiviikkona (11.5.2016) starttaa näyttelykurssi, jossa opetellaan koiranäyttelyn salat Asta Öhön. Kurssilla opetetaan intensiivisesti myös kuinka se oma rotu esitetään ja mitä pitää erityisesti ottaa huomioon kyseistä koiraa näyttäessä tuomarille. Käydään läpi myös erilaiset häiriötilanteet mitä näyttelyissäkin on.

Torstaina (12.5.2016) puolestaan starttaa pentukurssi, missä pennut pääsevät tutustumaan toisiin pentuihin mutta myös omistajat saavat kullanarvoisia vinkkejä jokapäiväiseen koulutukseen. Kuten esim. kuinka tullaan luokse, kuinka katsekontakti saadaan, kuinka kuljetaan hihnassa ja ohitetaan toinen koira.

Kummallakin kurssilla on vielä muutama paikka vapaana joten vielä ehdit ilmoittautua!

Kiva kun jaksoit lukea! Tästä tämä alkaa!

Aurinkoisin terveisin

Kirsi