Ylöjärven ja Seinäjoen toimipisteiden yrittäjä Kirsi

Olen äärettömän eläinrakas nainen ja olen lähtöisin pienestä kylästä etelä-pohjanmaalta Soinista. Perheeseeni kuuluu aikuinen tytär, 3  brasilianterrieriä sekä 3 tenterfieldinterrieriä.

Olen pienestä tytöstä lähtien ollut hyvin eläinrakas ja ensimmäisen koirani, Amerikancocerspanielin Akun, sain 6-vuotis lahjaksi. Eläimet ovat koko ikäni olleet suuri intohimo ja kaiken energian sekä vapaa-ajan olen pienestä pitäen viettänyt eläinharrastuksen parissa. Aku oli yli kymmenen vuoden ajan silmäteräni ja Akun jälkeen seurasi muutama muukin samanrotuinen koira. Yläasteella kotiimme tuli ensimmäinen bretoni, joka toi tullessaan myös metsästysharrastuksen. Toimivan metsästyskoiran kanssa metsästäminen, on erittäin jännää ja palkitsevaa. Ihailen hyvin toimivia koiria, oli laji sitten mikä hyvänsä. Koiran ja ihmisen yhteistyö on harjoittelun ja luottamuksen tulos.

Lukion jälkeen pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin Tanskaan koirakenneliin töihin. Kennelissä oli noin 50 koiraa ja pentuja syntyi tasaisin väliajoin. Tuolla matkallani tutustuin myös amerikkalaiseen koiratuomariin ja pääsin myös hänen luokseen muutamiksi kuukausiksi oppimaan koirakulttuuria Amerikan malliin.

Amerikassa ja Euroopassa koirakenneleihin ja hoitoloihin tutustuessani, minulle syntyi jo silloin ajatus oman hoitolan perustamisesta. Tuo haave jäi pitkiksi ajoiksi hautumaan mutta olen siitä asti seurannut koirahoitoloiden kehitystä niin täällä Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Vuonna 2003 ostin itselleni unelman, pienen maatilan Soinista. Aluksi tila täyttyi hevosista mutta pikkuhiljaa koirat tulivat tilalle ja niinpä vuonne 2009 aloitin pienimuotoisen koirahoitolan pyörittämisen. Hoitolan pito oli minulle kuitenkin vain harrastus mutta koko ajan haave oli tehdä siitä kunnon ammatti.

Kuten luonteeseeni kuuluu, haen aina toimiini jotain uutta ja innovatiivista. Kehittelin päässäni mallia siitä mikä voisi vastata ihmisten haluun etsiä koirilleen hoitopaikan, missä koiraa ei jätettäisi yksin. Perinteinen ”luukku-häkki” – malli ei oikein ole tätä päivää. Jokainen karvatassu on oma yksilönsä ja erilaisiin tarpeisiin on  myös hoitolan pystyttävä vastaamaan. Siitäpä sitten alkoikin ajatus Lemmikkihotellin perustamisesta pikku hiljaa muodostumaan ja vuonna 2016 ensimmäinen D&K perustettiin Seinäjoelle. Nykyään voin todeta että todella moni on ollut kanssani samaa mieltä! Seinäjoen toimipiste on lähtenyt kivasti käyntiin samoin kuin  franchise yritykset Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa.  Nyt sitten  uskaltauduinkin avaamaan toisen oman toimipisteen Ylöjärvelle.

Omista koiristani sen verran että pienet brasilianterrierit ovat viisaudellaan sekä energisyydellään napanneet palan sydämestäni ja minulle ne ovatkin se THE rotu. Kasvattanut olen näitä pikku riiwiöitä jo vuodesta 2006 ja Suomen Kennelliitto on myöntänyt minulle Vuolasvirta- palkinnon mensetyksekkäästä brasilianterriereiden kasvatuksesta. Noin vuosi sitten kiinnostuin astraalialaisista tenterfieldinterriereistä ja syksyllä 2019 2 tenttua lensikin suoraan Austraaliasta minulle. Tenttuja on tällä hetkellä muutama kymmen Suomessa ja olen hyvin innoissani näistä pikku tyypeistä!

Ja kun kerran jotain rotua säännöllisesti kasvattaa, näyttelyissä tulee myös käytyä. Näyttelyt ovat minulle sosiaalinen tapahtuma missä näen ystäviä ja keskustelu ei koskaan lopu kun aiheena ovat koirat. Menestystäkin on maailmalla tullut, sillä HR´s koirat ovat napanneet niin Maailman Voittaja – titteleitä kuin myös useita muita eri maanosien voittaja – ym. titteleitä vuosien varrella.

Minua kovasti kiinnostaa opiskella ja oppia lisää eläinten käyttäytymisestä. Pyrin kehittämään itseäni jatkuvasti ja esim. vuonna 2019 kouluttauduin  käyttäytymisanalyyttisellä eläintenkouluttaja linjalla Tampereen Yliopistolla. Myös D&K:n otamme käyttöön erilaisia toiminta tapoja jotka helpottavat koirien ja kissojen mahdollista stressiä ja muutoinkin kehitämme toimintojamme vastaamaan asiakkaidemme tarpeita.

Nyppää hihasta ja tule juttelemaan! Lemmikkien asiat ovat aina lähellä sydäntä ja niistä keskustelen enemmän kuin mielelläni!

 

Hotellilla nähdään!

Terkuin Kirsi

Takaisin blogiin