Koiranhoito talvella – miten turkkia pitäisi hoitaa ja miten koira pidetään lämpimänä?

Kovien talvipakkasten myötä moni koiranomistaja on haastavan tilanteen edessä. Koirat tuntevat kylmyyttä samalla tavalla kuin ihmiset ja muut eläimet. Erilaiset koirat kuitenkin sietävät kylmyyttä eri tavalla, ja niiden hoitaminen pakkaskeleillä on aina yksilöllistä.

Kylmillä keleillä koiran tassut paleltuvat herkästi, ohutturkkiset ja hoikat koirat saattavat kaivata lisälämpöä pakkaslenkeille, pehmeäkarvaisten koirien turkkiin kerääntyy kivuliaita lumipalleroita ja entuudestaan paksuturkkisten koirakavereiden talviturkki on entistä tuuheampi. Tässä muutamia vinkkejä, miten pitää koira lämpimänä talvella ja miten talviturkkia tulisi hoitaa.

Koiran lenkittäminen pakkaskeleillä

Kun pakkaset ovat pahimmillaan, kannattaa vältellä pitkiä lenkkejä tassujen paleltumisriskin vuoksi. Pitkä ulkoilu alkaa koetella koiran kylmänsiedon äärirajoja, ja tärisevä koira on syytä viedä sisälle lämpenemään. Myös autossa on pakkaskeleillä niin kylmä, että koira on parempi jättää kotiin lämmittelemään asiointien ajaksi.

Hyvät suojavaatteet voivat kuitenkin auttaa koiraa selviytymään talven haasteista. Jos koira suostuu, kannattaa pukea koiralle anturoita lämmittävät töppöset sekä tuulta, kylmyyttä ja kosteutta suojaavat suojavaatteet. Erityisesti koirat, joilla on ohut, pohjavillaton karvapeite, hyötyvät suojavaatteista. Suojapukua ostaessa on hyvä huomioida, että se on koiralle sopivankokoinen, käytännöllinen ja kiristämätön. Koiran täytyy päästä tekemään tarpeensa myös puvun kanssa, sekä liikkua normaalisti. Kun tuot koirasi lomalle lemmikkihotelliin, tuothan mukaan myös koiran talvivaatteet. Tuttu vaatetus pitää koiran lämpimänä myös loman ajan. Kerrothan myös hoitajalle, mikäli koira palelee helposti.  

Lämpötilan laskiessa on syytä tarkkailla lemmikin käytöstä lenkkipolulla ja tunnistaa palelemisen merkit hyvissä ajoin. Esimerkiksi tassujen nostelu, tärinä ja kyyryyn meneminen voivat olla merkkejä lemmikin palelemisesta. Lemmikkihotelli Doggies & Kittiesissa ammattilaiset hoitavat koiraasi, ja tunnistavat mahdolliset palelemisoireet. Huolehdimme aina koirien hyvinvoinnista ja varmistamme, ettei koiria ulkoiluteta liikaa, mikäli pakkanen on liian pureva. 

Mikäli lemmikki osoittaa kylmettymisen oireita, sitä voi lämmittää hitaasti sisätilassa huoneenlämmössä omien käsien avulla tai haalealla vedellä: liian kuumaa vettä ei saa käyttää lemmikin lämmittämiseen. Kannattaa tarkastaa myös lemmikin iho ulkoilun jälkeen. Voimakas punoitus voi olla merkki paleltumasta, jolloin eläin on syytä toimittaa pikaisesti eläinlääkärin vastaanotolle.

 

Talviturkin hoitaminen

Koiran paleleminen riippuu erityisesti turkin paksuudesta. Parhaiten kylmää sietävät paksuturkkiset koirat, kuten arktiset rodut ja pohjoisen pystykorvat, joilla on pitkän päällikarvan alla tiivis pohjavilla ja jotka kasvattavat usein talveksi entistä paksumman talviturkin.

Lumisilla kaduilla koiran tassujen pohjiin voi takertua askel askeleelta kasvavia lumipaakkuja, jotka tekevät kävelemisestä haastavaa ja saattavat ärsyttää tassujen ihoa. Iho ärtyy myös voimakkaasti suolatuilla kaduilla. Lumipaakkuja voi myös kertyä pitkäturkkisten koirien kainaloihin tai mahan alle.

Paras tapa välttää lumen paakkuuntumista on pitää koiran tassukarvat lyhyenä, jolloin varpaanvälit myös kuivuvat nopeammin. Tassujen karvoja ei kuitenkaan kannata leikata liian lyhyeksi, sillä ne suojaavat tassuja pakkaskeleillä.

Turkkia on tärkeää hoitaa myös talviaikaan, sillä turkkiin kertynyt kuollut karva voi esimerkiksi estää turkin hengittävyyden, jolloin lämmittäviä suojakerroksia ei synny. Tuolloin turkki ei myöskään kuivu nopeasti ja turkkiin kertyvät takut ja huopuminen voivat kiristää koiran ihoa sekä kerätä herkemmin lumipaakkuja. Pohjavillainen turkki lämmittää koiraa parhaiten silloin, kun se on puhdas ja harjattu. 

 Trimmattavia rotuja täytyy trimmata ja nyppiä myös talvisin. Kun kuollut karva poistetaan, saadaan lisää kasvutilaa terveelle ja lämmittävälle karvalle. Lisäksi suojavaatteiden käyttäminen saattaa hinkata koiran turkkia, jolloin siihen muodostuu herkästi takkuja. Lue lisää turkinhoitopalveluistamme.

Autamme mielellämme koirasi turkin huolenpidossa. Lue lisää lisäpalveluistamme, kuten trimmauksesta ja pesusta tästä linkistä!

Ulkotarhassa viihtyvät koirat

Kovilla pakkaskeleillä on tärkeää muistaa, että koira pysyy lämpimänä, kun se liikkuu. Ulkotarhassa viihtyvien koirien osalta on hyvä varmistaa, että koiralla on riittävästi liikkumatilaa sekä tarhassa, että kopin sisällä. 

Koira tarvitsee rodusta riippumatta suojaisan, eläinsuojeluasetuksen mukaisen kopin, jossa lämmitellä. On tärkeää, että koppi on tuulensuojassa ja irti maasta, jotta se pysyy paremmin kuivana ja lämpimänä. Eläinsuojeluasetuksen mukaan koirankopin lämpötilan tulee olla lemmikille sopiva, sekä seinien, katon ja lattian täytyy olla tiiviitä ja tarvittaessa lämpöeristettyjä. Kopit, joissa on eteistila, joka vie erilliseen nukkumatilaan, ovat erityisen hyviä talvikeleillä. Kylmä pakkasilma jää eteiseen, ja koiran nukkumatila pysyy lämpimämpänä. 

Kopin pohjalle kannattaa laittaa peittojen ja mattojen sijaan paremmin kuivana pysyviä koppiin suunniteltuja kuivikkeita. Koppikuivikkeet kuivaavat märän koiran turkin ja koiran turkin lika varisee kuivattuaan kopin pohjalle. Talvella kuivikkeita laitetaan koppiin reilusti. Koirilla on usein tarve pedata oma makuupaikkansa, ja petauksen jälkeen olisi hyvä, että kuiviketta riittää muuallekin kuin reunoille. Mikäli kovat pakkaskelit yllättävät, ja koira viihtyy parhaiten ulkona, kannattaa koppiin asettaa esimerkiksi patteri lämmittämään.

Varmista myös, että saa riittävästi energiapitoista ravintoa ja juomavettä on saatavilla. 

Trimmausta

Meidän trimmaajamme, Katri, siirtyy kesäkuun alussa uusien haasteiden pariin. Katri nähdään jatkossakin (tietenkin 😉 ) eläinten parissa työskentelemässä. Eläimet vaihtuvat tällä kertaa vain suurempi kokoisiksi. 🙂

 

 

Katrille lämmin kiitos hoitolassamme työskentelystä sekä onnea uuteen työhön <3

 

 

Jatkossakin meillä Doggies & Kittieksellä on saatavilla huolellisesti tehdyt turkinhoidot ja trimmaukset kotikoirille! Katrin jalanjäljissä  trimmauksia tulee jatkamaan Mona Nappari. Mona on innokas ja aktiivinen koiraharrastaja, joka osaa nuoresta iästään huolimatta käsitellä koiria taitavasti ja ammattimaisesti. Mona on jo kotona asuessaan seurannut koirien trimmauksia hyvin läheltä, sillä hänen äitinsä on ammattitrimmaaja. Trimmaustaidot ovatkin  periytyneet äidiltä tyttärelle. Mona myös  aktiivisesti käy erilaisia trimmauskursseja  laajentaakseen vielä osaamistaan.

Mona tekee trimmaukset omalla toiminimellään, joten tulemme tekemään päivityksiä trimmaushinnastoihin. Trimmaukset varataan suoraan Moonalta numerosta 0400 843415 .

HUOM!! Aikaisemmasta poiketen meillä on nyt mahdollisuus myös koirien nyppimisiin! 

Me täällä D&Kssa edelleen pesemme koiria ja pesut ovatkin olleet kysyttyjä näin keväällä, kun karvaa lähtee jokaisesta tassuttelijasta.

Pienet koirat 29€ ja isot 39€. Pesu sisältää föönauksen.

Pesun voi kätevästi ottaa myös hoidon yhteyteen niin saat puhtaan ja takuttoman koiran hoitolajakson päätteeksi kotiisi.

Soita ja varaa aika: 020 749 0470

 

Alla Monan mainos:

Turkki kuntoon!

Olemme parantaneet palvelujamme! Tarjoamme koirille pesujen ja kynsienleikkauksien lisäksi nyt myös TRIMMAUSTA!

 

Katri13244612_874834179289304_5916356178033150336_n

 

Trimmaajana meillä toimii Katri Laitila. Katrilla on yli 20- vuoden kokemus turkin hoidosta ja trimmauksesta. Vuosiin on kertynyt kokemuksia useista erilaisista koira yksilöistä jo pelkästään omienkin koirien kautta. Katri on kasvattanut cockerspanieleita vuodesta 1993 lähtien. Vuonna 2000 syntyi Suomen ensimmäinen suurijapaninkoira (nyk. amerikanakita) pentue. Lisäksi Katri kasvattaa Beagleja. Katrista (sekä myös muista meillä työskentelevistä eläinystävistä) tarkempia esittely tekstejä luvassa myöhemmin. 😉

Katrilta luonnistuu myös Spanieleiden ja Settereiden näyttelytrimmaukset.

 

 

Katrin taitavissa käsissä koirallesi loihditaan upea ja helppohoitoinen turkki. Varsinkin näin syksyn aikaan on tärkeää että koiran turkki on kunnossa. Likainen, takkuinen, liian pitkäksi joutunut turkki on vaikea ja myös aikaa vievä hoidettava. Koiran turkin trimmaus (myös ns. kotikoiran trimmaus) sekä pesu on hyvä tehdä säännöllisesti! Meillä pesujen ja trimmauksien yhteydessä annamme mielellämme myös vinkkejä ja suosituksia tavoista ja tuotteista jotka helpottavat koiran turkinhoitoa kotona.

 

13226954_874242492681806_4855450237807052281_n

 

Turkinhoitoja ja trimmauksia varten olemme hankkineet hoitolaamme laadukkaita turkinhoitovälineitä. Nämä välineet Katri on itse vuosien varrella todennut parhaiksi mahdollisiksi.

Pesuasiakkaita varten meillä on erillinen pesuallas, joka on erittäin turvallinen ja mukava käyttää. Föönauksessa käytämme tehokasta kuivainta, jolla jokainen irtoava karva on varmasti pois koirasta leijailemassa pitkin hoitolamme käytävää. 😀

Pesut, trimmaukset sekä kynsienleikkuut voidaan tehdä myös koiran hotelli lomailun yhteidessä!

Tarjoamme mahdollisuuden myös Self Service- pesuun, eli helppokäyttöisiä pesutilojamme voi hyödyntää myös itse oman koiransa pesuun.

 

 

IMG_0576helia

 

HYVIN HOIDETTU TURKKI ON OMISTAJAN JA ENNENKAIKKEA KOIRAN ETU!

 

 

 

Lue lisää alla olevasta mainoksesta & varaa nyt aika koirasi turkin syyshuoltoon D&K:n numerosta:

020 749 0470!!

 

 

13996246_931683006937754_4325440102406265919_o