Jyväskylän uusi yrittäjä Jaana Urpilainen

Heippa!
Olen Urpilaisen Jaana ja uusi franchising yrittäjä Jyväskylän toimipisteen Lemmikkihotelli Doggies & Kitties:illä.  Aiemmin työskentelin 17-vuotta Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimen palveluksessa, kunnes tänä keväänä irtisanouduin ja lähdin lemmikkihotellin yrittäjäksi. Jännittävää!

Lemmikkihotelli Doggies & Kitties on brändiltään juuri sellainen hoitola, jossa haluan työskennellä. Hoidamme eläimet yksilöllisesti, ottaen asiakkaan toiveet huomioon eläimen hoidossa, annamme virikkeitä ja hellää hoitoa jokaiselle lomalaiselle. Vahvuutena on myös siistit ja nykyaikaiset tilat, joista löytyy tietenkin jokaiselle lomalaiselle omat huoneet. Koulutusta ja neuvontaa olen saanut Seinäjoen toimipisteen Kirsiltä ja kouluttaudun koko ajan lisää. Yrittäjyys on ollut aina iso haaveeni ja nyt pääsen sitä toteuttamaan.


Itselläni kotona on lhasa apsoja, amerikancockerspanieli ja skotlanninhirvikoira.

Olen harrastanut yli 10-vuotta koiranäyttelyitä ja toiminut koiranäyttelykouluttajana. Vuosien aikana olen käsitellyt todella monenlaisia ja kokoisia koiria, jolloin omat taidot koirien parissa ovat kehittyneet. Näyttelykuntoisen apson ja jenkin turkin hoito vaatii säännöllistä pesua ja hoitoa, joten koirien turkinhoidot onnistuvat monen vuoden kokemuksella.

Jyväskylässä vietettiin avajaisia helatorstaina. Varauksia on tullut mukavasti mutta vielä kesälle on tilaa, joten TERVETULOA!

Terkuin Jaana

Helmintie 10, Jyväskylä
Puh. 050 520 5126
jyvaskyla@dogkit.fi

Uusi vuosi ja pelottava pauke

Suuri osa koirista pitää uuden vuoden ilotulitusta pelottavana.
Rakettien ja paukkupommien aiheuttamat pamahdukset ja valonvälähdykset saattavat  saada herkät koirat ja myös kissat tolaltaan useiksi päiviksi. Ahdistunut koira pelkää ulkoilemista, voi menettää ruokahalunsa eikä kykene nukkumaan peloltaan. Pahimmillaan koira voi panikoidessaan yrittää paeta omistajiltaan.  Panikoiva koira voi
ulkona paeta nopeasti kauas ja eksyä. Koiraa ei kannatakaan ulkoiluttaa ilotulitusten aikana ja viisainta on ehkä jättää viimeinen, iltalenkki kokonaan tekemättä silloin kun kyseessä on arka koira.

Pelkäävää koiraa ei tulisi lohduttaa, koska lohduttelu ainoastaan vahvistaa koirasi pelkokäyttäytymistä.
Lohduttelua parempi tapa on suhtautua koviin ääniin täysin neutraalisti ikään kuin ette ääniä kuulisi. On tärkeää että omistaja pysyy mahdollisimman rauhallisena, koska koira vaistoaa omistajan hermostumisen nopeasti ja ahdistuu entistäkin enemmän. Yritä saada koiran mielenkiinto jonnekin muualle ja palkitse vain silloin kun koira tekee jotain muuta, älä ns. lohtupalkitse.

Ilotulitusten alkaessa, sulje verhot. Taivaalla välkkyvät oudot valot vain pahentavat pelkoa. Musiikkia voi laittaa kovemmalle jotta pauke edes vähän peittyisi musiikin alle. Jos koirasi tai kissasi haluaa piiloutua, anna sen tehdä niin. Piilossa sillä on turvallisempi olo.

Uuden vuoden vaihde Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksellä

Me täällä D&Klla olemme auki myös uuden vuoden vaihteen ajan ja meillä täällä onkin useita lemmikkejä seuranamme. Viime vuonna oli ensimmäinen vuosi täällä ja onneksemme huomasimme, että ilotulitteiden ääni ei kovin pahasti tänne alueelle kuulunut. Meillä ei täällä myöskään ole ikkunoita joista rakettien välke näkyisi. Musiikin laitamme myös tänä vuonnakin normaalia suuremmalle, jotta rakettien äänet peittyisivät musiikin alle. Valot palavat hoitolassa läpi koko yön ja normaalista poiketen käymme katsomassa hotellin lemmikkejä myös yöllä. Meillä hoitajilla on mahdollisuus tarkkailla hoitolan touhuja omista kännyköistämme missä vain, mutta uuden vuoden yö on sen verran poikkeava että teemme tarkastuskäyntejä varmistaaksemme hoidokkiemme hyvinvoinnin.

Hotellillamme on vielä muutama paikka niin kissoille kuin koirillekin vapaana uuden vuoden vaihteen ajaksi. Me täällä teemme parhaamme jotta karvatassu ystäväsi viihtyisi ja ei niin pelkäisi pauketta.

Kaikesta pelottavuudesta huolimatta:

Hyvää uutta vuotta 2018!

Tämä vuosi onkin Kiinassa upeasti koiran vuosi, joten siitä ei voi tulla kuin hyvä!

Koiranvuosi 2018

 

 

Trimmausta

Meidän trimmaajamme, Katri, siirtyy kesäkuun alussa uusien haasteiden pariin. Katri nähdään jatkossakin (tietenkin 😉 ) eläinten parissa työskentelemässä. Eläimet vaihtuvat tällä kertaa vain suurempi kokoisiksi. 🙂

 

 

Katrille lämmin kiitos hoitolassamme työskentelystä sekä onnea uuteen työhön <3

 

 

Jatkossakin meillä Doggies & Kittieksellä on saatavilla huolellisesti tehdyt turkinhoidot ja trimmaukset kotikoirille! Katrin jalanjäljissä  trimmauksia tulee jatkamaan Mona Nappari. Mona on innokas ja aktiivinen koiraharrastaja, joka osaa nuoresta iästään huolimatta käsitellä koiria taitavasti ja ammattimaisesti. Mona on jo kotona asuessaan seurannut koirien trimmauksia hyvin läheltä, sillä hänen äitinsä on ammattitrimmaaja. Trimmaustaidot ovatkin  periytyneet äidiltä tyttärelle. Mona myös  aktiivisesti käy erilaisia trimmauskursseja  laajentaakseen vielä osaamistaan.

Mona tekee trimmaukset omalla toiminimellään, joten tulemme tekemään päivityksiä trimmaushinnastoihin. Trimmaukset varataan suoraan Moonalta numerosta 0400 843415 .

HUOM!! Aikaisemmasta poiketen meillä on nyt mahdollisuus myös koirien nyppimisiin! 

Me täällä D&Kssa edelleen pesemme koiria ja pesut ovatkin olleet kysyttyjä näin keväällä, kun karvaa lähtee jokaisesta tassuttelijasta.

Pienet koirat 29€ ja isot 39€. Pesu sisältää föönauksen.

Pesun voi kätevästi ottaa myös hoidon yhteyteen niin saat puhtaan ja takuttoman koiran hoitolajakson päätteeksi kotiisi.

Soita ja varaa aika: 020 749 0470

 

Alla Monan mainos:

Esittelyssä: LEPOLOMA

Lemmikkihotellin Lepoloma koiralle

Joskus ylimääräinen puuhastelu vain tuntuu tarpeettomalta. Kun oma aika ja tuttu, turvallinen rytmi on parasta lomailua, valitse lepoloma. Lepoloma sopii erinomaisesti myös sinulle, joka palaudut lääkärin operaatiosta tai muusta loukkaantumisesta.

IMG-20170103-WA0001Lemmikkihotelli Doggies & Kitties Lepolomaan kuuluu:

  • Oma huone
  • Asiantunteva hoito ja huolenpito
  • Säännöllinen ulkoilu ja ruokailu
  • Lääkkeiden antaminen omistajan hoito-ohjeiden mukaan.

 

Lepoloma on Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksen tarjoama lemmikin perusloma. Lepolomalla oleva koira saa hotellissa hoitoa ja huolenpitoa ja ruokinnan täysin omistajan ohjeiden mukaan. Koira pääsee säännöllisesti ulkoilemaan sekä mahdollisuuksien mukaan leikkimään sopivien koirakavereiden kanssa. Lomalla otetaan huomioon kaikki koiran erityistarpeet, kuten lääkitykset.

img-20161113-wa0000 img_20160824_191736 IMG_20170128_103457 IMG-20170306-WA0002

 

 

 

 

 

 

 

 

Koiralla on loman aikana oma huone. Huoneen puhtaudesta huolehditaan päivittäin. Koiralle on tarjolla koko ajan puhdas ja raikas juomavesi. Lemmikkihotelli tarjoaa loman ajaksi koiralle huoneeseen pedin sekä vesi- ja ruokakipon.

VINKKI! Voit sopia koirasi osan koirasi lomasta lepolomaksi ja osan touhu – tai hemmottelulomaksi! Saat halutessasi itse päättää etukäteen koska koirasi viettää lomaa touhu- / hemmottelulomalaisena ja koska lepolomalaisena! 🙂

IMG-20170304-WA0003 (1)

Esittelyssä: HEMMOTTELULOMA

Lemmikkihotellin Hemmotteluloma koiralle

Jos unelmalomaasi kuuluu herkkuruokaa, pehmeä peti ja runsaasti silittelyä ja rapsuttelua, hemmotteluloma on tehty juuri sinulle! Hemmottelulomalla hoitajamme ovat erityisen paljon seuranasi ja huomioivat sinua herkuin, jotta tiedät olevasi tärkeä.

 

Lemmikkihotelli Doggies & Kitties Hemmottelulomaan kuuluu:  

IMG-20170107-WA0001 (1)

  • Oma huone
  • Asiantunteva hoito ja huolenpito
  • Säännöllinen ulkoilu ja ruokailu
  • Runsaasti silittelyä ja rapsuttelua
  • Säännölliset herkuttelut omistajan ohjeiden mukaan.

 

 

Miten Hemmotteluloma eroaa hoitolamme peruslomasta eli lepolomasta?

Hemmotteluloma on Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksen tarjoama erityisesti seurallisille koirille sopiva loma. Hemmottelulomalla oleva koira saa hotellissa hoitoa ja huolenpitoa ja ruokinnan täysin omistajan ohjeiden mukaan. Koira pääsee säännöllisesti ulkoilemaan sekä mahdollisuuksien mukaan leikkimään sopivien koirakavereiden kanssa. Lomalla otetaan huomioon kaikki koiran erityistarpeet, kuten lääkitykset.

Hemmottelulomalla koira saa päivittäin erityisen paljon huomiota ja rapsuttelua. Lisäksi hemmottelulomalaisille on tarjolla rentouttavaa hierontaa. Hemmottelulomalaiset ovat ensisijaisesti mukanamme päivän toimistotöissä. Hemmottelussa otetaan aina huomioon myös yksilölliset tarpeet sekä omistajien toiveet.

IMG-20170304-WA0006 (1)

IMG_20160430_083210 IMG-20161217-WA0000

 

 

 

 

 

 

 

 

UUTTA! Olemme kehittäneet palveluitamme niin, että annamme asiakkaalle myös kirjallisen raportoinnin koiran hemmottelu- sekä touhuloman kulusta. Raportointiin kirjoitamme koiran jokaisen lomapäivän kohdalle mitä koiran kanssa on tehty. Halutessaan omistaja saa raportin mukaan kotiin viemisiksi.

Koiralla on loman aikana oma huone. Huoneen puhtaudesta huolehditaan päivittäin. Koiralle on tarjolla koko ajan puhdas ja raikas juomavesi. Lemmikkihotelli tarjoaa loman ajaksi koiralle huoneeseen pedin sekä vesi- ja ruokakipon. Lisäksi hemmottelulomalaisille tarjoillaan päivittäin erilaisia herkkuja ja luita (asiakkaan toiveita kuunnellen).
IMG_20160604_084604 (4)

Etkö osaa päättää viihtyisikö koirasi lomallaan paremmin aktiivisesti touhuten vai rennosti hierottavana? Ei hätää, voit valita koirasi loman sisältämään näitä kaikkia!

Voit varata esimerkiksi hemmotteluloman puhelimitse tai kätevästi nettivarauksena osoitteessa www.dogkit.fi. Mainitse varausta tehdessäsi että koirasi haluaa lomallaan osallistua myös touhuloman aktiviteetteihin. Näin koirasi pääsee nauttimaan molempien lomien eduista!

Esittelyssä: TOUHULOMA

Lemmikkihotellin Touhuloma aktiivisille koirille

Koiran touhuloma on aktiivista puuhailua vaihtuvalla päiväohjelmalla. Mielenkiintoiset älypelit ja liikunnalliset puuhat tasapainottavat toisiaan, eikä lomapäivä ole varmasti tylsä. Et viihdy kotonakaan tekemättä mitään – miksi siis tekisit lomalla niin?

 

Aktivointi ohjelma päivittäin: img_20160622_093119 touhuloma-kuva-2

MAANANTAI – Muskaripäivä

TIISTAI – Tasapainoilupäivä

KESKIVIIKKO – Keskittymispäivä

TORSTAI – Taitoilupäivä

PERJANTAI – Palloilu- ja pelailupäivä

VKOLOPPU – Välkyys päivät

 

mainoss Touhuloman sisältö:

  • Oma huone
  • Asiantunteva hoito ja huolenpito
  • Säännöllinen ulkoilu ja ruokailu
  • Päivitäin vaihtuva aktivointiohjelma viikkojärjestyksen mukaan

 

Miten Touhuloma eroaa hoitolamme peruslomasta eli lepolomasta?

Touhuloma on Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksen tarjoama erityisesti aktiivisille koirille sopiva lomavaihtoehto. Touhulomalla oleva koira saa hotellissa hoitoa ja huolenpitoa ja ruokinnan täysin omistajan ohjeiden mukaan. Koira pääsee säännöllisesti ulkoilemaan sekä mahdollisuuksien mukaan leikkimään sopivien koirakavereiden kanssa. Lomalla otetaan huomioon kaikki koiran erityistarpeet, kuten lääkitykset.

Touhuloma voi olla sopiva vaihtoehto myös esimerkiksi leikkauksesta toipuvalle koiralle, sillä pystymme touhuamaan koirien kanssa myös ilman että rasittaisimme toipuvaa kohtaa liikkumalla. Esimerkiksi aktivointipelit ovat loistava ajanviete toipuville koirille jotka kaipaavat kuitenkin paljon tekemistä.

Touhulomalla koira saa päivittäin monipuolista ja vaihtelevaa aktivointia. Hotellissamme on päivittäin vaihtuva aktivointi ohjelma, jonka mukaan koirien kanssa touhutaan. Päivittäin vaihtuva aktivointi ohjelma takaa sen että tekeminen pysyy monipuolisena. Aktivoinnissa otetaan aina huomioon myös yksilölliset tarpeet sekä omistajien toiveet.

IMG-20170110-WA0000 IMG-20170109-WA0000 IMG-20170103-WA0000 IMG-20170304-WA0005

 

 

 

 

 

 

 

 

UUTTA! Olemme kehittäneet palveluitamme niin, että annamme asiakkaalle myös kirjallisen raportoinnin koiran touhu – sekä hemmotteluloman kulusta. Raportointiin kirjoitamme koiran jokaisen lomapäivän kohdalle mitä koiran kanssa on touhuiltu. Halutessaan omistaja saa raportin mukaan kotiin viemisiksi.

Koiralla on loman aikana oma huone. Huoneen puhtaudesta huolehditaan päivittäin. Koiralle on tarjolla koko ajan puhdas ja raikas juomavesi. Lemmikkihotelli tarjoaa loman ajaksi koiralle huoneeseen pedin sekä vesi- ja ruokakipon. Lisäksi touhulomalaisille tarjoillaan päivittäin erilaisia herkkuja ja luita.

IMG-20161226-WA0002

 

Etkö osaa päättää viihtyisikö koirasi lomallaan paremmin aktiivisesti touhuten vai rennosti hierottavana? Ei hätää, voit valita koirasi loman sisältämään näitä kaikkia!

Voit varata esimerkiksi hemmotteluloman puhelimitse tai kätevästi nettivarauksena osoitteessa www.dogkit.fi. Mainitse varausta tehdessäsi että koirasi haluaa lomallaan osallistua myös touhuloman aktiviteetteihin. Näin koirasi pääsee nauttimaan molempien lomien eduista!

HIIHTOLOMA ja LEMMIKKIEN LOMA

Moni koiranomistaja tuskailee säännöllisin väliajoin, mistä löytää koiralle hoitopaikka loman ajaksi. Jos sukulaiset asuvat kaukana ja ystävilläkin on menoa,  Doggies & Kitties on juuri lemmikkiäsi varten ja tarjoamme väliaikaisen kodin lemmikillesi suurella sydämellä!

Tilamme ovat puhtaat ja uudet. Pyrimme pitämään lemmikkisi rytmin samanlaisena kuin se on ollut kotona. Usein pystymme myös tarjoamaan virkkeellisemmän ympäristön mitä kotoa löytyy, sillä olemme suunnitelleet tilamme vain ja ainoastaan lemmikkien tarpeisiin. Jokaisella hoidokilla on oma huone ja voit halutessasi sisustaa huoneen omilla tavaroillasi kodikkaaksi.

Muistathan että lemmikkisi hyvinvointi on meille tärkein asia.

 

 

Meillä lemmikkisi saa läheisyyttä
Meillä lemmikkisi saa läheisyyttä
Uusia ystäviä
Uusia ystäviä
Turvallisen ja rauhallisen huoneen
Turvallisen ja rauhallisen huoneen

 

 

 

 

 

 

Aktiviteetteja oman maun mukaan
Aktiviteetteja oman maun mukaan
Asiantuntevan hoidon
Asiantuntevan hoidon
Paikka mistä on hyvä herätä uuteen, toimeliaaseen päivään
Paikka mistä on hyvä herätä uuteen, toimeliaaseen päivään

 

 

 

 

 

 

 

 

Meiltä löytyy paikkoja vielä alkavalle hiihtolomakaudelle, sillä olemme lisänneet resursseja kiireellisten loma-aikojen ajaksi! Voit tuoda lemmikkisi hoitoon kiireisen päivän ajaksi tai useammaksi yöksi tarpeittesi mukaan!

Soita: 020 749 0470

tai varaa kätevästi netistä:

www.dogkit.fi

 

 

Koirakavereita

Kuten useista lisäämistämme kuvista ja videoista on varmasti huomannut, meillä hoidossa olevilla koirilla on mahdollisuus päästä loman aikana leikkimään muiden samanmielisten koirakavereiden kanssa.

IMG-20170109-WA0001 (1)
Päivähoitolainen Sepi on saanut hoitolassa paljon positiivisia kokemuksia erilaisista koirista. 🙂

Toisen koirien kanssa toimeen tuleminen ei ole edellytys hoitolaan pääsemiselle – jokaisen koiran kohdalla kysymme erikseen saako koira olla tekemisissä muiden koirien kanssa. Osa koirista ei saa olla, osa tulee toimeen vain urosten/ narttujen tai pienten/isojen koirien kanssa. Joidenkin koirien kohdalla toivotaan että koira saisi hoidon aikana kokea positiivisia kokemuksia muista koirista. Joku kaipaa rauhallista seuraa, toinen vauhdikasta juoksemista, kolmas viihtyy parhaiten meidän hoitajien seurassa. Jokainen hoitoon saapuva koira on yksilö, koiran omistaja ensisijaisesti päättää miten koiran kohdalla toimitaan, jonka jälkeen me pohdimme onko hoitolassamme juuri sillä hetkellä kyseiselle koiralle sopivia leikkikavereita.

 

 

Useimmiten sopivia leikkikavereita onneksi löytyy. On ilo seurata miten koirat ovat onnellisia päästessään tapaamaan muita koiria. Muiden koirien läsnäolo ja yhteiset leikkihetket helpottavat usein esimerkiksi nuorten ensikertalaisten koirien hoitolakokemusta. On mukava seurata joidenkin koirien kohdalla sitä, kuinka ensin hieman ujosta koirasta kuoriutuukin meidän oman koirapuistomme vauhdikkain leikkijä.

 

IMG-20161204-WA0000 (1)
Läheskään aina ei kamera pysy mukana koirien leikkihetkissä.
Villakoira
Villakoira ”pariskunta” viime kesältä.
netti28
Kaikenlaisia kaveruksia.

 

 

 

 

 

 

 

 

Joidenkin koirien kohdalla on päässyt näkemään myös sitä kuinka hoitolasta on löytynyt oma ”sielunkumppani” uusi paras ystävä. Joskus koirien kemiat ovat kohdanneet niin, että vaikka aitauksessa olisi useita muita leikkikavereita, nämä koirat ovat vain toistensa seurassa, ne näkevät vain toisensa, eivätkä ollenkaan huomaa muiden koirien yrityksiä tulla leikkiin mukaan. Tälläisessä tilanteessa sitä itse toivoo että nämä koirat vielä joskus jossain hoidon jälkeen tapaisivat toisensa. Niinkin on onneksi käynyt – meillä hoitolassa. Parhaat ystävykset ovat sattuneet tulemaan hoitoon uudelleen yhtäaikaa, ja leikki on jatkunut siitä mihin se viimeksi jäi.

IMG_20160514_161403 (1)
” Koira tanssi”
IMG-20161218-WA0001
Rotukaverusten tyyli leikkiä kohtaa usein hyvin toisensa
IMG_20160821_084540 (1)
Nemo kaipasi hieman vauhdikkaampaa leikkiseuraa, sopiva kaveri löytyi hoitajan omista koirista.

 

 

 

 

 

 

 

 

IMG-20170115-WA0001
Meillä hoidossa ollut Rosa sai hoidon aikana monta uutta koiraystävää!
netti21
Kokoero ei ole este koirakaveruudelle. Näistä kaveruksista tuli parhaita ystäviä.
IMG-20161011-WA0000 (1)
Fea sai useita positiivisia koirakokemuksia hoidon aikana. Niitä Fean omistaja oli toivonutkin. 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

IMG_20160824_191736 (1)
Vauhdikasta menoa!
netti16
” Leikitäänkö? ”
netti25
” Ollaanko kavereita? ”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

bulli

IMG-20170107-WA0001 (1)

Jotkut koirat viihtyvät hoidossa paremmin meidän ihmisten kanssa. Näille koirille rapsutuks
et, hoitajien läsnäolo sekä aktivointi on tärkeää. Nämä asiat saavat koiran tuntemaan olonsa turvalliseksi, auttavat sopeutumisessa ja tekevät lomasta koiralle mieluisan. 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lemmikkitavaroiden KIRPPUTORI

 

Tavaroiden kierrätys ja entisöinti on tänä päivänä suuressa suosiossa (mikä on loistava asia!) Erilaisia kirpputori tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja meistä jokainen on varmaan joskus törmännyt erilaisiaan nettimyyntipalstoihin.

Näiden innoittamana, sekä asiakkaalta saadun loistavan idean pohjalta, järjestämme Lemmikkihotelli  Doggies & Kittieksessä lemmikkitavaroiden KIRPPUTORIN 21- 27.11.2016! Kirpputori on avoinna viikon ajan joka päivä normaaleina aukioloaikoinamme eli kello 8.00-12.00 & 15.00-20.00.

Pyöriikö nurkissasi pieneksi jääneitä pantoja, valjaita tai koirien vaatteita? Eikö kissasi pitänytkään uudesta raapimispuusta jonka ostit? Eikö hevosesi viime vuotisen toppaloimen väri enää miellytä silmää?  Varaa paikkasi ja tuo tarpeettomaksi jääneet lemmikki- ja hevostarvikkeet myyntiin.

Myyntipaikoiksi on varattu osa hoitolamme huoneista. Huoneisiin tuodaan tuotteita varten pöydät. Huonevarausta tehdessä kerromme asiakkaalle huonenumeron, joka tulee kirjoittaa myytäviin tuotteisiin. 🙂  Kysy lisää numerosta 020 749 0470.

 

6a00d83451580669e20120a6e7e6bc970b-600wi

 

Myyntipaikan hinta vain 17€/viikko.

Paikkoja rajoitetusti.

 

 

Soita ja varaa paikka ja tule ensiviikolla penkomaan mitä täältä löytyy! Tel: 020 749 0470. Myös lemmikit ovat tervetulleita mukaan ostoksille!

 

 

Syksy ja koira flunssa

Päivät lyhenivät ja ihanan raikas ensitalvi saapui. Syksy toi tullessaan myös flunssa aallon niin meihin ihmisiin kuin myös koiriinkin. On huippua että meillä täällä Seinäjoella järjestetään kansainvälinen koiranäyttely mutta yksi näyttelyn varjopuolista on se, että siellä koirien flunssa eli kennelyskä sai taas siivet allensa. Kennelyskä on herkästi tarttuva tauti, joka leviää pisaratartuntana tai kosketuksena kun koirat ovat keskenään tekemisissä. Eli melkolailla samalla tavoin kuin ihmisilläkin. Täällä Seinäjoella kennelyskää on nyt tavattu useilla koirilla ja siksi ajattelimmekin kirjoittaa blogiinkin tästä aiheesta.

 

Meillä täällä hoitolassa on myös ollut muutama asiakas, jotka ovat sairastuneet kennelyskään. Tämän takia olemmekin nyt extra varovaisia asian suhteen ja emme päästä koiria keskenään leikkimään, vaikka se koirien mielestä kivaa olisikin. Yleensä epidemiaa ilmenee myöhäissyksyllä ja jatkuu siihen saakka kunnes kunnon pakkaset tulevat. Onneksi pakkaset ovat nyt tulleet joten uskomme että pääsemme piankin tästä kurjasta taudista eroon.

 

KENNELYSKÄ

on koirien flunssa, aivan kuin ihmisilläkin. Välillä se on pelkkää lievää nuhaa, yskimistä ja ehkä jopa pientä kuumeilua. Välillä se villiintyy kunnon influenssaksi. Se tarttuu joukkotapaamisissa kuten näyttelyissä, kokeissa ja koirapuistoissa kun koirat ovat keskenään tekemisissä. Sairauden aiheuttavat eri hengitystievirukset ja/tai erilaiset bakteerit. Suurin osa tartunnan saaneista koirista sairastuu taudin lievään muotoon, mutta erityisesti pennuilla tauti voi joissain tapauksissa kehittyä keuhkotulehdukseksi. Itämisaika on noin 4-10 vrk  ja koira voi levittää tautia eteenpäin vielä jopa 2 viikkoa oireiden loppumisen jälkeenkin. Tämän vuoksi on yleensä hankalaa, ellei mahdotontakin, tarkalleen tietää, että mistä tauti on saanut alkunsa.

OIREET

Useimmissa tapauksissa koiralla on nuha tai lievää yskää. Useimmiten molempia. Koira saattaa yskiä kakomalla ja oksennellakin limaa/vaahtoa. Pientä kuumeiluakin voi olla, mutta koira ei sen enempää tunne tai näytä olevansa sairas. Verikokeessa valkosolut voivat olla hieman koholla. Lievä kennelyskä paranee yleensä itsestään parissa viikossa, eikä sen kummallisempaa hoitoa tarvita.

Vakavammissa tartunnoissa oireet ovat tietysti huomattavasti pahemmat. Lisäksi infektio voi muuttua keuhkokuumeeksi. Nämä vaativat aina ja poikkeuksetta lääkärin apua. Jos koiralle tulee korkeampi kuume, tai lievempi kuume pitkittyy yli kolmen päivän, siitä tulee väsynyt ja haluton, menettää ruokahalunsa, hengittää vaivalloisesti, ripuloi ja on muutoin selvästi tuskainen, niin suunta heti eläinlääkäriin. Mikä tahansa em. oireista on syy lähteä lääkäriin, mikäli ne ovat kohtuullista pahempia.

 

HOITO

Sairasta koiraa ei juoksuteta eikä rasiteta. Ei edes silloin kun oireet ovat erittäin lieviä. Otetaan ihan rauhallisesti ja levätään. Höyryhengitys voi helpottaa oloa ja sen voi toteuttaa laittamalla koira metallihäkkiin. Otetaan vati, jossa kiehuvaa vettä ja laitetaan se häkin eteen. Kuumaan veteen pudotetaan menthol-kurkkupastilli.  Asetetaan tiivis peitto sekä vadin että metallihäkin päälle ja annetaan koiran olla noin 20 minuuttia “höyryteltassa” .

C-vitamiinia voi antaa, mutta sen hyöty on aivan sama kuin ihmisilläkin – ilman C-vitamiinia flunssa kestää kaksi viikkoa, vitamiinin kanssa se paranee 14 päivässä. Mutta jos tartuntariski on olemassa, niin C-vitamiinin annostusta voi lisätä. Ihmispuolen tutkimukset ovat nimittäin antaneet viitteitä, että se saattaisi alentaa hieman sairastuvuutta. Valkosipuli ei ole koskaan väärin.

Oireiden poistuttua on muistettava pitää riittävästi taukoa ennen kuin koiraa taas rasitetaan.

Kennelyskä on onneksi sairaus, jota vastaan voi suojata koiran rokotuksella. Riittävän rokotussuojan aikaansaamiseksi koira pitää rokottaa vuosittain kennelyskää vastaan. Rokottaminen ei kuitenkaan anna täydellistä suojaa kaikille. Tartuntariskistä huolimatta rokotetut koiran sairastuvat rokottamattomia paljon lievemmin. Nuoret koirapuistoissa ja koirien harrastustoiminnoissa mukana olevat koirat on syytä rokottaa vuosittain kennelyskää vastaan. Samoin ikääntyneet toisesta sairaudesta kärsivät koirat on hyvä suojata kennelyskältä.

Koira loman ajaksi hoitoon? – 10 vinkkiä kuinka voit helpottaa koirasi sopeutumista

Koira loman ajaksi hoitoon? – 10 vinkkiä kuinka voit helpottaa koirasi sopeutumista
*
*
*
  1. Hyvä tapa on opettaa koira jo nuoresta pitäen siihen että omistaja ei ole kokoajan lähettyvillä. Turvallinen paikka jättää pentu ensin esim. kauppareissun ajaksi on laittaa pentu esim. pesuhuoneeseen missä se ei pääse puremaan sähköjohtoja tai syömään jotain sille sopimatonta. Yksin jääminen ensimmäistä kertaa on aina koiran mielestä kamalaa. Ole kuitenkin aina päättäväinen ja älä anna pennun itkun hämätä sinua. Koiran on opittava olemaan myös yksin jotta elo sen kanssa on jatkossa helppoa. Käykää yhdessä tutustumassa hoitolaan jotta koiralle jää muistijälkoiran-hemmottelulomaki paikasta. On hyvä jättää koira ensin päiväksi tai yön yli hoitolaan, ennen pitempää hoitolajaksoa. Näin koira pääsee tutustumaan paikaan pikkuhiljaa.
  2. Tarkista että koirasi rokotukset ovat kunnossa. Varsinkin kennelyskä on kurja sairaus, joka saattaa tarttua helpostikin koirasta toiseen.
  3. Jos koirasi on syystä tai toisesta sairastellut, varmista että lemmikkisi on kykenevä olemaan hoitolassa. Hoitola on kuitenkin aina stressaavampi paikka kuin kotiolot.
  4.  Ota hoitolaan mukaan koiran omia tavaroita kuten esim. Suosikki lelu ja oma makuualusta. Hajut ovat tärkeitä koiralle ja kun mukana on oman kodin tuoksua, olokin on kotoisampi. Myös panta tai valjaat ovat tarpeelliset. Jos koirasi on kylmän arka ja on oppinut ulkoillessa käyttämään takkeja, otathan ne myös mukaan hoitolaan.
  5. Jos koirasi on vähääkään herkkävatsainen, on suositeltavaa ottaa mukaan omat ruat, ettei ruoka vaihdoksesta maha mene sekaisin. Yleensä hoitoloilla on mahdollisuus myös säilöä raakaruokaa pakastimessa tai jääkaapissa.
  6. Ota mukaan koiran omia herkkuja josta tiedät sen varmasti pitävän. Hoitajien on kiva antaa uusille koirille namuja ja luoda näin ollen myös luottamusta.
  7. Kerro hoitajille mistä koirasi pitää ja millainen päivärytmi teillä on kotona. Mahdollisuuksien mukaan hoitoloissa yritetään toteuttaa samaa kaavaa kuin kotona. Kerro myös jos koirasi on arka, agresiivinen muita koiria kohtaan ym. Kun hoitolalla on tarkka tieto koiran käytöksestä, osataan varautua tarvittaessa hankaliinkin tilanteisiin. Koiria on monenlaisia ja samoin myös käytöstapoja.
  8. Muista kertoa tarkasti lääkityksistä tai sairauksista. Annan aina myös koirasi eläinlääkärin nimi sekä tietenkin puhelinnumero mistä sinut tavoittaa.
  9. Eron hetkeä ei kannata korostaa tai pitkitellä vaan jättää koira reippaasti taakse. Koira elää tässä hetkessä: jos sillä on hyvä olla, se toivottaa omistajat iloisesti takaisin lomalta.
  10. Muista nauttia lomasta! Koirasi on ammattilaisten hoivassa ja saa omalla lomallaan uusia ystäviä, jopa karvatassulisia sellaisia 🙂

Toivottvasti näistä vinkeistä on apua! Me Lemmikkohotelli Doggies & Kittieksessä yritämme mahsollisuuksien mukaan vaalia jokaisen koiran omia tarpeita ja opittuja tapoja. Meille jokainen hoidokki on ystävä johon on ilo tutustua.

dog-on-the-phone

Ensi viikolla alkaa syysloma ja monella on pidempää tai lyhempää matkaa suunnitteilla. Otamme mielellämme koirasi hoitoon, vapaita paikkoja vielä on ja me hoitajat innolla odotamme kiireistäkin viikkoa. Soittele meille, tel: 020 749 0470, tai tee varaus netissä: www.dogkit.fi

 

Kesäisiä Kuvia

Viikonlopuksi on luvattu lämmintä kesäsäätä, joten palataan mekin vielä kesäisiin tunnelmiin. Facebookissa julkaisimmekin jo jonkun aikaa sitten tämän kesän aikana ottamiamme kuvia, mutta tässä muutamia vielä tänne blogin puolellekin lisättynä.

Kesän aikana olemme saaneet nauttia useiden erilaisten aivan ihanien hoitolaisten seurasta. Kiitos kaikille jotka olette lomanne ajaksi tuoneet lemmikkinne meidän hoidettavaksemme. <3

Valitettavasti kameran käyttäminen on jäänyt aivan liian vähäiseksi.. Olisi mukavaa jos meillä olisi hieman enemmän muistoja itsellemme, sekä myös teille seuraajillemme näytettäväksi meillä hoidossa olleista lemmikeistä. Jatkossa yritämme olla aktiivisempia kuvaamisen suhteen! 😉

netti6
Pentupainia <3
netti10
Nuori Suomenlapinkoira poika tapasi hoidon aikana monta uutta ystävää!
netti47
Nukkumaan meno aika 🙂
netti25
Pennutkin viihtyvät hoidossa erinomaisesti kun pääsevät leikkimään ystävällisten koirien kanssa. Kuvan Collie pentu on 4kk vanha. 🙂
netti31
Tilanne päällä 😀
netti42
Voisitko sinä kieltäytyä antamasta herkkuja? 😉
netti38
Tämä nuori herra tulee toimeen kaikkien kanssa!
netti15
<3<3<3

netti13

netti19

netti22

netti27

netti39

netti45

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kännykkä6
Team Bernit 😀

kännykkä2 kännykkä3 kännykkä4 kännykkä5 kännykka1 kännykkä

Kesäaamun tunnelmia

Huomenta!

On sunnuntai ja klo 10.00. Täällä hotellilla koirat jo makoilevat rauhallisina sillä aamuleikit/lenkit on tehty ja massut ovat täynnä.

Sunnuntaisin, aivan kuten jokaisena muunakin päivänä, päivä alkaa noin klo. 8.00. Koirat pääsevät pihalle juoksutarhaan joko yskin tai sopivissa ryhmissä. Osa koirista jätetään ulkotarhoihin ja osa tuodaan takaisin huoneisiinsa. Tämän valinnan tekevät koirat ihan itse. Ne koirat jotka eivät niin piittaa juoksutarhassa ulkoilusta, käytetään hihnalenkillä. Koirat ovat kaikki erilaisia, aivan kuten me ihmisetkin. Siksi eläintenhoitajan työssä on oltava kaikki tuntoaistit tarkkana, jotta koiraa pystyy tulkitsemaan oikein. Se on myös yksi  asia mikä tekee tästä eläinten kanssa työskentelystä hyvin mielenkiintoista.

Kissojen aamu alkaa samalla tavoin; jokainen kisuliini herätetään, rapsutellaan, pusketaan päätä yhteen ja päästetään jaloittelemaan kissojen leikkihuoneeseen. Kissalaatikko siivotaan ja kissat ruokitaan. Kissojen kanssa toimiminen on paljon verkkaisempaa kuin koirien. Kissat rakastavat rauhallisia liikkeitä ja tietysti kehumisia.

Kun kireisimmät aaumtoimet on tehty, alamme siivoamaan hoitolaa. Meille on hyvin tärkeää että tilat ovat puhtaat ja hygieeniset. On mukavaa sekä meille että asiakkaille että hotellissamme tuoksuu hyvälle. Toki karvatukkoja leijailee siellä täällä vastaan mutta se luultavasti kuuluu asiaan 🙂

Kun koirat ovat ruan jälkeen saaneet levähtää jonkin aikaa ja hotelli on siisti, aloitamme päivä leikit. Touhulomalaiset pääsevät toteuttamaan itseään! Touhulomalaisille + päivähoitolaisille meillä on jokaiselle päivälle oma teemansa.

MAANANTAI – Muskaripäivä
TIISTAI – Tasapainoilupäivä
KESKIVIIKKO – Keskittymispäivä
TORSTAI – Taitoilupäivä
PERJANTAI – Palloilu- ja pelailupäivä
VKOLOPPU – Välkyys päivät

IMG-20160617-WA0009

 

Teemojen mukaan teemme erilaisia juttuja koirien kanssa. Emme kuitenkaan ns. kouluta koiria vaan teemme asioita ihan koirien mielen virkistykseksi.

Hemmottelulomalaiset saavat myös oman ”special” aikansa. Riippuen koirasta, tuo extra aika saattaa olla joko kevyttä hierontaa, rapsuttelua tai vaikka harjaamista. Riippuen taas siitä, mistä koira pitää.

Ennen klo 12.00 käytämme kaikki koirat vielä ulkona ja sitten alkaakin päiväuniaika. Päikkärien aikana sammutamme hotellilta valot ja vältämme kaikkea ylimääräistä liikettä hotellin puolella. Aika uskomatonta mutta vaikka tässä meillä on ollutkin koiria jopa lähemmäksi kolmeakymmentä, niin päikkäriaikaan hoitolassa on ihan hiljaista.

Usein lemmikkien omistajat hieman epäilevät jätää lemmikkiänsä hoitoon sen takia, että he hieman jännittävät kuinka oma lemmikki osaa käyttäytyä. Moneen kertaan on tullut  todettua, että hotellilla näytetään ne parhaimmat puolet. Toki koiriakin jännittää ja ruoka ei aina maistu (varsinkaan ensimmäisenä päivänä) mutta yleensäottaen koirat oppivat hyvin äkkiä meidän päivärytmiin ja ”laumautuvat” niin että käyttäytyvät samoin kuin muutkin.

Koirat jo selvästi odottelevat toimintaa joten palaankin tuonne ulos leikittämään ystäviäni. Palataan taas!

Mukavaa sunnuntaipäivää!

Terkuin Kirsi

 

 

Kesä sesonkia

Pikku hetki on jo vierähtänyt siitä kun viimeksi meistä kukaan olisi blogia kirjoitellut.

Syy tähän on niin ihana ja odotettu kesäruuhka. Hotelli on mukavasti täyttynyt uusista ja tutuista karvatassuista.

Kesässä on paljon monen moisia juhlia, tapahtumia ja tapaamisia joihin karvaiset ystävämme eivät aina ole tervetulleita. Meillä onkin ollut ilo juuri silloin tutustua uusiin ihmisiin ja heidän valloittaviin lemmikkeihin. lemmikkihotellin tilat ovatkin päässeet kunnolla testaukseen ja olemme huomaneet mitkä asiat toimmivat ja mitkä eivät. Sisätilat ovat olleet kerrassaan loistavat toimivuudeltaan ja siivoushelppoudeltaan että ihan hymyilyttää. Pientä ongelmaa ovat aiheuttaneet ulkohäkit joita olemme fiksailleet toimivammiksi. Nyt kuitenkin viimeiset fiksaukset ovat valmiit ja jokaisen 4mx4m häkin päällä on pressukatto sateen sekä auringon suojaksi. Juoksutarhassa on tolppia joihin viestejä on jätetty oikein urakalla 🙂

Irlanninsusikoira
Suurin asiakkaamme ystävineen

Kaikkien toimitilojen sekä välineiden on oltava valmiita palvelemaan ihan kaikkia asiakkaitamme. Asiakkaina ovat olleet jo pienimmästä Chihuahuasta suurinpaan Irlanninsusikoiraan ja kaikkea siltä väliltä. Voin kertoa että esim. Kynsienleikkuussa välineet ja tekniikka näiden kahden ääripäärodun välillä poikkeavat toisistaan suuresti 🙂

Kesän sää täällä pohjanmaalla on vähintäänkin ollut mielenkiintoinen. Välillä on todella kuuma ja välillä taas vesisade viileine tuulineen piiskaa pihamaata. Kuumuuden yllättäessä koirien ulkohäkkien päällä olevat katot auttavat siihen että koirat saavat loikoilla varjossa. Pitkäturkkisille roduille tämäkään ei tahdo riittää, vaan paras paikka on ehdottomasti ollut sisätilat, joissa viileä betonilattia viilentää mukavasti mahanalustaa. Saamme hotellin puolella käytännössä koko yhden seinän auki, joten tiloissa käy viilentävä tuulenhenkäys.

Pienin asiakkaamme <3
Pienin asiakkaamme 

Vesisteen aikana osa hoidokeista ei halua mennä ulos mutta toiset taas eivät ole kesäsateesta moksiskaan. Aitausten päällä olevayt pressut pitävät koirat kuivina mutta juoksutarhassa ei voi välttyä kastumiselta. Ukkonen ei vielä onneksi ole ollut pelottelemassa asiakkaitamme.

Tällaisia terveisiä täältä pikku kesähässäkän keskeltä. Päiväuniaika alkaa olemaan ohitse ja on aika koirien ja kissojen aktivoinnin 🙂 Päivähoitolaisia onkin ihan ympäri Suomen, asuntomessut kun tuovat turisteja tutstumaan Seinäjokeen!

Mukavaa kesää ja tervetuloa tutustumaan toimintaamme!

 

Terkuin Kirsi 🙂

 

Viikonlopun kuulumisia

 

 

Viime viikonloppu hotellissamme vierähti varsin sutjakasti. Suuri määrä aktiivisia koiria oli tuotu meille hoitoon. Myös pari kissaa oli saapunut nauttimaan palveluistamme.

Päivät vierähtivät koirien kanssa touhutessa. Samankaltaisia koirakaveruksia löytyi useampi porukka. Osa koirista nautti muiden koirien kanssa leikkimisestä. Osa koirista viihtyi paremmin meidän hoitajien kanssa palloleikeissä sekä aktivointipelien parissa. Kaikille koiraystävillemme löytyi se oma tapa viettää aikaa hotellissamme! 😉

Rankkasateiden aikaan koirien kanssa touhuaminen tapahtui sisätilan greenillä. Sattuipa eräs neljän koiran porukka saamaan koko alueen lattimatot lentelemään kuinka sattuu. Sisätilassa oleva ”touhutila” on kyllä aivan ehdoton erityisesti viime viikon lopun tapaisien ”suomen kesä”- päivien aikana.  Touhuamisten jälkeen jokainen koira jäi mielellään omaan hotellihuoneeseen lepäämään. Tässä vaiheessa huomion sai keskittää ihaniin kissavieraisiimme. <3

Viikonlopun hälinässä samalla ehdimme pikaisesti maalaamaan uusia tulevia huoneita kissoille. Huoneet tulevat erillisiin huoneeseen, jonne samalla tulee myös kissojen ihan oma touhuamis- ja jaloittelualue. Näin kissaystävämmekin viihtyvät lomallaan entistäkin paremmin. Näistä kuitenkin lisää myöhemmin!

Viikonlopun kuvasatoa, olkaapa hyvä!

IMG-20160617-WA0007IMG-20160617-WA0012  IMG_20160617_154114

IMG_20160617_160229  IMG-20160617-WA0003
IMG-20160617-WA0002

IMG-20160617-WA0010IMG_20160617_154712 IMG-20160617-WA0017IMG-20160617-WA0004IMG-20160617-WA0013IMG-20160617-WA0008IMG-20160617-WA0011

 

 

 

 

 

 

IMG_20160616_145859

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Näyttelykurssi

Eilen oli  Lemmikkihoitolan ensimmäisen näyttelykurssin päätöspäivä. Kurssin vetäjänä on toiminut Katri Laitila ja kaikkiaan osallistumiskertoja oli 5.

Sain itse olla päätöspäivänä leikkimielisen kilpailun tuomarina ja täytyy kyllä kehua kurssilaisia, todella hienosti he esittivät koiransa ja olivat oppineet miten ja mistä kulmasta se oma koira on parasta esittää.

Kuten jokaiseen kurssiin ja koulutukseen kuuluu niin tottahan toki meillä oli päätöskahvitus. Pöytään kertyi sellaisia herkkuja että loppuillan sai elellä sokerihumalassa 🙂

Herkkupöytä
Herkkupöytä

Ehdoton suosikki oli Dominon Mamin tekemät D & K dominomuffinssit. Niin ihanan suussa sulavia ja muffinsin sisältä löytyi dominokeksi!

13393934_10154659758879769_3722298133320396847_n
dominomuffinsi

Dominon Mami muuten kirjoittaa blogia nimeltään ”Tassuttele kotiin”.  Käykäähän lukemassa pienen chowchown kuulumisia!

Tuomaroidessa tuli mieleen yleinen ongelma mitä kehissä näkee tehtävän usein. Kun asetellaan koiraa arvosteltavaksi, koira tuodaan ihan liian lähelle tuomaria. Tuomarin on vaikea nähdä koko koiraa kunnolla, kun se esitetään parin metrin päästä. Mitä isompi koira , sitä enemmän välimatkaa. Koiran linjat näkyvät kauempaa selvemmin. On myös tärkeää tiedostaa millainen vauhti on hyvä pitää esittäessä koiran liikkeitä. Jokainen koira on oma yksilönsä ja olisikin hyvä että joku toinen katsoisi ja kommentoisi milloin vauhti on juuri sopiva. Pieniä koiria viedään helposti liian lujaa, jolloin liikkeistä tulee hätäiset ja koira helposti vaihtaa ravin ”laukkaamiseen”. Liian hiljainen tahti puolestaan voi aiheuttaa koiran peitsaamisen.

Eilinen kurssinpäätös oli kerrassaan mukava ja hauska. Uutta näyttelykurssia on kysytty ja aikeissa olisi startata uuden kurssin kanssa elokuun alussa. Tähtäimenä voisi olla lokakuussa järjestettävät Seinäjoen KV näyttelyt.

Hoitolan puolella meillä on ollut kymmeniä ihastuttavia uusia ystäviä. Tässä kuva Lindasta ja ihanasta akitamixistä <3

"Haikea mieli kun tämä lempeä jätti lähti tänään hoidosta takaisin kotikulmilleen. Näköjään se on tässäkin työssä huonot puolensa" Linda
”Haikea mieli kun tämä lempeä jätti lähti tänään hoidosta takaisin kotikulmilleen.
Näköjään se on tässäkin työssä huonot puolensa” Linda

D&Kn ”perhe” on kasvanut. Olen niin iloinen ja onnellinen siitä, että olemme pystyneet keräämään huipputyyppejä ympärillemme tämän muutaman kuukauden aikana mitä olemme olleet toiminnassa <3

Tervetuloa tutustumaan ja olemaan osa D&Kn eläinrakasta perhettä!

Terkuin Kirsi

Avajaisten jälkeistä elämää

Lauantain avajaispäivä tuli ja meni.

Täytyy kyllä todeta että sää suosi meitä oikein kunnolla. Ei ollut liian kuuma eikä liian kylmä, juurikin sopiva niin koirille kuin ihmisillekin.

Olimme todella tyytyväisiä muutoinkin päivään, sillä ihmisiä riitti koko päiväksi. Saimme esitellä tilojamme ja palveluitamme. Kovasti kehuja saivat uudet huoneet, siisteys, sisägreeni ja yleensä palvelut mitä tarjoamme.

Muutosehdotuksia tuli myös. Esim. Kissojen tiloja muutammekin sen verran että sijoitamme kissojen huoneita toimistotilojen yhteydessä olevaan huoneeseen niin, että arimmatkin kissat saavat enemmän rauhaa. Huoneeseen teemme myös kissoille erillisen ”leikkialueen”.

Match Showssa osallistujia oli noin 100.

Lapsi & Koira – kilpailu starttasi heti ensimmäisenä ja parasta varmasti kilpailussa oli se, että kaikki saivat palkinnon.

Lapsi & Koira
Lapsi & Koira kilpailun voittajat

Suupieliä hymyyn vetii ehdottomasti ”Äijä&Koira” – kilpailu.

Osallistujia oli jopa 7 innokasta ja Katri ja Linda keksivätkin äijille pienen jekun. Vaikka näyttäminen oman koiran kanssa sujui hienosti, niin pientä haastavutta laitettiin peliin kun dalmatiankoira Dana astui areenalle. Jokaisen äjän oli annattava tyylinäyte siitä, kuinka vieraan (ehkä myös vähän villin) koiran esittäminen sujuukaan. Ihmetellä täytyy miten hienosti miehet tällaisesta yllättävästä tilanteesta selviytyivät!

äijäja koira 4 parasta
Äijä & Koira kisan 4 parasta

Parikoira kisassa oli myöskin taidokkaasti esittettyjä koiria. Oli hienoa seurata kuinka parivaljokkojen tassutkin hipsuttelivat samaan tahtiin 🙂 Kokoerot olivat suuria sillä palkintosijoille ylsivät niin chihuahuat kuin huskytkin.

12871469_882073635232025_7231727026074373916_n
Yksi parivaljakko parikoiraisassa

Pentuja puolestaan oli monen kokoisia ja näköisiä. Match Showt yleensäkin ovat kerrassaan loistavia paikkoja harjoitella niin näyttelykäyttäytymistä, kuin ihan käyttäytymistä väkijoukossa ja muiden koirien kohtaamisia. Tuomareilla ei todellakaan ollut helppo tehtävä poimia joukosta 4 parasta!

13301512_882075548565167_202242425906179871_o
Harjoitukset pöydällä näyttävät sujuvan hyvin 🙂

 

Urosten ja narttujen kehät olivat tuomareille myös haastavat sijoitettavien suhteen. Kauniita koiria oli paljon.

ystävyys
Ystävysten yhteinen harrastus

Hienointa oli kuitenkin nähdä koirien ja handlereiden yhteisosaamista. Hymy kasvoilla ja koirilla iloinen hänään heilutus on merkki siitä että hetki ja päivä oli onnistunut.

 

”Tällaisia lisää” oli eräskin kommentti ja se lämmitti mieltämme.

-dK-

 

Mini Match Show

Huomenna avajaiset ja avajaisten yhteydessä Mini Match Show!

Ilmoittautuminen paikanpäällä, alkaen klo 10.00. Ilmoittautuminen on auki koko päivän.

 

Luokat:

Lapsi & Koira (alkaa klo 10.30)

Äijä & Koira (ei ala ennen klo 11.00)

Pari kisa (ei ala ennen klo 11.30)

Pennut (ei ala ennen klo 12.00)

Urokset (ei ala ennen klo 13.00)

Nartut (ei ala ennen klo 14.00)

Jokaisessa luokassa palkitaan 4 parasta ja tässä Mini Matcharissa emme jaottele ollenkaan koiria punaisiin ja sinisiin. Best In Show kehää ei myöskään ole.

Työntekijämme Linda on innoissaan myös keksinyt luokkiin erilaisia ”extra palkintoja” esim. Pentuluokassa palkitaan myös ”Heiluvin häntä” sekä ”Veikein vekara” 🙂 Nämä extra palkinnot jaetaan tuomarien toimesta heti, luokan ollessa käynnissä.

Tuomareinahan meillä ovat työntekijämme; Katri Laitila sekä Linda Hautala. He yhdessä toimivat jokaisen luokan tuomareina. Kehiä on siis yksi.

Mini Match Showhun kannattaa tulla jo ihan palkintojenkin takia! Osallistumismaksuhan on vain 3€ ja se pitää sisällään handlerille makkaran ja koiralle tikkuluun.

Mitä itse palkintoihin tulee niin pentujen, urksien sekä narttujen parhaille lahjoitetaan jopa 2 hotelliyötä Lemmikkihotelli Doggies & Kittieksessä! Arvo jopa 76€! Lisäksi voittajat saavat muuta tavararaa, pokaalin ja tietysti ruusukkeen. Myys muut sijoittuneet palkitaan ruhtinaalisesti.

Lapsi & Koira kilpailussa kaikkia saavat palkinnon ja 4 parastasaavat omat pussukat kotiinvietäviksi.

Äijä & Koira kisassa palkinnot ovat huiput! Luokan isona palkintojen lahjaoittajana on toiminut K-Rauta Seinäjoki, iso kiitos heille siitä. Nyt kannattaa ehdottomasti osallistua! Tätä kisaa ei ole hyvä ottaa turhan vakavasti 🙂

Äijä & Koira palkinnot Match Showssa
Äijä & Koira palkinnot Match Showssa

Huomiseksi on luvattu erinomaista säätä; puolipilvistä ja lämmintä noin 20 astetta (y)

Paikat alkavat olemaan suurinpiirtein kunnossa, kuvauspaikka on järjestetty, ulkohäkit koottuna, palkinnot pussitettuina ym.

Ihanaa! Huomenna tavataan!

Terkuin

Kirsi

Lemmikkihotelli Doggies & Kitties Oy